Sata lehtistipendiä jaettu
Tiede-lehti on jakanut reaaliaineissa menestyneille lukion oppilaille sata lehtistipendiä. Valitut saavat lehden vuosikerran. Stipendiaattien nimet löytyvät täältä.
|
28.03.2010 20:00
Roskaruokaan voi jäädä koukkuun
Laboratorio-oloissa roskaruoka teki osasta koe-eläiminä käytettyjä rottia pakkomielteisiä ahmatteja. Kun tutkijat tarjosivat rotille säännöllisesti pekonia, makkaroita, kakkuja ja suklaata niiden tavanomaisen ruuan lisäksi, ne alkoivat syödä ylimääräisiä kaloreita ja lihoivat nopeasti. Samaan aikaan niiden aivojen mielihyvämekanismit alkoivat toimia vaisummin kuin ennen. Samoin on huomattu käyvän huumeista riippuvaisille ihmisille. Tämä vaimeneminen jatkui vielä kaksi viikkoa sen jälkeen, kun ylimääräisiä herkkuja ei enää ollut tarjolla. Todellinen addikti ei pysty lopettamaan syömistä, juomista tai polttamista, vaikka siitä seuraa hänelle vahinkoa. Ryhmä testasi tätäkin opettamalla rotat pelkäämään valomerkkiä, jota yleensä liittyi kipu. Tavalliset rotat keskeyttivät tällaisen koulutuksen jälkeen herkkujen syömisen, kun ne näkivät valomerkin. Roskaruokaan kiintyneet liikalihavat rotat sen sijaan jatkoivat ahmimista valosta huolimatta. Tutkimuksen julkaisi Nature Neuroscience. Lisää aiheesta:Tilaa Tiede-lehti!
Tweet
30
|
|





























1





30






