Iäkkäiltä vietiin sukulaisten vierailutkin, kaivattu valopilkku. Kuva: Shutterstock
Iäkkäiltä vietiin sukulaisten vierailutkin, kaivattu valopilkku. Kuva: Shutterstock

Korona ei uhkaa vain terveyttämme. Se tekee meistä pelokkaita ja yksinäisiä.

Kuin varkain korona muutti arkipäivät eräänlaiseksi osallistuvaksi havainnoinniksi, joka on taustatieteeni antropologian tärkein työväline”, kirjoittaa Miia Halme-Tuomisaari, Lundin yliopiston ihmisoikeustutkimuksen lehtori. Hän analysoi kirjassaan koronakevättä – tietämättä vielä, että sitä seurasi liki samanlainen syksy.

Koko vuoden koronaviestintä on ollut hyvin lääketieteellistä eli keskittynyt virukseen, sairastumisiin ja rajoituksiin. On virkistävää lukea koronasta yhteiskuntatieteen näkökulmasta. Varsinkin kun tutkijan ote on avara ja elämänläheinen, ja hän on aktiivisesti seurannut kollegojensa ajatustenvaihtoa.

Korona herätti syvää ahdistusta. Tauti itsessään oli outo, ja vaikka tietoa oli näennäisen paljon, se oli osin epävarmaa. Koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan olemme Suomessa eläneet turvassa – nyt oma ja läheisten terveys ja henki olivat yhtäkkiä uhattuina.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Kotiemme työtasot muuttuivat mahdollisiksi viruspesäkkeiksi, kaupunkitila vaarojen täyttämäksi, matka julkisessa liikennevälineessä edusti äärimmäistä riskikäyttäytymistä.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näkymätöntä uhkaa torjuttiin pleksilasein, suojakäsinein ja käsidesein, mutta tärkein suojakeino kaikkialla oli fyysinen etäisyys. Ihmisten välisistä sosiaalisista kontakteista tuli kielteisiä ja halaamisesta välittämisen sijaan vastuutonta.

Väki jakaantui

Meillä ihmisillä on tapa jaotella ja erotella. On pyhää ja pahaa, puhdasta ruokaa ja saastaista syötävää. Ihmisiä luokitamme esimerkiksi ihonvärin, uskonnon tai kielen perusteella.

Korona alkoi Kiinan Wuhanista. Pian lännen salaliittoteoreetikot tekivät Kiinasta, idän suurvallasta, pahiksen, joka virusaseellaan horjutti muun maailman taloutta ja terveyttä.

”Rooli on tuttu jokaiselle James Bondinsa katsoneelle”, Halme-Tuomisaari toteaa.

Kiinalaiset eläintorit tuomittiin, ja lepakonsyöjät kuulivat kunniansa. Maailman metropoleissa on kuitenkin esiintynyt rasismia ylipäätään aasialaistaustaisia ihmisiä kohtaan, ja heitä on kohdeltu tartuttajina.

Suomessakin korona-aika löysi nopeasti jakonsa: itsekkäät hedonistit – kuten Italian tai Lapin laskettelijat – ja kuuliaiset kansalaiset, bilettävät nuoret ja vastuulliset ikäihmiset, uusmaalaiset ja muu Suomi. Jopa vanhakantaiset mielikuvat hyvästä maaseudusta ja pahasta kaupungista heräsivät keväällä henkiin.

Rankin jako oli luonnollisesti terveet ja sairaat. Moni sairastuneista tunsi saaneensa kantaakseen eräänlaisen häpeäleiman, stigman. Miksi läheiseni syyllistävät minua, he kysyivät. Ikään kuin koronatartunta olisi tehnyt ihmisestä kokonaan toisen.

Rangaistuksista kovin

Eristämistä on kautta aikojen käytetty rangaistuksena kaikkein pahimmista rikoksista, kuten ihmisen surmaamisesta. Viime keväänä hallitus määräsi yli 70-vuotiaat kotiinsa karanteeniin.

Jälkikäteen asiaa on kaunisteltu sanomalla, että kyse ei ollut määräyksestä vaan suosituksesta. Media kuitenkin puhui määräämisestä, ja sosiaali- ja terveysministeriön koteihin toimittamassa ohjeessa käytettiin velvoittaa-sanaa. Yli seitsenkymppiset ovat yleensä kuuliaista väkeä ja jäivät koteihinsa, kuten pääministeri vakavin kasvoin heitä käski.

Moni kärsi koronakeväänä masennuksesta tai alakulosta, arviolta joka kolmas. Iäkkäiden tilannetta pahensi, että useimmat heistä asuvat yksin. Yksinäisyys voi johtaa nopeaan toimintakyvyn heikentymiseen ja immuniteetin laskuun, pahimmillaan kuolemaan.

Vanhusväestön yksinäisyys on jo ennestään ollut vakava ongelma niin kodeissa kuin laitoksissa, joissa hoitoväen aika ei riitä seurusteluun. Nyt vietiin sukulaisten vierailutkin, kaivattu valopilkku.

Tasa-arvo taantui

Järjestynyt hyvinvointi-Suomi selvisi varsin hyvin. Monia köyhiä ja epävakaita maita korona kohteli rankemmin. Kirjassa on hyvä esimerkki, millainen kaaos syntyi, kun Intiassa julistettiin karanteeni neljän tunnin varoitusajalla.

Korona lisäsi eriarvoisuutta. Yhdysvalloissa köyhän tumman väestön kuolleisuus oli moninkertaista verrattuna vauraisiin valkoisiin.

Huono-osaisten lasten tilanne huononi. Työelämä eriarvoistui, koska monilla aloilla työt pysähtyivät kuin seinään. Jotkut taas hyötyivät, esimerksi ruokakauppojen verkkomyynti, puutarhaliikkeet ja kotimaan matkailu.

Miten tästä eteenpäin? Suurta lamaa povataan, ja silloin on tärkeää estää eriarvoisuutta syvenemästä. Ylikuumentunut maailma ehkä hiljenee pysyvämmin. Toisaalta talous voi kiihtyä entisestään, kun se kirii kiinni poikkeustilaa.

Epävarmuus jatkuu, se nyt lienee varmaa.

 

Tuula Koukku,

eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Kaikki kotona. Kun korona mullisti maailmamme. Miia Halme-Tuomisaari, Kirjapaja 2020. 138 s., 19 €.

Sisältö jatkuu mainoksen alla