Kalevalaisen kansan säät sääti ilmojen isäntä Ukko.  Kuva: Robert Wilhelm Ekman, Lemminkäinen tuulisella järvellä, luonnos, noin 1867, Wikimedia Commons.
Kalevalaisen kansan säät sääti ilmojen isäntä Ukko. Kuva: Robert Wilhelm Ekman, Lemminkäinen tuulisella järvellä, luonnos, noin 1867, Wikimedia Commons.

Sääsanaston ikä kertoo aiheen ikuisuudesta.

Sää on aina hyvä puheenaihe, olipa se millainen tahansa. Sää-sana tarkoittaa usein nimenomaan huonoa säätä etenkin suomen kaakkoismurteissa ja lähisukukielissä. Sana sinänsä kuuluu ikivanhaan perintösanastoon. Sen sijaan säätila on nuori yhdyssana, jota on alettu käyttää vasta 1900-luvun alussa.

Ikivanhaa ja monimerkityksistä ilma-sanaa käytetään usein sään synonyymina. Nykykielessä myös balttilaisperäinen keli on yhä tavallisempi sään merkityksessä, vaikka alun perin se on viitannut tien tai maaston kulkukelpoisuuteen etenkin talvisaikaan.

Keskeisimpien sääilmiöiden nimityksistä löytyy paljon vanhoja aineksia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tuuli on siitä erityinen, että sen vartalo voi taipua sekä substantiivina että verbinä: tuuli tuulee. Suomalais-ugrilaiseen sääsanastoon kuuluu myös pilvi. Siitä johdettu pilves on vanha varjon nimitys, joka yleiskielestä on saanut väistyä germaanisperäisen varjon tieltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Myös lumi ja jää ovat suomalais-ugrilaista perua. Raetta on arveltu joko indoeurooppalaiseksi lainaksi tai sitten rakeiden ropinaa jäljitteleväksi kuvailusanaksi.

Sade on johdos verbistä sataa, joka merkitsee putoamista. Verbiä onkin usein tapana tarkentaa kertomalla, mitä taivaalta putoaa: sataa vettä tai sataa lunta.

Sateenkaari on muodostettu ikivanhoista aineksista, mutta yhdyssanana se näyttää tulleen käyttöön vasta 1800-luvun alussa.

Samassa merkityksessä ovat aiemmin esiintyneet ilmankaari ja taivaankaari, jotka toisaalta ovat tarkoittaneet myös ilmankantta tai taivaan kupua. Ennen uskottiin, että maata ympäröi yksi tai useampi kupumainen kansi, jossa oli reikiä eli valoa loistavia tähtiä. Kuvun yläpuolella olivat jumalien asuinsijat.

Mikael Agricola esitteli psalmien kirjan esipuheessa joukon muinaisten suomalaisten jumalia.

Ilmarisen hän mainitsi rauhan, ilman ja matkamiesten suojelijana. Varsinainen ilmojen isäntä oli kuitenkin Ukko, joka sääteli säät viljan kasvatukseen sopiviksi. Ukon suopeus taattiin järjestämällä kylvötöiden päätteeksi hurjat pidot, Ukon vakat, joissa juotiin, naitiin ja tehtiin kaikenlaista häpeällistä.

Vanhaa miestä merkitsevä ukko on samaa juurta kuin uros. Tätä on aiemmin pidetty ikivanhana perintösanana, mutta nykykäsityksen mukaan se on vanha germaaninen laina, joka on alkuaan tarkoittanut urospuolista eläintä, etenkin alkuhärkää. Suomessa alkuhärkiä ei tiettävästi koskaan ole ollut, joten hyvä sana on vapautunut muuhun käyttöön.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori

Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2020

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla