Fysiikassa aaltofunktio 'romahtaa' joutuessaan ympäristön häiritsemäksi, toisin sanoen kun se joutuu johonkin positiiviseen suhteeseen ympäristön kanssa. Jollakin positiivisella suhteella tarkoitetaan, että ei olla negatiivisessa suhteessa ympäristöön, siis eristettyinä ympäristöstä. Vuorovaikutetaan ympäristön kanssa positiivisella tavalla, törmäillään sen kanssa. Jos vuorovaikutus on vahva, törmäillään vahvasti.
Aaltofunktion voidaan ajatella vastaavan Riemannin monistoa M('moninaisuuksien ykseys Riemannin mukaan), joka sisältää pisteet p(t1),p(t2),...,p(tn), lyhyesti p1,p2,....pn. (t on aikaparametri).
Moniston M ääritapauksia ovat diskreetti monisto, jossa pisteet pi eivät olisi missään positiivisessa suhteessa toisiinsa(täysin tietämättömiä toisistaan), ja jatkuva monisto, jossa pisteet pi olisivat tarkalleen määrätyssä positiivisessa suhteessa toisiinsa(täysin,vahvasti tietoisia toisistaan).
Monistossa M pisteet pi suhtautuvat vain toisiinsa. Ne ovat positiivisessa suhteessa toisiinsa, ts. 'törmäilevät' heikommin tai vahvemmin. Vahvin törmäys olisi täydellinen ajallis-paikallinen koinsidenssi.
Pisteet pi eivät ole pisteitä missään koordinaatistossa, koska ne muodostavat koordinaatistoa, jonka ominaisuudet riippuvat siitä, miten pisteet pi suhtautuvat toisiinsa. Ovat koordinaatiston, moniston M rakenneosasia, siis avaruuden sisäistä rakennetta.
Tarkastellaan moniston M kahta vierekkäistä pistettä p(i) ja p(i+1), merkitään p ja p'.
Pisteiden välistä suhdetta voidaan kuvata relaatiolla p'=k*p+t. Jos p' ja p ovat tarkasti määrätyssä, symmetrisessä positiivisessa suhteessa toisiinsa, niiden suhteen määrittelee täysin luku k(tai k'), jolloin täytyy olla t=0.
Oletetaan, että pisteet p ja p' ovat täsmälleen määrätyssä symmetrisessä positiivisessa suhteessa toisiinsa('ankara' suhteellisuusoletus: avaruusaika on vain suhteellista). Tällöin voidaan kirjoittaa p'= k*p ja p=k' *p'. Siis p'=k*k'*p', siis k*k'=1.
Symmetrian vuoksi k=k', joten k*k'=ktoiseen=1. Siis k=1 tai k=-1.
Valitaan k=1, koska pisteet pi ovat positiivisessa suhteessa toisiinsa. Jos k on 1, seuraa siitä, että p=p'. Siis p(i) = p(i+1) kaikilla i=1,....,n. Tosin sanoen monisto M on romahtanut yhdeksi 'sinkkupisteeksi' P. En puhu singulariteetista, koska siitä suuttuu moni..(kyseessähän on tietysti singulariteetti). 'Ankara' suhteellisuusoletus, jossa pisteet pi ovat täysin määrätyssä positiivisessa symmetrisessä suhteessa, romahduttaa moniston M sinkkupisteeksi.
Laajin ajateltavissa oleva monisto M on koko avaruus, joten 'ankara' suhteellisuusoletus koko avaruuteen sovellettuna romahduttaa koko avaruuden sinkkupisteeksi.
Lukua k voidaan monistossa ajatella korrelaatiokertoimeksi, joka sitoo moniston pisteitä toisiinsa. Jos olisi k=1, monisto olisi piste P, jossa pisteiden pi välinen etäisyys on identtisesti nolla. Aika ei kuluisi, P pysyisi ikuisesti samana jäätyneenä pisteenä. No, eihän sellaista oikeasti tapahdu.
Jos olisi k=0, tuloksena olisi diskreetti monisto, jossa pisteiden pi välinen etäisyys olisi ääretön. Aika kuluisi silloin äärettömän nopeasti hajottaen moniston 'taivaan tuuliin'. No, eihän sellaista voi olla, koska avaruus kuitenkin on äärellisenä olemassa.
Todellisuudessa k on välillä (0,1). Sinkkupisteitä ei siis todellisuudessa ole, ei myöskään täysin diskreettejä monistoja. Tämä on selvää, koska maailmankaikkeus ei ole sinkkupiste, eikä myöskään ääretön. Se on äärellinen kokonaisuus.
Voi myös ajatella, että luku k määrittelee avaruuden sisäisen jousivakion f(k), joka määrää avaruuden metriikan paikallisesti. Jos olisi k=1, olisi f(k) ääretön, jos olisi k=0, olisi f(k)=0.
Vastaavalla tavalla voidaan pähkäillä, että myös jatkuvuusoletus romahduttaa moniston M sinkkupisteeksi P.
Hyvää Joulua kaikille
Hannu
todellisuuden kalastaja, kristitty
6
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
UKK
Etsi
