KESKUSTELU

Miksi siis oletat, että tässä oli kyse toisen haluamisesta, kun kyse oli sairauden rajoittamasta kykenemisestä? Määrittelijänähän toimi sairaus, joten syytät väärää puuta. Onko todella mielestäsi vaatimus siitä, että haluaa välttää tuskallisia asioita "täydellisen mahdoton"?

Edelleenkin ja uudelleen luettuna kommenttisi kuulostaa aika kylmältä. Voi toki olla, ettet sitä sellaiseksi tarkoittanut, mutta sellaisena se nyt kuitenkin tänne palstalle näppäimistöltäsi lähti.

Noh, minähän en tästä hemmetin vammastani tässä avautunut jokuseen aikaan, eivätkä kaikki voi kaikkea muistaa, joten helpostihan sitä voi näyttää siltä että minulla on vaan syvä vastenmielisyys seksiä kohtaan. N:n omien kotiolojen vuoksi se on ymmärrettävää. (Ja olinhan tosiaan välillä jo terveempikin.)

Kyllähän oma keho tietty alkoi aikoinaan inhottamaan kun ei tuntunut mitään muuta olevan enää kuin iänkaikkista oireilua ja pahaa oloa. Ei kai sekään mikään ihme sitten että viime vuonna kun huomasin että jotkut miehet pitävät kehoni ulkonäöstä kaulasta alaspäin, olin siitä otettu. Eron jälkeen kun oli säpäleinä niin yritti nauttia edes siitä että jokin omassa itsessä ei olekaan vastenmielistä. Kesti jonkun aikaa ennen kuin tajusin että ei sillä ulkonäön ylistämisellä oikein pitkälle pötki, tai se ei siis paljon lämmitä. Varsinkin kun ei koske koko kroppaa.



Tällä foorumilla on ihmisiä jotka eivät tule sitä ikinä antamaan anteeksi että olen yrittänyt kompensoida monia inhottavia tunteita ja kokemuksia nauttimalla edes siitä mistä pystyn, sen vuoksi että olen avoimesti hölöttänyt siitä ääneen. Mutta jonnekin piti saada puhua, eikä minulla ole oikein muita sos. verkostoja kuin netti.

Täytyy sanoa että perin omituiseksi kyllä elämäni koen tällä sektorilla. Aikoinaan telmin puoli-impotenttien ja homojen kanssa (ja niitä miehiä riitti joilla oli ongelmia laukeamisessa...) ja sitten kun saan normaalin miehen, niin muutama vuoksi ja seksuaalisen onnen kupla puhkeaa oman sairauteni vuoksi. Kieltämättä koen ettei parhaat mahdolliset kortit käteen tullut.

Mutta en nyt tarkoita tätä tässä iänkaikkisesti itkeä ja voihkia. Kunhan tuli taas tämäkin pohdittua. (Ja aina miettii että josko jossain on joku nainen jolla on epämääräisiä oireita ja ei tiedä mikä häntä vaivaa - joitakin on syytetty että on potilaalla päässä vikaa kun lääkäri ei ole osannut antaa oikeaa diagnoosia. Siksi kokisin että tämä hölöttämiseni tästäkin asiasta ei ole pelkkää itsetehostusta, vaan voisi olla opiksi jollekulle joka vaikkapa 5 v päästä vahingossa osuu tähän ja alkaa miettimään että mikähän se on se vulvodynia. Sitä on yhtä monta eri variaatiota kuin on sairastajaakin, sanoisin.)

"Mä oon kylmä ihminen"

Kun muistaa pukeutua lämpimästi, eiköhän sitä sit sunkin seurassa tarkene.

Ei tietenkään. Lopputuloksen (toimivan parisuhteen aloitus) kannalta sillä ei ole väliä, onko kyse haluamisesta vai pystymisestä. Sitä suuremmalla syyllä, jos itse on jotenkin sairas, on kummallista käyttää normaalista halusta tuollaisia "kanimainen" -nimityksiä. Vaatimus siitä, ettei pakota itseään mihinkään, johon ei pysty tai joka tuottaa tuskia, on kohtuullinen ja välttämätön. Ja tässä se toimii molempiin suuntiin Rousseau ei pakota itseään seksiin ja mies ei pakota itseään onnettomaan suhteeseen, jossa ei voi saada seksuaalista tyydytystä.




Olen pahoillani, jos se loukkasi Rousseauta. En minä ole mikään herkkien vivahteiden suuri taitaja tällaissa asioissa, vaan saatan möläyttää tökerösti ihan sosiaalista osaamattomuuttani.

On tässä pahempiakin loukkauksia koettu, ja yritän asiat tosiaankin edes yrittää ymmärtää toisen osapuolen kannalta. Joidenkin ihmisten kohdalla tuntuu että joutuu oikein venymään loppumattomiin eikä meinaa sittenkään ymmärtää. Sinun kohdallasi, Neutroni, ymmärrys ei ole vielä loppunut kesken.

Itselleni ominaiseen sairauden muotoon saattaa vaikuttaa jossain määrin se mitä syö, mutta en ole sitten eron ollut kauhean motivoitunut luopumaan niistäkin vähistä iloista elämässä mitä hiilareiden mässyttäminen minulle tuo. Varsinkin kun runsaahkon liikkumisen vuoksi VHH-dieetti mitä todennäköisimmin palauttaisi minut taas keskitysleirimittoihin.

