Vattnajökullin alta paljastuu maata, jota jää on peittänyt vuosisatoja. Kuva: Getty Images
Vattnajökullin alta paljastuu maata, jota jää on peittänyt vuosisatoja. Kuva: Getty Images

Islantilaisvaikuttajan tietokirja tulee suoraan sydämestä.

Käytin valtavirran kieltä, joka edustaa liberalismia, innovaatioita, hyötyajattelua ja markkinointia. Puhuin alueen tärkeydestä ulkomaiden Islanti-kuvalle, mahdollisista matkailutuloista, alueen merkityksestä tutkimukselle ja ylänkömaista mahdollisena valuuttatulojen lähteenä, jos siellä kuvattaisiin elokuvia tai mainoksia.”

Andri Snær Magnason kertoo, kuinka hän aiemmassa kirjassaan perusteli Islannin ylänkömaiden rauhoittamista. Hän käytti rahan kieltä. Luonto on arvokasta vain jos sitä käytetään, eikä ylänköluonnon olemassa oloa voinut oikeuttaa sanomalla, että siellä voi kokea Jumalan avaruuden.

Kieli ja aika ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Nyt ilmastonmuutos on kovaa todellisuutta ja ihmisen aiheuttama sukupuutto niittää maapallon lajeja.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Tuleeko maapalloa koskevien sanojen perustua tieteeseen, tunteeseen, tilastoihin vai uskontoihin? Kuinka henkilökohtainen ja tunteileva saa olla?”, kirjailija kyselee uudessa teoksessaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Andrin teksti ilmastonmuutoksesta on hyvin henkilöhtaista ja tunteisiin iskevää. Rohkeaa ja kaunista, jopa intohimoista ja runollista, vaikka pohjaakin vankkaan faktaan. Poikkeuksellinen tietokirja voisi paikoin tuntua pateettiselta, ellei siitä aistisi syvää omistautumista maailman pelastamiseen.

Tieto menee ohi

Andri Snær Magnason on moneen kertaan palkittu kirjailija ja yhteiskunnallinen ajattelija. Kirjallaan hän täyttää hienosti pyynnön, jonka eräs ilmastotieteilijä hänelle esitti: kirjoita sinä, koska me tutkijat emme saa viestiämme perille.

Andri kertoo käynnistään Islannin yliopiston ilmastoaiheisessa seminaarissa. Meribiologi kertoo meren happamoitumisesta ja kuolleista merilinnuista, jäätikkötutkija jäätiköiden sulamisesta, ekologi ruokamultakerroksen ohenemisesta. Ihmiset, eläinlajit, vuodet, miljoonat ja kuolemat vilisevät. Kukaan ei kiihdy, ja tilaisuuden päätyttyä jokainen ajaa kotiin omiin askareisiinsa. Valtioiden välisten ilmastokokoustenkin suurin anti on monesti ollut, että on päästy sopimukseen seuraavan kokouksen ajankohdasta.

Sota on ikävä esikuva, Andri toteaa, mutta jos parlamentaarikot todella ymmärtäisivät tilanteen vakavuuden, he perustaisivat uuden Manhattan-projektin. Silloin kymmenentuhatta ihmistä lähetettiin erämaahan työskentelemään yötä myöten ja jättämään kesä- ja joululomat väliin, kunnes ydinpommi oli valmis. Nyt ehkä tarvittaisiin miljoona ihmistä, mutta sekään ei ole paljon, kun pelissä on maapallon tulevaisuus.

Ikuinen hupenee

Kirjailijan rakkaus jäätiköihin on verenperintöä. Hänen isovanhempansa Hulda ja Arni kuuluivat 1950-luvulla perustettuun Islannin jäätikkötutkimusseuraan, joka teki vuosittain kolmiviikkoisen retken Vattnajökullille, maan suurimmalle jäätikölle. Mukana oli sekä tutkijoita että harrastajia; Hulda ja Arni toimivat joukon muonittajina. Retkien mittauksista kertyi myöhemmille tutkijoille arvokas aineisto.

Jäätiköt olivat tuolloin jotain suurta ja ikuista, kuten meri, vuoret ja pilvet. Ainakin jää on vanhaa; valkean jättiläisen alimmat kerrokset saattavat olla viikinkiajalta.

Jäätikkö kerää vuosittain talven lumentulon, virtaa vähitellen laaksoihin vuorenjuurijäätiköinä ja sulaa. Terve jäätikkö on tasapainossa eli kerää itseensä yhtä paljon lunta kuin valuttaa sulavettä. Tätä nykyä Vattnajökullin edusta on keväällä paikoin kulkukelvotonta liejua, ja kutistuvan jään alta paljastuu maata, jota jää on peittänyt ainakin 500 vuotta.

