9/11 tutkimuksesta vastuussa oleva tutkijalautakunta on saanut lopullisen raporttinsa
valmiiksi päivän 11.9.2001 tapahtumista ja keskittyy erityisesti WTC 7 -rakennuskompleksin vaiheisiin.
Vihdoinkin tuolle mystiselle tapahtumasarjalle on saatu kaikkia osapuolia tyydyttävä selitys.
WTC 7 ja mystinen romahtaminen
Nimittäin, tuon raportin mukaan WTC 7:skan kohdalla kyseessä oli niin kutsuttu
myötätuntoromahtaminen (
emotion collapse), joka tunnetaan arkikielessä nimellä kellaripalo.
Johtavien tutkijoiden mukaan myötätuntoromahtaminen ei ole edes mikään harvinainen ilmiö
tällaisissa tilanteissa, mutta tapauksen taustoja tuntemattomalle henkilölle väite saattaa
kuulostaa kaukaa haetulta, jopa silkalta kansan harhauttamiselta.
Ihmiset kuitenkin helposti unohtavat, että massiivisilla pilvenpiirtäjilläkin on tunteet,
muistuttaa
rakennuspsykologi Diane Fister, Disaster Resource Center New York.
"Kerrostalot romahtelee itsestään vain Intiassa!" huutaa hävytön hoaxikko, sivuuttaen
täysin tosi asian, että henkisetkin kolhut voivat olla aivan yhtä vahingollisia kuin fyysiset.
Rakennus koki kovia omantunnontuskia, tuntiessaan aina pääsevänsä paljon helpommalla
kuin pidemmät ystävänsä, myrskyjen ja terroristien riepotellessa torniparkoja vuosien saatossa.
Diane Fisterin mukaan kaksoistornien sortuminen ajoi WTC seiskan lopulta niin suureen
ahdinkoon, että rakennus päätti ottaa itsensä alas (
self takedown).
Itse Kaksoistornien sortumiseen raportti ei tuo mitään uutta, sillä onhan historia
täynnä vastaavanlaisia tapauksia joissa lentokone saa rakennuksen luhistumaan
kuin hallitussa alasotossa konsanaan.
Edeltävä tapaus on vuodelta 1977, jossa yksi ainoa kone ja sen pilotti onnistui
tuhoamaan totaalisesti kokonaisen kuoleman tähden ja vieläpä yhtä näyttävästi.
Yksi kone onnistui tuhoamaan kokonaisen tähden vuonna 1977
Paljon on kuitenkin spekuloitu ennalta asennettujen räjähteiden mahdollisuutta, sillä
jokunen viikko ennen tuota kohtalokasta -77 tapausta, tähden tiloissa ramppasi
poikkeuksellisen paljon jos jonkin moista haalarimiestä, pitäen kompleksin
eri kerroksia tiiviisti suljettuina aina mitä ihmeellisemmin verukkein.