Tällainen suo siellä ja vetelä täällä -elämä on pirun turhauttavaa. Eikä ole eka kerta tai ainoat asiat joiden vuoksi olen joutunut kokemaan olevani kuin nurkkaan ajettuna tai puun ja kuoren välissä. Ei kai sikäli ihme jos en kauhean onnelliselta aina välillä vaikuta. Minua on viimeaikoina soimattu että olen kielteinen... Pitäisi kai joku hokkuspokkustemppu tehdä ja kokea valtaisa persoonallisuuden muutos. Auttaisikohan vaikka uskoontulo...



Jesus: Stop that bloody whining!

Ei nää naiset vaan toimikkaa näin.


http://www.suomi24-static.fi/sarjakuva/111017.jpg

Missä menee kiintymyksen ja roikkumisen rajat?

Ite mua ei kiinnosta, että muija panee minuutin tarkkuudella kotiintuloajat. Voi helvetti sitä nalkutusta, mitä oon saanut kuulla kun bussi on ollut hyöhässä ja vaikka miten maailma vihaa sit.

Toisaalta, on mua sanottu roikkujaksi, kun olen ihan oikeesti ollut kiinnostunut emännästä, joka ei itse tiedä mitä haluaa. Mitään "mitä kuuluu":ta en horise, vaan kyllä mulla ihan järkevät puheenaiheet on ollu.

Hmm... joo, mä oon pitänyt jo hyvän aikaa pitkiä kalsareita.




Herrajestas millainen pimu tuli juttelee mulle mukavia! On, on, on se sellainen nainen! Kontaktit nyt hallussa, mitä tästä tuleekaan!

Oon panostanut nyt pukeutumiseen, aina parhaat päällä. Tukkakin on kasvanut sen verran, että siihen saa muotoiltua kaikkea jännää. Ehkä, ehkä, vähän rasvalettilook- mutta ite oon tyytyväinen.

Ja mähän oon nyt ihan ihastunut.

Mikäs vika jyystämisessä on? Puolikovalla vähintään puolituntia, luulisi sen jo riittävän, myös naisten ainainen vollotus liian
nopeista syöksyistä ottaa tuollaisella menolla kyllä kyytiä.

Miehen orgasmihäiriö

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=dlk00392



Itsehoito on kyllä aina paras vaihtoehto.

Jos mies on tarpeeksi kiinnostava enkä ole vähään aikaan laukeillut, 5 - 15 min riittää itselleni ja siitä eteenpäin tulee vain paikat kipeäksi jos jatkan seksiä laukeamisen jälkeen. Tämä jo ennen kuin edes sairastuin vulvodyniaan 2005. Nykyään jos parittelisin 0,5 - 1 t, esmes, niin olisin jo valmis suurinpiirtein lopetettavaksi.

Mies jonka kanssa aloitin seksielämän ei lauennut koskaan, ja hänen kohdallaan olen jälkikäteen epäillyt että lieneekö käyttänyt mielialalääkkeitä, nehän tunnetusti aiheuttavat anorgasmiaa. Mutta sitähän ei laajalti tiedetty 80-luvun lopulla, joten siinähän sitten ihmiset höpisivät itsarista, tai ainakin se mies teki niin. Suuseksiä hän olisi halunnut kokeilla, mutta minä en koska alta parikymppisenä koko ajatuskin yökötti.

Se ns. homo tai paremminkin vasten tahtoaan biseksuaali eli mies jolla oli pakkomielteen tapaisia ajatuksia tietynlaisesta seksistä miehen kanssa, vaikkei kuulema olisi voinut rakastua mieheen, sensijaan katsoi ettei hän uskalla survoa siihen malliin kuin pitäisi että hän saisi. Arveli että on vetänyt liikaa käteen ja tottunut siihen ainoana saamisen muotona - hänen vähäisten seksikokemustensa perusteella voinen moiseen ajatukseen yhtyäkin, vaikken ole mikään miehenä olemisen asiantuntija, tietenkään.

Ei terskassakaan mikä vahva iho ole. Ihmetyttääkin sikäli että miksi kaikenlaiset kiputilat ja kulumavammat ovat tyypillisempiä naisille, ja harvemmin kuulee miehistä jotka ovat tulleet yhdynnästä kipeiksi, useammaksi päiväksikin. Tiedän jonkun vulvodyniaa vastaavan tilan jossa miehellä on kroonista kipua ja ärsytystä välilihassaan (nimeä tilalle en muista), mutta eihän se kuitenkaan ihan sama asia ole, tai siis sijainti ei ole vastaava kuin naisella näissä oireyhtymissä.

Joskus tuntuu että kaikki paska seksiongelmissa lässähtää naisten niskaan. Vaikka tajuan kyllä että ei se laukeamiskyvyttömyyskään kivaa ole. Ei kai se elämäni ensimmäinen mies olisi minua muuten dumpannutkaan. Toinen mies (eka eksä) sensijaan ei tuntunut tuosta olevan järin moksiskaan (saihan hän onanoimalla). Kaippa se joskus on vaan pääasia että saa, keinolla millä hyvänsä.

Eikö seuraaavnlainen toiminta riitä?

Ei kaikille, ei kaiken aikaa, ei kaikkialla.

(Sitäpaitsi vulvodynian eri versioista riippuen tuokin voi sattua aina, joskus tai jälkikäteen. Kuten myös orgasmi voi sattua. Jopa saatanasti.)

Terve jos mä oisin, niin tekisin kai ihan mitä vaan, seisoisin vaikka päälläni jos se voimistaa seksuaalista nautintoa. Toisaalta onhan tietysti yläpäässäkin häikkää. Eipä sitä masentuneena pahemmin kiima riehu. Sitä on vaan... kylmä.

Toi on just niin tota, siis voiku joku joskus jotai, mutku ei kukaa koskaa mitää ku kaikki aina vaa!

Sitten sellaista yllä mainitsemaani jyystöä, sekö sitten on hyvä?