Tiede-lehti jakoi 100 stipendiä lukiolaisille.
Onnittelut palkituille!
Lisää Tiedettä sähköisenä!
Tiede-lehden iPad-versio on ladattavissa ja ostettavissa irtonumeroina App Storessa.
|
Tunne kalliot, joilla kävelet
Kivet ja mineraalit Suomen luonnossa Kalle Taipale Kustannusosakeyhtiö Otava, 182 s.
Runsas vuosi sitten innostuin maallikkona hahmottelemaan itselleni yleiskuvaa Suomen kivistä. Silloin olisin kaivannut juuri tällaista kirjaa, joka kertoo sopivan laajasti niin kallioperämme kuin kivilajienkin syntyhistorian ja senkin, miten kivikuntaamme hyödynnetään.
Kirjan tekijä geologi Kalle Taipale on kokenut alansa yleistajuistaja. Kyseessä ei ole niinkään määritys- kuin ymmärrysopas.
Kirjan alkuosassa laava ryöppyää, tulivuoret räjähtelevät ja valtameriallas avautuu ja sulkeutuu, kun Suomen kallioperä syntyy.
Vuoret rypistyvät metamorfisiksi kiviksi, hautovat juurissaan magmakiviä ja kuluvat uuteen kierrokseen kerrostuneiksi kiviksi.
Vulkaaniset piiput nostavat syvyyksistä timantteja. Tiesitkö, että esimerkiksi hehkulampun aineksiin tarvitaan viisi eri kaivosta? Runsas puolet kirjasta paneutuu eri mineraalien ominaisuuksiin ja käyttöön. Selviää, mistä saadaan kultaa ja rautaa sekä mitä kiviä on sormuksessasi, kirjassasi ja kahvikupissasi.
Kiven etsijä ja koristekivien kiillottaja saa perusohjeet. Lopussa on hakemisto ja hyvä alan sanasto.
Petri Riikonen
Tiede -lehden toimitussihteeri
|
|