Tieteessä nyt

 

Tiede-lehti jakoi 100 stipendiä lukiolaisille.

Onnittelut palkituille!

 

Lisää Tiedettä sähköisenä!

Tiede-lehden iPad-versio on ladattavissa ja ostettavissa irtonumeroina App Storessa.

02.04.2011 18:00
Aivot eivät erottele äidinkieltä vieraasta

Monesti on esitetty, että aikuinen omaksuu vieraan kielen kielioppia eri tavalla kuin lapsi omaksuessaan äidinkieltään. Tuore väitöstutkimus kuitenkin osoittaa, että kielten käsittelyssä aivoissa on hyvin vähän eroja, oli kyseessä äidinkieli tai uusi vieras kieli.


Annika Hultén Åbo Akademista tutki aikuisten aivotoimintaa kielellisten tehtävien aikana aivomagneetikäyrällä eli magnetoenkefalografialla (MEG) sekä toiminnallisella magneettikuvauksella (fMRI). Väitöskirjan kokeet tehtiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Kylmälaboratorion kanssa.


Väitöskirjan tuloksien perusteella lauseiden tuottamisessa aivot käsittelevät sekä äidinkieltä että uutta kieltä samalla tavalla.


Ainoa mainittava ero löytyy lauseen suunnitteluvaiheessa, jolloin uuden kielen käyttö työllistää enemmän lyhytkestoiseen muistiin liittyviä aivoalueita.


Kielen oppiminen ja sen aivoperusta liittyy hyvin läheisesti myös kielellisen tiedon varastointiin muistissa. Väitöskirjan tutkimustulokset osoittavat, että jo muutaman harjoituskerran jälkeen opitut uudet äidinkielen sanat käsitellään aivoissa samalla tavalla kuin tutut sanat.


Aivosignaalien vahvistuminen vasemmassa ohimolohkossa ja otsalohkon alaosassa viikko oppimisen jälkeen ennusti uusien sanojen pysymistä muistissa kymmenen kuukauden ajan. Se tarkoittaa, että hyvällä oppijalla näyttää tapahtuvan oppimisen jälkeistä muistijäljen vahvistumista.


Vasemman ohimolohkon toiminnassa pystyttiin myös erottamaan lyhytaikaisen ja pysyvämmän, seuraavaan päivään ulottuvan oppimisen aivovaikutuksia.


Lähde: Åbo Akademi


 




Lisää aiheesta:



Tilaa Tiede-lehti!

  29  


Kysy asiantuntijalta
Viikon gallup
Mikä on paras valmistujaislahja?