21.08.2010 18:00
 |
Yhä useampi pari tapaa toisensa netissä. |
Aikuiset, joilla on kotonaan pääsy internetiin, ovat todennäköisemmin romanttisessa suhteessa kuin ne, joilla nettiyhteyttä ei ole, kerrottiin Yhdysvaltain sosiologiseuran vuosikokouksessa Atlantassa.
How Couples Meet and Stay Together (HCMST) -tutkimukseen osallistuneiden 4000 yhdysvaltalaisaikuisen tietojen analyysi osoitti, että nettikotien asukkaista on puoliso tai partneri 20 prosenttia useammin kuin internetittömillä.
"Tutkimuksemme viittaa siihen, että internetillä on olennainen rooli kumppanin löytämisessä", totesi tutkimusta johtanut Michael Rosenfeld Standfordin yliopistosta.
HCMST-tutkimuksen kahden ensimmäisen vuoden aikana kumppaninsa onlinena tavanneista pareista 61 prosenttia oli samaa sukupuolta. Heteropareista seurustelunsa aloitti netissä 21,5 prosenttia.
Luku näyttää Rosenfeldin mukaan olevan kasvussa.
"On täysin mahdollista, että internet kipuaa muutamassa vuodessa amerikkalaispariskuntien tapaamistilastojen ykköseksi", Rosenfeld sanoo.
Tilaa Tiede-lehti!

17