KESKUSTELU

Kaukaiset havaitsemamme kohteet joutuvat "etäisyysseulaan" pienempien kohteiden suodettua pois.. Mitä kauempaa saamme havainnon sitä massiivisempi pitää kohteen olla . Lähiavaruudessamme massiiviset kohteet ovat harvassa ja kaukana toisistaan. Mitä kauempaa havainnoimme kohteita sitä lähempänä ovat massiiviset kohteet täältä katsottuna toisistaan. Esim. meillä lähitähdet ovat hajallaan taivaalla, mutta toisessa linnunradassa ne ovat hyvin tiivissä ryppäässä (näennäisesti) . Kun nyt havainnoimme noita kaukaisia massiivisia kohteita niistä lähtevä valoinformaatio joutuu luovuttamaan melkoisen osan energiastaan heti lähdössä (punasiirtymä?).
Mistä erottaa tapahtuman valossa : pakeneeko kappale meistä vai johtuuko punasiirtymä "syvästä gravitaatiokuopasta"?

Muistaakseni David voitti Goljatin.

Ei niitä erotakaan toisistaan -- onneksi avaruuden laajenemisesta johtuva punasiirtymä on selvästi suurempi kuin painovoiman aiheuttama, joten jälkimmäisen voi turvallisesti jättää huomiotta lukuunottamatta tilanteita joissa puhutaan todella suurista painovoimakentistä (neutronitähdet yms).

Tämä ajatukseni oli, että ainoat mistä saamme kaukaiset havainnot ovat massiivisia kohteita, olivatpa ne tiheitä tai "harvoja" kokonaisvaikutus on sama. Tiheä kohde vaikuttaa enemmän lyhyellä matkalla, "harvempi" kohde tekee sen saman pitkällä (pidemmällä) matkalla?
Kumma tuo gravitaatio kun sen vaikutus menee (kaikkien) kaikkialle, missään ei ole paikkaa missä sitä ei olisi
Kuka mittaa ensimmäisenä gravitaation "tiheyden"?
Esim. maan ja kuun välistä löytyy piste jossa maan vetovoima=kuun vetovoima, siinä paikassa kuitenkin on edelleen kuun ja maan vetovoima, eihän siinä ole mitään gravitaatio "reikää". Sama juttu missä kohdin avaruutta tahnsa. Kiihtyvyys voi siinä pisteessä olla nolla, mutta pisteen läpi "kulkee/vaikuttaa" mielettömät/tuntemattomat erisuuntaiset gravitaatio kentät jotka tulevat esiin vasta avaruuden suurissa mittasuhteissa antaen avaruuden osille hurjat nopeudet.