KESKUSTELU

Voit valita max kaksi vuosikymmentä jotka viehättävät sinua eniten. Syyt viehätykseen voivat olla juuri täsmälleen ne mitä itse pidät hyvänä. Voit perustella mikä on syysi pitää jotain tiettyä vuosikymmentä mieleisenäsi, syy voi olla esim. kyseisen ajan tyylisuunta, taide, politiikka...

Vuosikymmenten jaottelu omiksi yksiköikseen on tietysti vähän hölmön hommaa sikäli että esim. 60-luvun alku- ja loppupuoli ovat mielestäni varsin erilaiset jos ajattelee muotia ja tukkalaitteita. Mutta voit tietenkin käsitellä tarkemmin suosikkivuosikymmentäsi ja kertoa mikä täsmälleen siinä viehätti.

Sinun ei ole tarvinnut olla elossa itse kyseisellä vuosikymmenellä, eli voit olla silkka fani.

Niille jotka eivät tykänneet/tykkää mistään menneen vuosisadan vuosikymmenestä ei nyt valitettavasti mahdu olemaan omaa rastia ruksittavaksi. Mutta kysymys ei nyt kuulukaan että tykkäätkö vai et, vaan että mistä tykkäät.

60-luku. En elänyt silloin, mutta tieteen, teknologian, talouden ja yhteiskunnan kehitys oli silloin mullistavaa. Nykyään yhtä isot askeleet eivät enää tunnu niin suurilta, kun lähtötaso on paljon kovempi. Ja muutenkin jonkinlainen dramatiikka puuttuu. Tieteen tekeminen on astronomisen kallista, eikä siihen ole poliittisia motiiveja. Tekniikan kehitystä hallitsee joutavan viihdekrääsän kehitys. Ja niin edelleen.

Toinen suosikki oli 90-luku. Opiskeluaika oli ikuisesta naisen puutteesta huolimatta kuitenkin hienoa aikaa. Ei ollut vielä rasittavia velvollisuuksia, kuten työtä, perhettä, kiinteistöomaisuutta. Saattoi opiskella tuntikausia mielenkiintoisia asioita ja aikaa jäi ruhtinaallisesti harrastustoimintaan.

Ysäri oli hienoa aikaa johonkin -95 kohdalle, jolloin intternetin ja matkapuhelinten leviäminen karkas käsistä. Kummatkin olis vaan pitänyt jäädä parempien ihmisten käyttöön. Nyt on kaikki älypuhelimet ja feissarit ja maailma on pilalla.

20- ja 70-luvut. Tyyli ja fiilis... kummassakin jotain kapinallisuutta ilmassa. Feminismi liittyy kumpaankin vuosikymmeneen. Kiinnostavaa on se. Seitkytluvun punapolitiikka on jotenkin itseä liikuttavaa. Vanhempien nuoruusvuosikymmen. Synnyin itse 80-luvun alussa, eikä se vuosikymmen ainakaan aiheuta muuta kuin ärsyyntymistä Saatikka sitten sen jälkeen tulleet.

60-luvun alkupuolen tyylit viehättävät - no kyllä loppupuolenkin. Muotoilu, designin uudet tuulet, vaattet. Sitäpaitsi synnyin silloin.

80-luku oli optimistista aikaa, vaikka silloin tyyli oli yhtä kuraa. Sietämätöntä jälkikäteen katsottuna. Aika optimistista taisi kyllä olla tuo 60-lukukin. Olenkohan parantumaton optimisti, kun juuri näitä diggailen? Niin 70-luvun kuin 90-luvun lamankin kiersin heti. Eikä 30-luvunkaan lama tullut valituksi.

20-luku olisi kyllä vahva optimistisen aikakauden ehdokas joukkoon, jos kolme saisi valita. Naisen aseman surkeus vielä tuolloin kuitenkin pudottaa pisteitä. Omat vanhempani syntyivät kyllä tuolla vuosikymmenellä...pisteet siitä. Ja pääsiväthän naiset sentään korseteista eroon, alkoivat leikkauttaa hiuksiaan ja jazz soi klubeilla.

