
Teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi? Visionääri 20XO-kilpailu koululaisille 7.10.2011–29.2.2012. Haasta itsesi ja osallistu! Tsekkaa video ja kilpailuohjeet.
|
Kysy asiantuntijalta
13.7.2010
Voisiko maanjäristyssaumaa voidella järistyksen estämiseksi?
Ei voi – ainakaan turvallisesti. Maanjäristyssaumat voiteloituvat luonnostaan, kun saumoihin virtaa vettä, mutta tämä johtaa maanjäristysten estymisen sijasta niiden lisääntymiseen.
Viimeksi näin tapahtui vuonna 2006 Sveitsin Baselissa, missä maalämpötutkimukseen liityvä kairaus laukaisi magnitudin 3,4 maanjäristyksen. Syynä oli kairausreikään ruiskutettu korkeapaineinen vesi, joka voiteli alla ollutta maanjäristyssaumaa. Hanketta johtanut geologi haastettiin oikeuteen. Myös Yhdysvalloissa Hooverin padon rakentaminen johti alueella yli kuuteensataan maanjäristykseen. Syinä olivat ilmeisesti sekä veden paino, joka lisäsi jännitettä saumakohdassa, että kallioperän rakoihin tunkeutunut vesi, joka helpotti jännityksen purkautumista maanjäristyksinä.
Ajatus maanjäristysten lieventämisestä saumakohtia voitelemalla perustuu päätelmään, jonka mukaan järistykset olisivat vähemmän väkivaltaisia, jos saumat liukuisivat esteettömämmin toistensa alle ja päälle. Valitettavasti ei ole mitään takeita siitä, että vuosisatoja kasautunut kallioperän jännitysenergia suostuu purkautumaan pienempinä ja vähemmän vaarallisina järistyksinä.
Vastaaja: Pekka Heikkinen
johtaja
Seismologian Instituutti
Lähetä oma kysymyksesi
|
|