Puolukka on hapokas ja kuitupitoinen terveyspommi. Kuva: Ilkka Mäkinen
Puolukka on hapokas ja kuitupitoinen terveyspommi. Kuva: Ilkka Mäkinen

Montako luonnonvaraista syötävää marjaa Suomen metsissä kasvaa?

Oikeita vastauksia on useita. Jos lasketaan mukaan mansikan, pihlajan ja ruusun eri lajit sekä tavalliset viljelykarkulaiset, tulokseksi tulee 39.

Kotitalouksille merkittäviä metsämarjoja on niitäkin peräti tusina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomalaisia marjoja kannattaisi syödä ja poimia niin paljon kuin jaksaa. Ne saavat ainutlaatuisen arominsa pohjoisen karuissa oloissa pitkinä, valoisina kesäpäivinä. Ne sisältävät enemmän terveyttä edistäviä aineita kuin etelämpänä kasvaneet lajikumppaninsa. Bioaktiivisiin yhdisteisiin kuuluvat esimerkiksi vitamiinit ja flavonoidit, kuten antosyaanit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Toinen valtti on puhtaus. Kotimaisia marjoja ei tarvitse loisten ja tautien pelossa kuumentaa.

Puolukka elää ikivanhaksi

Satoisin, arvokkain ja kerätyin luonnonmarjamme on puolukka, vaikka kaikki eivät sen mausta pidäkään. Keskimääräinen sato on arviolta 250 miljoonaa kiloa. Ja moninkertainen määrä jää mättäille. Tuottoisaa vuotta seuraava kesä ei aina ehkä olekaan yhtä hyvä, silloin varvut keräävät voimia.

Lajin mukaan on nimetty puolukkatyypin metsä, kuivahko kangas. Kasvi viihtyy monenlaisissa paikoissa. Se ja mustikka ovat metsiemme aluskasvillisuuden yleisimpiä varpuja. Marjoakseen runsaasti puolukka vaatii valoa.

Jos löytää ison pälven puolukkaa, sietää pysähtyä ihailemaan. Esiintymän vanhin osa saattaa olla niinkin kaukaa kuin Venäjän vallan ajalta. Kasvin maavarsi lahoaa vanhimmasta päästä, mutta esiin työntyy koko ajan uusia ilmaversoja.

Puolukka voi selvitä hengissä kuloista ja hakkuista. Se säilyttää vahapintaiset lehtensä yli talven. 

Mesimarja ja ahomansikka ovat vähentyneet 

Kotitalouksien suosimaan tusinaan kuuluvat tietenkin puolukka, mustikka, lakka, karpalo, tyrni, vadelma, variksenmarja, pihlajanmarja, katajanmarja, juolukka, mesimarja ja ahomansikka 

Mesimarja ja ahomansikka ovat viime vuosikymmenen aikana taantuneet kovasti. Molemmat lajit kärsivät etenkin niittyjen umpeenkasvusta. 

Ja mitkä ovatkaan ne luonnostamme löytyvät 39 syötävää marjaa? Tässä koko lista: 

ahomansikka (Fragaria vesca),

aitaorapihlaja (Crataegus grayana),

iharuusu (Rosa mollis),

isokarpalo (Vaccinium oxycoccos),

juolukka (Vaccinium uliginosum),

karjalanruusu (Rosa acicularis),

karvamansikka (Fragaria viridis),

kataja (Juniperus communis),

koiranruusu (Rosa canina),

lakka (Rubus chamaemorus),

lehtovatukka (Rubus pruinosus),

lillukka (Rubus saxatilis),

mesimarja (Rubus arcticus),

metsäruusu (Rosa majalis),

mustaherukka (Ribes nigrum),

mustamarja-aronia (Aronia melanocarpa),

mustikka (Vaccinium myrtillus),

okaruusu (Rosa sherardii),

oratuomi (Prunus spinosa),

pihlaja (Sorbus aucuparia),

pikkukarpalo (Vaccinium microcarpum),

pohjanpunaherukka (Ribes spicatum),

poimuvatukka (Rubus plicatus),

puolukka (Vaccinium vitis-idaea),

riekonmarja (Arctous alpina),

ruohokanukka (Cornus suecica),

ruotsinpihlaja (Sorbus intermedia),

sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi),

sinivatukka (Rubus caesius),

suippuorapihlaja (Crataegus rhipidophylla),

suomenpihlaja (Sorbus hybrida),

taikinamarja (Ribes alpinum),

teodorinpihlaja (Sorbus teodori),

tylppöorapihlaja (Crataegus monogyna),

tyrni (Hippophaë rhamnoides),

ukkomansikka (Fragaria moschata),

vadelma (Rubus idaeus),

variksenmarja (Empetrum nigrum),

virginianmansikka (Fragaria virginiana).

Karpalo on kirpeä, koska se sisältää monia happoja, kuten säilymistä edistävää bentsoehappoa. Syksyn ensimmäisten pakkasten jälkeen marjan sokeripitoisuus lisääntyy ja maku laimenee. Kuva: 123RF
Variksenmarjaa eli kaarnikkaa voi kerätä heinäkuun lopulta lumentuloon asti. Suomessa esiintyy kaksi lajia, joista pohjoisessa kasvaa isompia marjoja ja satoja tuottava pohjanvariksenmarja. Se toinen on etelänvariksenmarja. Kuva: Getty Images

 

Pihlajanmarjat maistuvat paremmin tilhille ja taviokuurnille kuin useimmille ihmisille. Marjojen happamuus kuitenkin vaihtelee huomattavasti eri puissa. Sato on runsas yleensä joka toinen vuosi. Kuva: Getty Images

Lähde: toiminnanjohtaja Birgitta Partanen, Arktiset aromit ry 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla