Tieteessä nyt

Teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi?  
Visionääri 20XO-kilpailu koululaisille 7.10.2011–29.2.2012.
Haasta itsesi ja osallistu!
Tsekkaa
video ja kilpailuohjeet. 

27.05.2008 00:00
Indy jahtaa väärää kalloa

Kuva: British Museum
Indiana Jonesin uudessa leffassaan metsästämä kristallikallo saattaa olla väärennös, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan maailmankuulut kristallikallot eivät olekaan peräisin muinaisesta Meksikosta.

British Museum osti luonnollista kokoa olevan, yhdestä kristallimöhkäleestä veistetyn kallonsa Tiffanylta New Yorkista 1897, Smithsonian taas hankki valkoisen kvartsikallonsa Mexico Citystä 1960. Kallojen oletettiin olevan muinaismeksikolaista tekoa, koska ihmiskalloja käytettiin koristeina atsteekkien taiteessa.

Kansainvälinen tutkijaryhmä kuitenkin tutki kristallikallot elektronimikroskoopilla ja havaitsi, että kumpikin niistä on työstetty menetelmin, joita muinaisilla meksikolaisilla ei ollut käytössään.

Tutkijoiden mukaan Smithsonian valkoinen kvartsikallo veistettiin juuri ennen kuin se myytiin, kun taas British Museumissa sijaitseva kristallikallo valmistettiin Euroopassa 1800-luvulla. Sen kvartsin on mitä ilmeisimmin peräisin joko Brasiliasta tai Madagascarilta – atsteekkien kauppareittien ulottumattomista.

Tutkimuksen julkaisi Journal of Archeolocical Science ja siitä kertoi myös Cardiffin yliopiston tiedote.

Tilaa Tiede-lehti!

  15  


Kysy asiantuntijalta
Viikon gallup
Kaipaatko lisää älyä?