Tieteessä nyt

Teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi?  
Visionääri 20XO-kilpailu koululaisille 7.10.2011–29.2.2012.
Haasta itsesi ja osallistu!
Tsekkaa
video ja kilpailuohjeet. 

02.06.2010 20:00
Populaation moninaisuutta kannattaa suojella

Punalohia Hidden Creekissä, Wood River-joessa Alaskassa.

Yhden lajin populaatioiden monimuotoisuus saattaa olla yhtä tärkeää
kuin koko lajiston monimuotoisuus, kun ekosysteemin kestokyky joutuu koetukselle ympäristön muuttuessa. Yhdysvaltalainen ryhmä päätyi tähän tulokseen tutkimalla monimuotoisuuden vaikutusta ryöstökalastetussa alaskalaisessa punalohipopulaatiossa 50 vuoden aikana. Punalohi on tärkeä laji Yhdysvaltain kalataloudelle, ja sitä koskevissa päätöksissä joudutaan ottamaan huomioon sekä ekologisia että taloudellisia tekijöitä.


Tiedossa on, että yksittäisiä populaatioita häviää maailmassa ainakin tuhat kertaa nopeampaa tahtia kuin lajeja kuolee sukupuuttoon. Tutkimusryhmä osoitti, että toimet lohipopulaation moninaisuuden ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi vahvistivat koko ekosysteemin sietokykyä ja sen arvoa kalataloudelle. Tulosta voisi soveltaa muihinkin lajeihin ja tietoja käyttää hyväksi uhanalaisten lajien suojaamiseksi ilmastonmuutoksen vaikutuksilta, tutkijat arvelivat raportissaan.


Tutkimuksen julkaisi Nature.


 


 


 


 


Tilaa Tiede-lehti!

  42  


Kysy asiantuntijalta
Viikon gallup
Millainen turisti olet?