Tieteessä nyt

 

Tiede-lehti jakoi 100 stipendiä lukiolaisille.

Onnittelut palkituille!

 

Lisää Tiedettä sähköisenä!

Tiede-lehden iPad-versio on ladattavissa ja ostettavissa irtonumeroina App Storessa.

29.10.2003 00:00
Hiukkasmyrsky kiitää kohti Maata

Auringossa tapahtui tiistaina kello 13 Suomen aikaa niin voimakas hiukkas- ja röntgensäteilypurkaus, että sitä suurempia on kirjattu 150 vuoden aikana vain kaksi kappaletta. Röntgensäteily osui Maahan jo kahdeksan minuutin kuluttua räjähdyksestä, mutta purkauksesta sinkoutuneet hiukkaset tulevat tänne vasta keskiviikon aikana.

Maan ilmakehän yläosiin osuvat hiukkaset saavat aikaan nopeita vaihteluja Maan magneettikentässä, mikä puolestaan saattaa häiritä tietoliikenneyhteyksiä, koska vaihteleva magneettikenttä voi synnyttää johtimiin äkillisiä jännitepiikkejä. Hiukkaset aiheuttavat myös revontulia, joita voi ensi yönä näkyä Etelä-Euroopassa saakka.

Auringossa on tapahtunut viime päivinä muitakin purkauksia, mutta ne olivat Space.com-verkkolehden mukaan vain niiskaisuja tiistaiseen aivastukseen verrattuna. Tuoreesta purkauksesta kertovat myös Yhdysvaltain merien ja ilmakehän tutkimuskeskus Noaa ja Avaruus-verkkojulkaisu.




Lisää aiheesta:



Tilaa Tiede-lehti!

  22  


Kysy asiantuntijalta
Viikon gallup
Mikä on paras valmistujaislahja?