|
Tiede-lehti jakoi 100 stipendiä lukiolaisille. Onnittelut palkituille!
Lisää Tiedettä sähköisenä! Tiede-lehden iPad-versio on ladattavissa ja ostettavissa irtonumeroina App Storessa. |
07.03.2011 22:00
Me olemme kaikki eteläafrikkalaisia
Tansanian ja Etelä-Afrikan metsästäjäkeräilijöiden geenit viittaavat siihen, että olisimme kotoisin Afrikan eteläosista. PNASissa julkaistu tutkimus korjaa aiempaa käsitystä, jonka mukaan nykyihmisen alkukoti sijaitsisi Itä-Afrikassa, mistä varhaisimmat nykyihmisen kallot on löydetty. Alkukodin siirtäminen etelämmäksi perustuu eri afrikkalaisten populaatioiden geenivertailuun. Stanfordin yliopiston paleoantropologi Brenna M. Henn kollegoineen havaitsi, että Kalaharin autiomaan alueella elävien klik-kieltä puhuvien busmannien geneettinen moninaisuus on maailman suurinta. Moninaisuus kertoo alkuperäisyydestä. Kun osa populaatiosta muutti alkuperäisiltä asuinalueilta, vain rajallinen osa geenikokoelmasta lähti liikkeelle. Siten muualle muuttaneiden geneettinen moninaisuus on välttämättä vähäisempää. Myös arkeologiset löydöt sopivat siihen, että nykyihmiset lähtivät levittäytymään Etelä-Afrikasta. Ilmasto oli niin ikään etelässä suotuisampi kuin Itä-Afrikassa ennen kuin tultiin aikoihin 60 000-70 000 vuotta sitten. On arvioitu, että nykyihmisen vaellus Afrikasta alkoi 60 000 vuotta sitten. Tosin äskettäin arkeologit esittelivät Sciencessa löydöksiä, jotka viittaisivat paljon aikaisempaan lähtöön kotimantereelta. Lisää aiheesta:Tilaa Tiede-lehti! 40
|
|



























6





40





