Tänään on tärkeä päivä.
Aloitusviestissä päivän tarkoitus on hiukan muokattu sukupuolisidonnaiseksi siitäkin huolimatta, että kyseessä on naistenpäivä.

Tämäkin päivä toki on mahdollisuus vaikutuksen tekemiselle vastakkaiseen sukupuoleen. Tosin vaikutuksen saattaa tehdä myös tieto päivän merkityksestä universaalissa mittakaavassa..
Jotta perimmäinen tarkoitus ei jäisi täysin hämäräksi, offtopicina palautan mieleen merkkipäivän historiallista osuutta.
Kansainvälinen naistenpäivä
Kansainvälisen naistenpäivän historia ulottuu aina vuoteen 1857, jolloin sadoittain työläisnaisia osoitti mieltään lakkoilemalla alhaisia palkkoja, pitkiä työaikoja ja epäinhimillisiä työoloja vastaan New Yorkissa. Kööpenhaminassa 35 vuotta myöhemmin päätettiin viettää lakkoilun muistopäivää kansainvälisenä naistenpäivänä.
Kansainvälistä naistenpäivää alettiin virallisesti viettää Yhdistyneiden Kansakuntien toimesta Kansainvälisenä Naisten Vuonna 1975. Yleiskokous julisti 8. maaliskuuta viralliseksi Yhdistyneiden Kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi kaikissa jäsenmaissa. YK:n tavoitteena on saavuttaa maailmaan tasa-arvo ja rauha. Tavoitteeseen päästään vain parantamalla naisten koulutusmahdollisuuksia, terveydenhuoltoa, ehkäisemällä naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä ottamalla naiset mukaan päätöksien tekoon ja politiikkaan.
Juhlapäivä on tarkoitettu kaikille naisten ryhmille ympäri maailmaa, ja se on määrätty kansainväliseksi vapaapäiväksi monissa maissa. Naiset kaikissa maanosissa jakautuvat usein kansainvälisten rajojen mukaan sekä etnisten, kielen, kulttuurin, taloudellisen ja poliittisten eroavaisuuksien mukaan. Nyt kaikki tulevat kuitenkin yhdessä juhlimaan heidän päiväänsä. Naiset voivat katsoa taakseen perinnettä, joka edustaa yhdeksän viime vuosikymmenen kamppailua tasa-arvon, oikeuden ja rauhan hyväksi.
Kansainvälinen naistenpäivä on tarina siitä, kuinka aivan tavalliset naiset tekevät historiaa; kyseessä on vuosisatoja vanha kamppailu, jonka tavoitteena on, että naiset osallistuisivat yhteiskuntaan tasa-arvoisina miesten kanssa. Muinaisessa Kreikassa Lysistrata aloitti seksuaalisen taistelun miehiä vastaan tarkoituksenaan lopettaa sota. Sama taistelu jatkui Ranskan vallankumouksen aikana: Pariisin naiset vaativat "vapautta, tasa-arvoa, veljeyttä" ja marssivat Versaillesiin vaatimaan naisten äänioikeutta.
Idea kansainvälisestä naistenpäivästä syntyi vuosisadan vaihteessa, jolloin teollistuneella maailmalla oli laajentumisen ja rauhattomuuden aikakausi. Tämä aikakausi oli myös väestön kasvun ja radikaalisten aatteiden aikaa.
Naistenpäivän vietossa on tähän mennessä ollut kolme selvästi toisistaan eroavaa ajanjaksoa. Alussa tavoitteena oli naisten oikeuksien lisääminen ja poliittisen kansalaisuuden vaatimus. Sitten korostettiin 60-ja 70-lukuun asti luokkasidonnaisuutta, eli sitä, mihin yhteiskuntaluokkaan ihminen kuului, esim. työväkeen,porvaristoon jne. Nykyään pyritään siihen, että päivä olisi kaikkia naisia yhdistävä, maailmanlaajuinen juhla, jolla pyritään saavuttamaan ajankohtaisia vaatimuksia.
Ensimmäinen suuri naistenpäivän marssi järjestettiin vuonna 1972 Sydneyssä. Marssilla otettiin kantaa mm. seuraaviin epäkohtiin maailman naisten oloissa:
· Oikeus työhön
· Tasa-arvoinen palkka
· Yhtäläinen mahdollisuus työhön ja koulutukseen
· Ilmainen hoito ja esikoulu lapsille
· Ilmainen, turvallinen ehkäisy
· Turvallinen ja laillinen oikeus aborttiin
Naistenpäivä EU-parlamentissa v.1999
Naistenpäivänä 8.3.1999 Euroopan Unionin eli EU:n parlamentissa keskusteltiin naisten terveyskysymyksistä. Monet Euroopan naiset kärsivät eri tavoin mm. sydän- ja verisuonitaudeista sekä diabeteksesta. Lisäksi monenlaisia uusia uhkia tulee tulevaisuudessa kohdistumaan naisiin, esim. yksinhuoltajien paineet, masennus, anoreksia ja bulimia. Abortin laillistaminen herätti keskustelua ja kiinnosti erityisesti irlantilaistoimittajia.
Parlamentti käsitteli sukupuolten tasa-arvoa työnhakua ja nimityksiä koskevissa kysymyksissä. Naistenpäivänä hyväksyttiin myös komission julkilausuma naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi.
Jokainen päivä on tärkeä. Ja aina kannattaa yrittää
