KESKUSTELU

Tuoreeseen löytöön perustuva taitelijan kuvitus Kepler16b-planeetasta.



Todella upeeta, Tänne kannattaisi suunnata Kataisen hallitusta pakoon!

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ava ... 5269380736

Miten vaikuttaisi siltä että aina kun löydetään joku eksoplaneetta, se kieppuu helvetillistä kyytiä emotähtensä ympäri? Vai tunnetaanko eksoplaneettoja joiden kiertoaika on pidempi kuin Maalla, saati sitten aurinkokuntamme ulkojäsenillä?

Vai onko tuollaisia kaukana/hitaasti emostaan kiertäviä planeettoja hankalampi havaita?

Luulisi että kaksoistähden ympäri kiertävä planeetta kiertää kohtalaisen kaukana tähdistä, ettei rysähdä päin niitä. Ja täten kierto kestää kauan.

Vai kestääkö? Onko kaukana tähdestä sijaitseva kiertorata aina hitaan kierron tae?

Ei se kierrä aurinkoja, vaan tähtiä.

"aurinko" ei ole yleisnimi tähdille

Kysymyshän on oikein hyvä. Esimerkiksi tuo eksoplaneettoja metsästävä Kepler-satelliitti toimii siten, että se tuijottaa tähtiä siinä toivossa, että joku tähden planeetoista kulkisi Maasta katsottuna tähden kiekon yli. Näin onnekkaasti sattuessa tähden valo heikkenee hieman. Jos himmenemisiä tapahtuu säännöllisesti peräkkäin, voidaan päätellä, että tähteä kiertää planeetta, jonka kiertoaika on sama kuin tähden himmenemisien väliaika.

Tällaisia tähden himmentäviä ylityksiä tarvitaan vähintään 3 ja mieluusti enemmän, jos halutaan varmistua, että kyseessä todellakin on planeetta. Seurauksena planeetan varmaan havaitsemiseen kuluva aika riippuu sen kiertoajasta: Maan havaitsemiseen kuluisi tällä menetelmällä ulkoavaruuden örkiltä vähintään 3 vuotta, ellei enemmän. Kepler on kuitenkin ollut toiminnassa vasta 2 vuotta, joten se ei ole vielä voinut tehdä yhtäkään varmaa havaintoa sellaisista planeetoista, joiden kiertoaika olisi esim. vuoden. Niinpä kaikki sen tähän asti varmuudella bongaamat planeettaehdokkaat ovat sellaisia, joiden kiertoaika emotähtensä ympäri on sangen lyhyt.

Olin kuullut joskus, että matemaattisesti tarkasteltuna kolmen kappaleen systeemiä ei saa tasapainoon pitkällä aikavälillä, että jossain vaiheessa tapahtuu joko törmäys tai karu. Erityisesti luulisi tuollaisen systeemin, jossa kappaleet ovat tosi lähellä toisiaan, olevan labiili.

Mikään planeettajärjestelmä ei ole stabiili, meidänkin aurinkokunta hajoaa jossain vaiheessa ja merkurius tai mars saattavat jopa törmätä maahan.

Suosittelen kaikille aiheeseen liittyvää scifiä Brian Aldiss: Helliconia -trilogia. Se kertoo juuri tuollasisesta planeettajärjestelmästä. Ensimmäinen osa julkaistu vuonna 1982,

Kiitos infosta, Heksu.