Koronakeväänä Britanniassa kiinnitettiin sateenkaaria ikkunoihin yhteishengen ja toivon merkiksi. Kuva: Getty Images
Koronakeväänä Britanniassa kiinnitettiin sateenkaaria ikkunoihin yhteishengen ja toivon merkiksi. Kuva: Getty Images

Ihmisen hyvyyteen uskova on rohkea ja realistinen.

Mari Manninen kertoo kirjansa alkusanoissa, kuinka hän mainitsi ystävälleen suunnittelevansa kirjaa auttamisesta. Mihin ystävä: ”Et voi olla tosissasi! Kas kun et kirjoita hyvyydestä.”

Hyvyyttä on selvästi ilmassa. Hollantilaisen Rutger Bregmanin Hyvän historia, jonka alkuteos on viime vuodelta, ilmestyi tänä syksynä suomeksi Mari Janatuisen erinomaisena käännöksenä.

Kirjoista tulee hyvä olo. Niissä on sama valoisa henki, ja ne luovat uskoa ihmiseen sortumatta naiiviuteen tai liialliseen optimismiin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Bregman on historioitsija ja valottaa hyvyyttä lähtien sen evolutiivisista juurista ja päätyen laajoihin yhteiskuntavisioihin. Manninen on toimittaja, joka on juuri aloittanut Helsingin Sanomien Kiinan-kirjeenvaihtajana. Hän perkaa auttamisen ajankohtaisia muotoja, joiden motiiveja hän tarkastelee hyvinkin kriittisesti. Molemmat kirjoittavat nautittavan näpäkästi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Katastrofi ruokkii huhuja

Rutger Bregmanin perusteesi on, että useimmat ihmiset ovat kunnollisia. Väitteelleen hän löytää tukea niin tuoreista tapahtumista kuin historiasta.

Elokuussa 2005 tapahtui Yhdysvaltain historian suurin luonnonkatastrofi, kun hirmumyrsky Katrina pyyhki New Orleansin yli. Tulvapatojen murtuessa talot jäivät veden alle, ja suureen vastaanottokeskukseen stadionille kertyi peräti 25 000 ihmistä. Lehdet kirjoittivat murhista, ryöstöistä ja raiskauksista. Tarkka-ampujien kerrottiin tulittaneen pelastuskoptereita ja kahdelta vauvalta olisi viilletty kurkku auki.

Jälkikäteen tutkittaessa miltei kaikki kauheus kuivui kokoon. Ryöstöjä tapahtui, mutta osa oli silkkaa hengissä pysymistä. Robin Hood -ryöstelijöiksi itsensä nimennyt kaveriporukka hankki ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä muille tulvan uhreille.

Paniikki ja aggressiot näyttävät olevan hätätilanteissa luultua harvinaisempia – katastrofit pikemmin tuovat ihmisistä esiin heidän parhaat puolensa. New Yorkin kaksoistornien sortuessa syyskuussa 2001 tuhannet ihmiset laskeutuivat rauhallisesti portaita ja antoivat etusijan haavoittuneille ja palokunnalle. Titanicillakaan ei juuri tuupittu.

Sotilas ampuu ohi

Vaikka monella maailmankulmalla kahakoidaan, elämme rauhanomaisempaa aikaa kuin koskaan. Keskiajalla jopa 12 prosenttia Euroopan ja Aasian väestöstä koki väkivaltaisen kuoleman. Sadan viime vuoden globaali luku on vain 1,3 prosenttia, ja siinä on mukana kaksi maailmansotaa.

Mutta miten ”hyvä ihminen” voi ylipäätään tappaa toisen ihmisen, lajitoverinsa? Etäältä, vastaa Bregman. Enemmistö sotilaista kuolee, kun joku painaa nappia, pudottaa pommin tai jättää jälkeensä miinan. Drooniarmeija ampuu etäältä.

Lähitaisteluissa sotilas on aina osannut ampua ohi. Vielä ampumistakin vastenmielisempää ihmiselle on pistää toinen kuoliaaksi; se on liki ylivoimaista vaikka käykin elokuvissa kevyesti. Waterloosta Gettysburgiin, Sommesta sisällisodan Kataloniaan – Bregmanin mukaan tappamista on kaikkialla kaihdettu.

Usko hyvää toisista

On kiehtovaa, että kaksi 1900-luvun suurta ideologiaa jakavat saman ihmiskuvan, Bregman toteaa. On vain kaksi tapaa saada ihminen liikkeelle: porkkana tai keppi. Kapitalisti luotti rahan motivoivaan vaikutukseen, kommunisti turvautui rangaistuksiin.