1960-luku tietysti. Olin sen alussa 12-vuotias ja lopussa 21 ja melkein kaikki elämän mieliinpainuvimmat asiat tuntuvat tapahtuneen silloin.

Tulevaisuus on aina valoisampi kuin Nyt, hetki eteenpäin on aina enemmän, dementia voi tietysti syödä tuota, mutta tuskin sitä tarvitsee vielä huolehtia.

90-luku oli hurjaa opiskeluaikaa ja lähes koko vuosikymmen meni eläen kovin huoletonta poikamieselämää ja kapakoissa luuhaten. Toinen suosikkini on 70-luku ehkä lähinnä siksi, että keräilen kyseisellä vuosikymmenellä tehtyjä kalastusvälineitä. Nämä kelat ja vavat ovati vielä siltä ajalta kun ne tehtiin kestämään ikuisesti.

Koska omassa nuoruudessani (80-luku) ei ole mitään järin kultaista vaikka hyvää musaa tehtiinkin (ainakin Kate Bush teki), valitsen minäkin 60-luvun, ja 70-luvun. 60-luvun musiikin vuoksi ja sen takia että ihmiset alkoivat laajentaa perspektiiviään materialismin ulkopuolelle. Eihän se haahuilu tietystikään pidemmän päälle hyväksi olisi ollut, mutta kun seuraa joidenkin "aivonsa psykedeeleillä mädättäneiden" vanhojen partojen paukutusta, niin jotenkin ei tulekaan sellaista fiilistä että olisivat ihan pihalla. Vaan vaikuttavat jopa älykkäiltä tyypeiltä. Jotain perin viehättävää 60-luvussa on.

70-luvun oli toinen valintani koska kaikki näyttäisi olleen jotenkin simppelimpää. Asioita ei tehty niin hampaat irvessä kuin nykyään. Ja paljon olisi hyvää musaa silläkin luvulla, johon olisi syytä tutustua, Led Zeppelinin lisäksi. Sai myös vapaasti olla idealistinen - tosin ilmeisesti vain kommunistisessa hengessä mikä ei ehkä ole ihan se henki jota itse haluaisin harjoittaa. Mutta kuitenkin, nykyään ihmiset ovat kyynisiä ja välinpitämättömiä.

-10 ja -20 koska historia.

Olen samoilla linjoilla. 90-luku on kuitenkin tärkein vuosikymmen juurikin informaatioteknologian vuosikymmenenä. Veikkaan kuitenkin että jatkossa vuosikymmenet tulevat olemaan toinen toistaan mielenkiintoisempia uusien teknologisten ja tieteellisten läpimurtojen takia.

50- ja 60-luvut ovat myös talousteoreettisesti kiinnostavia, koska ne olivat keskiluokan ennennäkemättömän vaurastumisen aikaa ainakin Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa mediaanitulot saivat korkeimman arvon 70-luvun alussa ja sen jälkeen keskiluokan reaalipalkat ovat laskeneet tai pysyneet samoina, enimmäkseen koska veropolitiikkaa on muokattu ja vauraus valuu pankkiirien ja sijoittajien taskuun sen sijaan että ylimääräisillä rahoilla rakennettaisiin Kuutukikohtaa.


Mediaanitulojen palkkakehitys Yhdysvalloissa

Tämä on kyllä jännä aihe. Mulla on oma tuhoutumaton vuosikymmenteoria. Montakin oikeastaan, mutta tässä yksi.

