|
Teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi? |
24.05.2010 20:45
Bakteeri voi kehittää älyä
Altistus bakteerille, jolla ennestään on tiedetty olevan masennusta lievittävä vaikutus, voi myös parantaa oppimista. Näin väittää uusi tutkimus, joka julkaistiin Yhdysvaltain mikrobiologiyhdistyksen kokouksessa San Diegossa. "Mycobacterium vaccae on maaperän luonnollinen bakteeri, jota ihmiset usein nielevät tai hengittävät liikkuessaan luonnossa", sanoo yhdysvaltalaisen The Sage Collegesin tutkija Dorothy Matthews. Aiemmat tutkimukset M. vaccae -bakteerista ovat osoittaneet, että kuumuudella tapetut bakteerit hiiriin ruiskutettuina kiihottivat joidenkin hermosolujen kasvua aivoissa, mikä johti serotoniinin määrän lisääntymiseen ja ahdistuksen vähenemiseen. "Koska serotoniini vaikuttaa myös oppimiseen, pohdimme voisiko elävä M. vaccae myös parantaa oppimista hiirillä", Matthews sanoo. Matthews kollegoineen ruokki hiiriä elävillä bakteereilla ja arvioi niiden kykyä suunnistaa sokkelossa. Verrokkina oli hiiriä, jotka eivät olleet saaneet bakteeria. "Huomasimme, että hiiret joita oli ruokittu bakteereilla suunnistivat labyrintissä kaksi kertaa nopeammin ja niillä oli ahdistusta osoittavaa käyttäytymistä vähemmän kuin verrokeilla." "Tämä tutkimus viittaa siihen, että M. vaccae voi vaikuttaa nisäkkäillä ahdistukseen ja oppimiseen", Matthews sanoo. Tilaa Tiede-lehti! 61
|
|




























19





61





