Matso165 kirjoitti:
Voisit kohta koota kirjan mietteistäsi. Aika paljon kirjottelet ihan mielenkiintoisiakin juttuja.
Teoriasihan toimisi aikakoneena ja sen avulla voitaisiin seurata mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja ennakoida katastrofeja. 0,9c kulkeva raketti tosin hieman..
Niin no - mielenkiintoisia meille, jotka ei oikeasti fysiikasta niin paljoa tiedä. :p
Ei tuo aikakoneena missään nimessä toimi, ainoa käytännön sovellus aikadilaatiolle (joka on siis fakta) olisi seuraava, JOS pystyisimme rakentamaan aluksen, joka tosiaan liikkuisi suhteellisen lähellä valonnopeutta. Tässä siis lähtökohdat:
1) Löytyy niin uskomattoman lahjakkaita tiedemiehiä, jotka ovat valmiita 'heittämään elämänsä hukkaan' ja elämään aluksessa vuosikymmeniä. Tiedetään, että 100 vuoteen EI ole syntymässä yhtä lahjakkaita tiedemiehiä. Tällaista lahjakkuutta HYVIN harvoin pystytään tietämään etukäteen, eikä yksikään heistä varmasti olisi valmis uhrautumaan tälla tavoin. Mielummin eläisivät läheistensä kanssa. Joten se siitä.
2) Maassa on jokin uhka, jonka tiedetään toteutuvan esim. 100 vuoden kuluttua 'maan aikaa'. Koska tiedemiehet eivät pystyisi "maan aikaa" tekemään työtään tuota sataa vuotta, heidät ängetään alukseen, joka etenee esim 0.5c+ nopeudella suhteessa maahan. Ongelmaksi luonnollisesti muodostuisi eläminen painottomassa tilassa näin pitkiä aikoja ja ennenkaikkea se, että tuollaisiin nopeuksiin ei alusta kovin helposti saada.

...joten se siitä viimeistään tässä vaiheessa.
3) Maassa-asustelevien mielestä aika kuluu täysin normaalisti - ja näin käykin. Maassa olevat 'normaalit tiedemiehet' tutkivat ratkaisua uhkaan.
4) Aluksessa olevat tiedemiehet tutkivat myös ratkaisua ongelmaan, mutta suhteessa maahan, heidän aikansa käy hitaammin. Omasta mielestään aluksessa olevat tiedemiehet elävät täysin normaalia 'omaa aikaansa'. Kuten myös maan tiedemiesten mielestä.
5) Ratkaisu uhkaan saadaan, jos tiedemiehet pystyvät kokoamaan 50*x-verran tietoa. Tätä on luonnollisesti täysin mahdoton oikeasti tietää, että minkä verran tutkimusta tarvitsee tehdä, jotta ongelma saadaan ratkaistua - mutta oletetaan, että se nyt jotenkin mystisesti tiedettäisiin näin esimerkin selventämiseksi. Olkoon x vaikka grammoissa jotakin AINETTA, jota pystytään valmistamaan vain taitavimpien kemistien työnä. Tällöin 'vaaditun tutkimuksen (tai työn)' määrä tiedetään etukäteen.
Näiden lähtökohtien toteutuessa (lukuunottamatta kohtaa 5, koska sillä ei sinänsä ole merkitystä, helpottaa vain matikkaa, johon törmäämme hieman myöhemmin) olisi seuraavanlainen skenaario teoriassa mahdollinen:
Alus tekee visiitin maahan kerran viidessä vuodessa, aluksessa olevien tiedemiesten 'aikaa', jolloin maassa aikaa onkin kulunut esim 10 vuotta. (Ks. kuva postauksesta) Maassa olevat tiedemiehet ovat siis eläneet 10 vuotta. Aikaa uhan toteutumiseen on maan aikaa vielä 90 vuotta. Tässä 10 vuodessa tekemät havainnot ja tutkimustulokset välitetään aluksen tiedemiehille, jotka ovat vanhentuneet ja tehneet tutkimustyötä vasta 5 vuotta omasta mielestään. Alusta luonnollisesti myös huolletaan. Maan tiedemiesten 10 vuoden aikan tehdyn tutkimuksen perusteella (oletaan että uusi neronleimaus/keksintö sattuu aina viimeisenä päivänä 10 vuodesta) pystytään tutkimusta/työtä nopeuttamaan +100%.
Ja tähän väliin hieman pilipalimatikkaa.
