Tutkija tai tietokirjoittaja, tee hyvä tiedejuttu.

Hyvä tiedeartikkeli tarjoaa uutta tietoa ja ajattelemisen aihetta. Se yllättää ja viihdyttää. Siinä on tarinallista otetta ja imua. Se koskettaa, ehkä kiihdyttääkin.

Kirjoita siis tiedejuttu, joka iskee lukijan aivoihin ja sydämeen.

Voit käsitellä mitä tahansa tieteenalaa. Voit kertoa tieteen tuloksista, tekijöistä, historiasta, tulevaisuudesta.

Kilpailun järjestävät Tiede-lehti ja lehden julkaisijayhdistys Tieteen tiedotus ry.

 

Kilpailuaika päättyy 21.6.2018.

 

Palkinnot

Kilpailussa jaetaan kolme palkintoa: 3 000, 2 000 ja 1 000 euroa.

Palkintolautakunta

Paula Havaste, filosofian tohtori, Lauri Reuter, biotekniikan tohtori ja Jukka Ruukki, päätoimittaja.

Tulokset

Voittaja-artikkeli julkaistaan Tiede-lehden numerossa 12, joka ilmestyy 17.10. Kaksi muuta palkittua julkaistaan myöhemmin.

Muista mahdollisesti julkaistavista artikkeleista maksetaan kirjoituspalkkio.

Osallistumisohjeet

Kilpailuartikkelin maksimipituus on 15 000 merkkiä.

Lähetä valmis artikkeli Word-tiedostona sähköpostiosoitteeseen tiede.kirjoituskilpailu@sanoma.com

Liitä mukaan henkilö- ja yhteystietosi.

Kirjoitus hyväksytään mukaan kilpailuun ja voittajien artikkelit julkaistaan sillä ehdolla, että Sanoma Media Finland Oy saa aineistoon ensijulkaisuoikeuden* ja kaikki taloudelliset oikeudet.

Artikkelin on oltava perillä 21.6. 2018.

 

* Tämä tarkoittaa sitä, että aineisto voidaan rajoituksetta julkaista, välittää ja muutoin saattaa yleisön saataville eri kanavissa ja sisältöympäristöissä. Aineistosta voidaan myös valmistaa kappaleita esim. tallentamalla tai kopioimalla. Aineistoa voidaan tarvittaessa editoida hyvän tavan mukaisesti ja Sanoma Media Finland Oy:llä on oikeus luovuttaa edellä tarkoitetut oikeutensa edelleen. Moraaliset oikeudet säilyvät tekijällä. Tämä tarkoittaa sitä, että tekijä mainitaan hyvän tavan mukaisesti aineistoa käytettäessä, eikä teosta muuteta tekijää loukkaavalla tavalla tai julkaista tavalla tai ympäristössä, joka on tekijää loukkaava. Aineiston lähettäjä luovuttaa kirjoituskilpailuun osallistuessaan kaikki edellä tarkoitetut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle ja vastaa siitä, että hänellä on oikeus luovuttaa edellä tarkoitetut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle.

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018