KESKUSTELU

Hieman OT

Kun puhumme totuudesta ja todellisuudesta, puhumme usein eri asioista. Kun tiede piti varmana, että maa on aurinkokunnan keskus, todellisuus ja totuus olivat ristiriidassa. Vaikka nyt tiedämme asian todellisen laidan, emme pidä enää useinkaan meteliä siitä, että virallisissakin julkaisuissa puhutaan auringon laskusta ja noususta.

Maailmankuva ja todellisuus ovat yleensä sopusoinnussa, jonka vahvistaa subjektiivinen kokemus. Olemme taipuvaisia luottamaan aisteihimme, pitämään niiden antamaa viestiä totuudellisena 'kuvana' todellisuudesta. Kun fyysikko järkyttyy huomatessaan kuinka hauras ja pohjimmiltaan yliaistillinen materian todellinen rakenne on, ja kuinka kvanttiteoriat ovat ristiriidassa aistien luoman loogisen syyseuraussuhteen toimivuuden kanssa arkielämän varmuuksien maailmassa, hän saa oudon tiedon 'todesta' todellisuudesta, mikä ei ole 'todellinen' kenelläkään vihkiytymättömälle.

Silti uskomukseni mukaan aurinko 'nousee' taas huomennakin. Todellisuuteni ei muutu fysiikan muuttuessa ja kehittyessä. Valo on valoa tuli se auringosta, tietokoneesta, päreestä tai siitä lampusta, jonka isä osti. Olen yhteydessä, ja yhtä todellisuuden kanssa vain aistieni kautta. Ymmärrys syysuhteista ja rakenteista on kokonaan toinen asia.

Tuolloin ei ollut 'tiedettä', joka olisi pitänyt mainitsemaasi asiaa peräti varmana. Tiede menetelmineen syntyi vasta myöhemmin. Tiede ei tuota absoluuttisia totuuksia.

Tuolloin todellisuudesta päätti yksi ja sama auktoriteetti, jossa olivat vielä yhdessä niin humanistiset kuin kovatkin tieteet. Se ei tehnyt, eikä tee, maailmankuvasta automaattisesti vähemmän tai enemmän totuudellisempaa. Todellinen se on aina siihen uskoville, täysin riippumatta sen totuudellisuudesta fysiikan kannalta.

Kvanttiteorioiden outous, ja niiden ilmeinen ristiriitaisuus monen 'klassisen' fysiikan 'totuuden' kanssa vaatii aina tulkkipalvelua, kääntäjää, ihmisen (myös fyysikon) todellisen arkikokemuksen kielelle. Todellisuuskaan ei voi olla pelkästään fysiikan materian ja energian suhteita ilmaisemia numeerisia luonnonvakioita. Kuitenkin vasta ne pystyvät jotenkin rahtaamaan 'totuuden viestin' tälle maalliselle puolelle. Luonnonvakioita itseään ei taas voi johtaa matematiikasta.

Tietenkin on edistystä päästä kissan ristiäisistä sen hautajaisiin. Pieni kauneusvirhe on siinä, ettei tiedetä varmasti onko mirri jo kuollut, vai vielä elossa täällä todellisessa varjojen laaksossa.

Näinhän se,, ihminen kokee maailmaa aisteillaan, ja kun hän sitä ajattelee, on sekin aistin jatketta.

Maailma, ja ihminen ovat, kuvastavat toisiaan, eli samaa yhtenäisyyttä, eihän sitä muuten voisi kokeakaan.