Oletetaan, että aluksessa olevat tiedemiehet ovat tuplasti tehokkaampia kuin maassa olevat. 10 vuodessa 'maan aikaa' maassa on saatu ratkaisua varten aikaan x-verran tutkimustuloksia. 5 vuodessa 'aluksen aikaa' on saatu myös x-verran tutkimustuloksia. Maalla on aikaa jäljellä 90 vuotta ja tuloksia on saatu aikaan 2x. Kymmenessä vuodessa maan aikaa, on siis saatu tuplamäärä tuloksia. Jos superlahjakkaat tiedemiehet olisivat jääneet maahan, olisi tuloksia tässä vaiheessa syntynyt reilusti enemmän, mutta ongelmaksi muodostuu ikä...
Oletetaan, että tiedemiehet pystyvät työskentelemään 50 vuotta. Maassa olevat 'normaalit' tiedemiehet luonnollisesti 'uusiutuvat', joten maan suhteen vuosilla ei ole merkitystä. Supertiedemiehien suhteen kuitenkin on, sillä heitä ei oleteta uusiutuvan. Jos supertiedemiehet olisivat jääneet maahan, olisi heillä työskentelyaikaa tässä vaiheessa 40 vuotta.
Mutta supertiedemiesten ollessa aluksessa, heillä on työskentelyaikaa vielä 45 vuotta, mutta he saavat maasta 10 vuodessa tehdyt tutkimustulokset, joilla he pystyvät nopeuttamaan työskentelyään +100%. Samaten maan tiedemiehet saavat aluksesta tuon +100%.
Koska 5 vuodessa 'aluksen aikaa' supertiedemiehet saavat myös tuloksia aikaan he pystyvät nopeuttamaan työtään toiset +100%. Osa tiedosta olisi varmasti päälekkäistä, joten oletaan työn nopeutuvan +200% sijasta +150%.
Raportti, maan vuosi 2210
Aikaa jäljellä: 90 vuotta 'maan aikaa'
Ainetta valmistettu: 2g
Aineen valmistus nopeutunut: +150% verrattuna aikaan 10v sitten
Aluksen tiedemiehillä 'elämää jäljellä': 45v
-->
Seuraavat 10 vuotta 'maan aikaa' kuluu. Maassa saadaan 1g sijasta ainetta valmistettua 1 * 2.5 (+150%) = 2.5g
Aluksessa kuluu 5 vuotta ja tuloksia saadaan myös 1 * 2.5 (+150%) = 2.5g.
Raportti, maan vuosi 2220v
Aikaa jäljellä: 80 vuotta 'maan aikaa'
Ainetta valmistettu: 2g (vuodet: 0-10v) + 5g (vuodet: 10-20v) =
7g
Aineen valmistus nopeutunut: +150% verrattuna aikaan 10v sitten
Aluksen tiedemiehillä 'elämää jäljellä': 40v
-->
Seuraavat 10 vuotta 'maan aikaa' kuluu. Maassa saadaan 2.5g sijasta ainetta valmistettua 2.5 * 2.5 (+150%) = 6.25g
Aluksessa kuluu 5 vuotta ja tuloksia saadaan myös 2.5 * 2.5 (+150%) = 6.25g.
-->
Raportti, maan vuosi 2230v
Aikaa jäljellä: 70 vuotta 'maan aikaa'
Ainetta valmistettu: 2g (vuodet: 0-10) + 5g (vuodet: 11-20) + 12.5g (vuodet: 21-30) =
19.5g
Aineen valmistus nopeutunut: +150% verrattuna aikaan 10v sitten
Aluksen tiedemiehillä 'elämää jäljellä': 35v
--> jne jne jne
Eiköhän tästä selvinnyt jo mistä on siis kyse.
Luonnollisesti aineen valmistus ei nopeudu enää samassa suhteessa, jollei läpimurtoja tehdä.
Jos supertiedemiehet olisivat jääneet maahan, olisi tuloksia toki saatu enemmän, mutta supertiedemiehet pystyisivät enää työskentelemään 20 vuotta 35 vuoden sijaan, jonka he aluksessa ollessaan pystyvät vielä työskentelemään. Olivat tuon 35 vuotta sitten maassa tai aluksessa, jos heidän 'elämän pidennykselle (suhteessa maan ihmisiin)' on tulevaisuudessa käyttöä.
Näillä arvoilla ei siis olisi ollut merkitystä, olisivatko supertiedemiehet jääneet maahan tekemään työtä, mutta jos samanlainen uhka ilmestyy, missä tarvitaankin 'toista ainetta/tutkimustuloksia', jonka supertiedemiehien avulla pystytään esim. 30 vuodessa tuottamaan...
Eli vielä kertaalleen - jos supertiedemiehet olisivat jääneet maahan, he kuolisivat siis aikaisemmin (enää 20v 'elämää jäljellä') eikä seuraavaa uhkaa saataisi estettyä.