|
Tiede-lehti jakoi 100 stipendiä lukiolaisille. Onnittelut palkituille!
Lisää Tiedettä sähköisenä! Tiede-lehden iPad-versio on ladattavissa ja ostettavissa irtonumeroina App Storessa. |
24.10.2008 06:00
Itä-Suomi geneettisesti kaukana lännestä
suuri, ja myös Suomen maakuntien välillä on selviä, maantieteellisiä etäisyyksiä mukailevia eroja. Alueiden sisällä geneettinen monimuotoisuus on kuitenkin vähäisempää kuin esimerkiksi Keski-Eurooppassa. Helsingin yliopiston ja Tukholman Karoliinisen instituutin tutkijat analysoivat suomalaisten, ruotsalaisten, saksalaisten ja brittien perimää aiempaa tiuhemmalla kammalla. Päivi Lahermo ja Juha Kere kollegoineen tutkivat lähes tuhannesta näytteestä yli 200 000 yksilöllisesti vaihtelevaa perimän kohtaa, eli snippiä (single nucleotide polymorphism). Keskieurooppalaiset kansat osoittautuivat geneettisesti hyvin samankaltaisiksi keskenään. Sen sijaan ruotsalaiset, länsisuomalaiset ja erityisesti itäsuomalaiset eroavat perimältään sekä toisistaan että keskieurooppalaisista. Länsisuomalaiset, erityisesti suomenruotsalaiset, ovat lähempänä ruotsalaisia kuin itäsuomalaiset. Tutkimus vahvisti, että vaikka suomalaisten geneettiset juuret ovat enimmäkseen Keski-Euroopassa, myös itäinen vaikutus näkyy selvästi. Perimämme erityisyyteen on syynä poikkeuksellinen asutushistoriamme. Pieni asukasmäärä ja eristynyt sijainti näkyvät erityisesti itäsuomalaisten perimässä. Tutkimuksen julkaisi PLoS ONE Lisää aiheesta:Tilaa Tiede-lehti! 17
|
|



























6





17