Jää on elämän lähde

Ensin sulaa Andien ja Alppien jää. Islannin jäätiköt ja Himalaja ovat massiivisempia, ja kauimmin kestävät napajäätiköt. Kun merenpinta sulamisen takia nousee, vaarassa ovat suurkaupungit, tehtaat ja viljelymaat, kulttuuriaarteet ja ydinvoimalat. Mutta katastrofi ei rajoitu tähän.

Andri kirjoittaa paljon Himalajan jäätiköistä. Kuka lie laskenut, mutta niitä sanotaan olevan 46  000. Joka tapauksessa jäätikköylänkö on valtava makean veden varasto. Sieltä saavat alkunsa suuret joet, jotka ovat elämän virta miljardille ihmiselle. Induksen ja Gangesin laakso oli sivistyksen alkukoti.

Jäätiköt varastoivat monsuunisateiden vettä. Ilmaston lämmetessä jäätikköjokien virtaus lisääntyy ensin tulviksi asti, mutta sitten koittavat kuivuus ja nälkä. Pahimmillaan epävakaus ja vesipula johtavat sotiin. Mikä pelottavinta, Himalajan juurella on kolme ydinasevaltaa, Pakistan, Intia ja Kiina.

Tulivuori olemme me

Elämme geologista antroposeenia, ihmiskautta, jota leimaavat maapallon lämpeneminen, merien happamoituminen ja lajien joukkokuolema. Andri ehdottaa, että tämä kausi voitaisiin alkaa James Wattista. Siitä, kun hän sytytteli höyrykoneensa tulipesää, ilmakehän hiilidioksipitoisuus on kasvanut huimasti.

Tulivuoret päästävät ilmakehään vuosittain noin 200 miljoonaa tonnia hiilidioksia, mutta ihmiskunnan päästöt ovat lähes 200-kertaiset. Tiedämme tulivuorten voiman, muttemme havaitse olevamme itse tulivuorista rajuin.

”Jos lieskat löisivät konepellin läpi, me näkisimme kaamosiltoina, millaisia laavavirtoja kaupungin liikennesuonet ovat. Me tajuamme metsäpalot ja liekehtivät kerrostalot. Näemme uutisissa, jos tankkiauto tai öljysäiliö palaa, mutta emme ajattele, että kaiken tuon öljyn oli joka tapauksessa määrä palaa, ei tosin kerralla ja yhdessä paikassa. Me emme näe omaan arkeemme kätkeytyvää luonnonmullistusta.”

Maa voi täyttää kaikkien tarpeet mutta ei kaikkien ahneutta, sanoi Mahatma Gandhi aikanaan. Mutta kyse ei ole ahneudesta vaan hyvinvointikansalaisen arkisesta kulutuksesta. Ja siitä, että meitä kuluttajia on liikaa.

Maailma uusiksi

Luonnossa ei ole mitään pysyvää, se luo ja tuhoaa. 99,99 prosenttia kaikista maan päällä eläneistä eläinlajeista on kuollut sukupuuttoon. Tällä kertaa muutos vain on poikkeuksellisen kiivasta ja kokonaiset ekosysteemit horjuvat. Jopa sademetsissä hyönteiskannat ovat romahtaneet, ja maailman yleisin selkärankainen on broileri.

Vaikka Andri kertoo tuhosta ja uhkista, kirja ei ole mikään kootut valitusvirret. Optimisti voi nähdä tulevaisuuden niinkin, että ihmiskunta on saanut yhteisen haasteen. Onnistuvatko maailman kansat toimimaan yhdessä, on toinen juttu, mutta jos onnistuvat, tuloksena voi olla parempi maailma.

Jotta hiilidioksidipäästöt saataisiin loppumaan, tuotanto ja kulutus pitää miettiä uusiksi. Ilmastokaaoksen takia kokonainen sukupolvi saa kokea, että sillä on tehtävä.

Andri tapaa kirjansa mittaan monenlaisia ihmisiä. Islannissa hän jututtaa esimerkisi Sandraa, jolla on ihan uusi ammatti: hiilensitoja.

Tuula Koukku,

eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 13/2020

Ajasta ja vedestä. Andri Snær Magnason,suom. Tapio Koivukari, Aula & Co 2020. 380 s., 30 €.

Sisältö jatkuu mainoksen alla