Kirja esittelee hankkeita, joissa lähtökohtana on luottamus ja usko ihmisten sisäiseen motivaatioon. Esimerkkejä on eri puolilta maailmaa aluehallinnosta, terveydenhoidosta, kouluista ja vankiloista.

Ihmiskuvalla on valtava vaikutus koko yhteiskunnassa. Tutkimusten mukaan useimmat ihmiset pitävät rahan, vallan ja statuksen sijaan tärkeämpinä sellaisia arvoja kuin avuliaisuus ja rehtiys. Silti liki neljä ihmistä viidestä uskoo muiden olevan egoistisempia kuin he ovat.

Mitä jos muuttaisimme käsityksiämme muista?

Auttajalle hyvä mieli

Mari Manninen muistuttaa koronakeväästä, joka herätti suomalaisissa suoranaisen auttamisvyöryn. Ilmiötä verrattiin jopa talvisodan henkeen – mutta talvisota kesti vain lyhyen aikaa. Tulevat kuukaudet näyttävät, kuinka käy, jos korona pitkittyy.

Voiko auttaa väärin? Voi, vastaa Manninen, monella tapaa. Empatiassaan ihminen jää helposti vellomaan toisen kärsimykseen ja väsyy itse. Asiantuntijat suosittavat empatian sijaan sympatiaa, myötätuntoa, jossa auttaja ottaa etäisyyttä. Tällöin on yhdessä itkeskelyn sijaan mahdollista löytää ongelmiin ratkaisuja.

Auttajaa pidetään kelpo ihmisenä, ja hänelle tulee tyytyväinen olo. ”Auttaminen toimii kuin viinilasillinen, reipas lenkki tai hyvä seksi”, Manninen luonnehtii. Se saa aivomme erittämään dopamiinia ja oksitosiinia, mielihyvähormoneja. Onko auttaminen siis itsekästä? Ilman muuta mukana on tämäkin komponentti, mutta mielihyvä ei ole päämäärä vaan sivutuote. Helpompaa on ottaa se viinilasillinen.

Järki käteen hyvässäkin

Vilkkaimmin kasvavia matkailun haaroja on vapaaehtoisturismi. Manninen läksi Pohjois-Laosiin norsujen suojelukeskukseen ja maksoi tästä 400 euroa viikossa. Hän hakkasi lapiolla maanpintaa juuriakseen rikkaruohoja ja kokosi norsunkakkaa, josta puunkuoren ja veden kanssa tehtiin paperia. Yhtenä päivänä paikallinen työntekijä näytti, kuinka lapiota oikeastaan piti käyttää ja teki kymmenessä minuutissa työn, joka toimittajalta vei tunnin. Lantapaperistakin tuli hänellä kuhmuraista ja siitä tehdyistä paperikasseista vinoja.

Vapaaehtoisiin kuuluivat valokuvaaja ja eläinlääkäri, joiden työstä oli aitoa hyötyä. Itsensä ja useimmat tovereistaan Manninen laskee työn suhteen turhakkeiksi. Suojelukeskus kuitenkin sai rahaa ja eläimet apua, eikä ketään huijattu.

Varsinkin naisturisteja houkuttelee työskentely orpokodeissa. Kansainväliset järjestöt, kuten Unicef, varoittavat tämän lisäävän orpokotien määrää. Esimerkiksi Kambodžan ja Nepalin suosituilla turistialueilla on paljon orpokoteja, joiden lapsista suurin osa ei ole orpoja vaan heidät on huijattu vanhemmiltaan. Välittäjä on esimerkiksi sanonut vievänsä lapset kaupunkiin kouluun ja vanhemmat ovat maksaneet tästä.

Tieto ja järki ovat tarpeen. Kirjaan haastatellut asiantuntijat painottavat kansainvälisten järjestöjen luotettavuutta avun kanavina. Eivät ne täydellisiä ole mutta osaavimpina silti parhaita.

Manninen kyseli ammattiauttajilta heidän motiivejaan, jolloin esiin nousi oikeudenmukaisuus. Kansainvälisten sopimusten mukaan kaikilla ihmisillä on oikeus ravintoon, terveyteen ja koulutukseen, sananvapauteen ja tasavertaisuuteen lain edessä. Auttamisessa ei ole kyse hyväsydämisestä lahjasta vaan yhdessä sovittujen sääntöjen kunnioittamisesta.

Bregman ehkä toteaisi, että ihmistä, joka kykenee sopimaan tällaista, voi täydellä syyllä sanoa hyväksi.

Tuula Koukku,

eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2020

Sisältö jatkuu mainoksen alla