Ilman ilmastoa sääpallo saattaisi tutkia ilmannetta. Kuva: Nasa
Ilman ilmastoa sääpallo saattaisi tutkia ilmannetta. Kuva: Nasa

Maailmanlaajuinen ilmiö haki nimeään pitkään.

Ihmiskielen ikivanhoja kulmakiviä ovat sanat, jotka kuvaavat ympäröivän todellisuuden peruselementtejä. Suomalais-ugrilainen ilma on ollut ja on edelleenkin käytössä monissa eri merkityksissä. Maanpinnan yläpuolella olevan tilan lisäksi se voi tarkoittaa kaasumaista ainetta, säätä, ilmansuuntaa tai jopa koko maailmaa ja olemassaoloa.

Ilma-sanasta on aikojen kuluessa tehty suuri määrä johdoksia ja yhdyssanoja, joista osa on ehtinyt etääntyä kauas alkuperäisestä lähteestään.

Jo Agricolan teoksista löytyvät esimerkiksi ilmaantua, ilman, ilmeinen, ilmestys, ilmi, ilmoittaa ja ilmoitus. Yhdyssana maailma edustaa ikivanhaa sananmuodostustyyppiä, joka tunnetaan myös etäsukukielissä.

Ilmasto-sanaa Agricolalla ei vielä ole, vaikka sen ainekset olivat kyllä olemassa. Se on otettu käyttöön vasta 1800-luvulla, kun tiedettä alettiin tehdä suomeksi ja vanhojen perussanojen täydennykseksi luotiin täsmällisempiä termejä. Aluksi näitä tarvittiin suomennetuissa oppikirjoissa.

Vaikka lainaamista periaatteessa vastustettiin, saatettiin oman termin puutteessa muiden kielten klimat-tyyppinen sana siirtää suomenkieliseen tekstiin.

Muita tarjokkaita olivat ilmapiiri, ilmalaatu ja ilmanne. Usein tyydyttiin vanhaan ilma-sanaan. 1800-luvun puolimaissa otettiin käyttöön ilmanala, joka esiintyy ilmaston merkityksessä edelleenkin.

Ilmasto on mainittu ensi kertaa Elias Lönnrotin kirjoittamassa maantieteellisessä artikkelissa Oulun Wiikko-Sanomissa vuonna 1860. Sen sijaan ilmastovyöhyke on tullut käyttöön vasta 1900-luvun puolella.

Paikannimi Ilmala muodostettiin 1910-luvun alussa, kun Pasilaan perustettiin ilmatieteellinen tutkimusasema. Siellä yläilmoista tehtiin havaintoja esimerkiksi leijojen avulla.

Maantieteen ja geologian tutkijoille oli jo 1800-luvulla selvää, että ilmasto voi pitkien aikojen kuluessa muuttua. Toisaalta havaittiin myös muutaman kymmenen vuoden jaksoissa tapahtuvia vaihteluita, joista käytettiin nimitystä ilmastomuutos. Yleiskieleen sana vakiinnutettiin genetiivialkuisessa asussa ilmastonmuutos, ja samassa merkityksessä esiintyivät myös ilmastonvaihdos ja ilmastovaihtelu.

1900-luvun loppua kohti kävi yhä selvemmäksi, että vaihtelu ja muutos eivät ole ilmaston tapauksessa synonyymeja. Nykyään ilmastonmuutos tarkoittaakin ensisijaisesti ihmisen toiminnan laukaisemaa ilmaston lämpenemistä.

Kaisa Häkkinen on Suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 14/2018