Huudahtaessa h-äänne syntyy kuin itsestään. Kuva: Getty Images
Huudahtaessa h-äänne syntyy kuin itsestään. Kuva: Getty Images

Hah! Heh! Hih! Huh! Hyh! Häh! Höh!

Suomen sanastosta valtaosa on substantiiveja. Huudahdussanojen eli interjektioiden osuus jää selvästi alle prosentin. Interjektioita on vaikea edes laskea, koska niiden muoto vaihtelee eikä niitä kaikkia oteta mukaan sanakirjoihin.

Pieni vähemmistö huudahduksista sisältää tunnistettavia sananmuotoja, kuten elää-verbin käskymuoto eläköön ja pyynnöstä Jumala auta syntynyt voimasana jumalauta.

Hämmästystä ilmaiseva kas on alkuaan katsoa-verbistä muodostettu kehotus katsopas. Seis on typistetty seisoa-verbin käskymuodosta. Hui hai on mahdollisesti syntynyt ilmauksesta hujan hajan, jossa hajan on aivan oikean haja-sanan instruktiivimuoto ja hujan tämän äännemuunteluvariantti.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Useimmat interjektiot poikkeavat äännerakenteeltaan muusta sanastosta eivätkä perustu tavallisiin sanoihin. Interjektiosta voi kuitenkin kehittyä muita sanoja, esimerkiksi valitussanasta voi verbi voivotella ja koiralle suunnatusta kehotuksesta us (kii!) usuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Äännerakenteen poikkeuksellisuus lisää huomioarvoa. Sitä palvelee myös kahdentaminen: aiai, oioi, voivoi. Hyvin erikoisia ovat eläimille tarkoitetut merkkihuudot kuten ptruu tai tsetse, joiden ei ole tarkoituskaan olla todellisia sanoja.

Suomen konsonanteista h ei kuulu yleisimpien joukkoon, mutta interjektioissa se on tavallinen. Kun huudetaan, on ilmavirran volyymi normaalia voimakkaampi, ja silloin h-äänne syntyy melkein itsestään.

Itse asiassa h:n avulla voi rakentaa huudahduksen mistä tahansa vokaalista, ja näillä interjektioilla on jopa jonkinlainen ominaismerkitys.

Hah on pelkkä naurahdus tai merkki siitä, että on äkätty jotakin. Heh on leppoisa naurahdus. Hih on ilon hihkaisu, hoh kertoo hämmästyksestä tai väsymisestä.

Huh kuvaa rasitusta tai kauhistumista, hyh ilmaisee inhoa. Häh on ärhäkkä kysymys tai sitten hölmistymisen tai ilkkumisen ilmaus. Höh kertoo väheksymisestä tai avuttomasta hämmästyksestä.

Kaikki interjektiot eivät ole itse keksittyjä. Hei ja hurraa lienee lainattu ruotsista. Ah ja ahaa voivat juontua saksasta. Varmasti tätä ei voi tietää, koska samoja huudahduksia käytetään monissa kielissä.

Agricolan teoksissa voihkitaan sanomalla vee. Se on lainaa saksan interjektiosta weh, joka merkitsee substantiivina tuskaa. Onneksi se ei ole jäänyt käyttöön. Nykysuomalainen saattaisi ymmärtää sen aivan väärin.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2020

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla