Sata lehtistipendiä jaettu
Tiede-lehti on jakanut reaaliaineissa menestyneille lukion oppilaille sata lehtistipendiä. Valitut saavat lehden vuosikerran. Stipendiaattien nimet löytyvät täältä.
|
06.08.2012 18:00
Luvassa kuumia kesiä
Viime vuosien kuumat kesät ovat todennäköisesti ilmastonmuutoksen aiheuttamia, raportoivat yhdysvaltalaistutkijat. James Hansen kollegoineen Nasan Goddard-instituutista tutki tuoreita helleaaltoja, jollaiset piinasivat muun muassa Moskovaa 2010 sekä Texasia ja Oklahomaa 2011. Ryhmä vertasi kesä-, heinä- ja elokuiden pintalämpötilojen poikkeamia vuosiin 1951-1980 uudella tilastollisella menetelmällä. Kävi ilmi, että viime vuosina suuria heilahteluja keskilämpötiloista on esiintynyt niin tiheästi verrokkiajanjaksoon verrattuna, että se tuskin voi olla sattumaa. Erittäin kuumia kesiä on ollut viime vuosina noin 10 prosentilla Maan maapinta-alasta, kun vertailukautena niitä esiintyi vain prosentilla maa-alasta. Tutkimuksen mukaan äärisäitä ei todennäköisesti olisi ilmennyt ilman ilmastonmuutosta. Tutkijoiden mukaan esimerkiksi laaja-alaiset meteorologiset ilmiöt La Nina ja El Nino eivät riitä selittämään viimeaikojen poikkeuskesiä. Mikäli lämpeneminen jatkuu, äärimmäisen kuumista kesistä tulee sääntö eikä poikkeus, tutkijat päättelevät. Tutkimuksen julkaisi Pnas. Katso kesälämpötilojen normaalijakauman siirtymistä havainnoillistava video täältä. Punainen alue kuvaa normaalia kuumempia lämpötiloja. Lisää aiheesta:Tilaa Tiede-lehti!
Tweet
18
|
|





























1





18