Jokainen vuosikymmen ajassa taaksepäin on yhä ankeampi, kauheampi ja ahdistavampi. 90 -luvulla oltiin jo päästy 80 -luvun äärihäröilyn ohi. Otetaanpa alusta. 80 -luvulla oli isot tukat ja hassut vaatteet, 70 -luvulla rumat vaatteet, rumat jättisilmälasit, pitkät riippuvat liimatukat, kaikki oli rumaa. Värit oli juuri keksitty maailmaan. Olen syntyny 70 -luvulla, joten en tiedä aikaisempaa, mutta työkaverini kertoi, että 60 -luku oli samaa vielä huonompana. 50 -luvulla oli pelkkä jälleenrakennus ja Pekka ja Pätkä. 40 -luvulla sota. 30 -luku kieltolaki. 20 -luku silloin keksittiin pehmikkeeksi rapa. 10 -luku ei ollut vielä sitä rapaakaan olemassa. Kyykäärmeiden kanssa piti tapella kivikkoisista pelloista. 0 -luku keksittiin tuli, mutta ei vielä savupiipuun reikää.

Jännästi vastapainona musiikki paranee taaksepäin mentäessä. Selitys on yksinkertainen. Kun opittiin tekemään musiikkia, niin saattoi tehdä vaikka mitä. 80 -luvulla tehtiin viimeiset hyvät kappaleet. Sen jälkeen on ollut keksimättä enää paskaa, joten voi syntyä vain paskaa. Kaikki hyvä on jo keksitty. Ehkä muutamia irtopalasia löytyy sieltä täältä.

Jos joutuisin aikakoneella yksisuuntaiselle matkalle 70 -lukuun, niin tappaisin itseni. Oli se niin ankeaa aikaa, että ihme, kun pääsin sieltä elävänä pois. Paitsi autot näytti autoilta ja kaupassa myytiin Sittisuuta. Miksi ei helvetissä enää myyä Sittisuuta missään?

edit. Ainiin jupit kuolivat sukupuuttoon 90 -luvulla. Tai ainakin harvinaistuivat rajusti. Luonnonsuojelijat havahtuivat liian myöhään ja viimeinen pesivä juppipariskunta rengastettiin tuohon aikaan. Tai niin luultiin, mutta ilouutisia. http://varjosanomat.com/?p=1764 Sukupuuttoon kuolleeksi luultuja juppeja havaittu!

edit. Googlekaan ei löyvä sittisuuta. Siinä oli sininen korkki ja sininen etiketti. Parasta limonaatia.

Pukeutuminen, design ja muoti kulkee sykleissä. Aina pystytään myymään uutena vanhoja asioita uusille sukupolville. Naurettavan isot lasit olivat muotia myös muutama vuosi sitten naisilla.

Musiikista sillain että nykyään musiikki tuntuu perustuvan pääasiassa rummunpaukkeeseen ja laulajan ääneen. Melodiakin löytyy mutta radiomusiikissa mitä itse inhoan se tulee laulajan äänestä. Artistin lahjakkuus on suoraan verrannollinen siihen millainen musiikki olisi jos poistettaisiin siitä se laulajan ääni ja kuulla melodia siitä taustalla.

Itse pidän eri vuosikymmenten vaatemuodista. Mennään sitten sinne ihan turkisbokserien aikakausiin asti. Kaikissa aikakausissa on ylilyöntejä vaatetuksissa jotka näyttää naurettavalta tulevien vuosikymmenten silmiin.

Jos saisin itse valita aikakauden milloin syntyisin niin valitsisin tämän päivän koska tulevaisuus, teknolologian mahdollisuudet ja tieteellinen vallankumous. Suosikkini vuosikymmenistä oli 80- luku jolloin synnyinja vietin lapsuuttani ja 60- luku jolloin oli kaikkea jännää. 90- luku oli harmaa ja synkkä josta en muista paljoa.

70-luku kaikessa kaameudessaan. Kekkosslovakian kulta-aikaa.

Ella Fitzgerald alko laulajanuransa 30-luvulla ja Ray Charlesin aktiivinen kausi alko 40-luvulla.

Lis. Ja silloinhan ne kaikkein komeimmat autotki tehtii