Tieteessä nyt

 

Tiede-lehti jakoi 100 stipendiä lukiolaisille.

Onnittelut palkituille!

 

Lisää Tiedettä sähköisenä!

Tiede-lehden iPad-versio on ladattavissa ja ostettavissa irtonumeroina App Storessa.

06.12.2011 18:00
Simpanssillekin matala ääni on tumma

Ihminen yhdistää luontaisesti korkeat äänet vaaleampiin väreihin, pienempään kokoon ja terävämpään muotoon kuin matalat. Joillakin ihmisillä aistimukset jopa sekoittuvat: synesteetikko kirjaimellisesti näkee äänet väreinä.


Saksalais-japanilainen tutkijaryhmä selvitti ensi kertaa, esiintyykö vastaavaa aistimusten kytkeytymistä myös muilla eläimillä. Tutkijat laittoivat sekä 33 ihmistä että kuusi opetettua simpanssia lajittelemaan mustia ja valkoisia kulmioita värin mukaan samalla, kun he ja ne kuulivat taustaääntä, jonka sävelkorkeus oli matala tai korkea.


Kävi ilmi, että kumpikin laji pärjäsi tehtävässä paremmin, kun taustaääni oli yhteneväinen: matala ääni mustille kulmioille, korkea valkoisille.


Tutkijoiden mukaan sisäsyntyinen taipumus yhdistää korkea ääni luminanssiin on siten ilmeisesti kehittynyt ennen kuin ihmisen sukuhaara erosi simpanssista. Piirre ei siis ole kulttuurisesti opittu tai kielellinen ilmiö, vaan kädellisen aistijärjestelmän perusominaisuus.


Tutkimuksen julkaisi Pnas.


Lue lisää värien fysiologiasta ja kulttuurihistoriasta Tiede-lehden väriliitteestä numerossa 11/2011.


 


Lisää aiheesta:



Tilaa Tiede-lehti!

  15  


Kysy asiantuntijalta
Viikon gallup
Mikä on paras valmistujaislahja?