Tieteessä nyt

 

Tiede-lehti jakoi 100 stipendiä lukiolaisille.

Onnittelut palkituille!

 

Lisää Tiedettä sähköisenä!

Tiede-lehden iPad-versio on ladattavissa ja ostettavissa irtonumeroina App Storessa.

23.03.2011 18:00
Äidin lihavuudella kytkös tyttären hedelmättömyyteen

Äidin ylipaino voi poikia lisääntymisongelmia seuraavaan sukupolveen, osoitti Yalen yliopistossa tehty hiiritutkimus.


Selitys piilee greliini-hormonissa,  jonka pitoisuus ylipainoisilla on vähäinen. Yhdysvaltalaistutkijat havaitsivat, että hiirillä, joiden emoilla oli vähän greliiniä, esiintyi aikanaan enemmän poikasettomuutta kuin muilla.


Greliinin puutokselle kohdussa altistuneiden naaraiden kohdun geenistössä ilmeni muutoksia, jotka häiritsivät alkion kiinnittymistä ja madalsivat siten hedelmällisyyttä. Syntyneetkin poikueet olivat normaalia pienempiä.


"Vaikka tutkimuksemme tehtiinkin hiirillä, uskomme, että tuloksemme pätevät myös naisiin", sanoo tutkimusta johtanut Hugh Taylor. "Löydöksemme vihjaavat, että matala greliinipitoisuus voi vaikuttaa lihavien äitien tytärten kohdun kehitykseen. He saattavat tästä syystä olla vähemmän hedelmällisiä aikuisina."


Tutkimuksen julkaisi Endocrinology.


Lisää aiheesta:



Tilaa Tiede-lehti!

  25  


Kysy asiantuntijalta
Viikon gallup
Mikä on paras valmistujaislahja?