Tieteessä nyt

Teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi?  
Visionääri 20XO-kilpailu koululaisille 7.10.2011–29.2.2012.
Haasta itsesi ja osallistu!
Tsekkaa
video ja kilpailuohjeet. 

Kysy asiantuntijalta


9.7.2010

Miksi haarukkaa käytetään ylösalaisin?


Haarukka oli alun perin 1400- ja 1500-luvulla väline, jolla ruokapaloja ainoastaan noukittiin. Syöminen tapahtui sormin. 1600-luvulla ruokailuvälineet muuttuivat seisovista, pystyssä pidettävistä, makaaviin, jotka alettiin kattaa pöytään valmiiksi. Seuraavalla vuosisadalla uusi pöytäasento muokkasi haarukasta aaltoilevan, ja myös piikit – joita jo yleisesti oli neljä – muuttuivat suorista kaareviksi.

1700-luvulla haarukan käyttö laajeni nopeasti ja ihmiset oppivat tarttumaan välineeseen piikit alaspäin. Näin sen saattoi pitää kädessä vaakasuorassa ja lävistää liha- tai kalapalan ilman, että sitä tarvitsi välillä nostaa pystyyn. 1700-luvun pöytäetiketissä oli tärkeää nimenomaan se, ettei ruokailuvälineillä – joita oli juuri opittu käyttämään – huidottu ilmaan.

Tästä juontunee, että haarukkaa yhä käytetään selkä ylöspäin. Tosin nykyään on yleistä sekin, että ruokaa nostetaan suuhun pesäpuolella.

Vastaaja:
Tom Bergroth
amanuenssi
Turun maakuntamuseo



Lähetä oma kysymyksesi



Kysy asiantuntijalta
Viikon gallup
Onko Suomessa liikaa susia?