Alkuperäinen kyrsä tehtiin rukiista – reiällä tai ilman. Kuva: Sanoma-arkisto
Alkuperäinen kyrsä tehtiin rukiista – reiällä tai ilman. Kuva: Sanoma-arkisto

Vanhan kansan kakkara on nykyihmisen makkara.

Eräässä joulupakinassaan kirjailija Frans Emil Sillanpää muisteli lapsuuttaan ja kertoi entisestä Yli-Vakerin isännästä, joka piti kovasti lapsista. Makkaroita tehtäessä isäntä huvitti heitä laulamalla kansanlorua:

Makkara kirisi kiukahalla, minä perso penkin alla. Kypsy kyrsä, kärsi perso. Kyll’ on kyrsän kypsymistä, pahan person kärsimistä.

Pitkälti Sillanpään ikuistaman runonpätkän ansiota lienee, että vanhaan perintösanastoon kuuluva kyrsä on nykysuomalaisillekin tuttu sana. Sen merkityksestä on kuitenkin eri käsityksiä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kun kerran kysyin asiaa omilta opiskelijoiltani, suuri enemmistö oli sitä mieltä, että kyrsä tarkoittaa makkaraa. Kielitoimiston sanakirjan mukaan se merkitsee kuitenkin huonoa tai kuivunutta leipää tai leivänkannikkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kielitoimiston selitys saa tukea sukukielistä. Niiden mukaan kyrsä on alun perin ollut jonkinlainen ohut leipä. Suomen murteissa kyrsä voi tarkoittaa kovaa reikäleipää, happamatonta leipää tai taikinan rippeistä kyhättyä kakkaraa.

Kun kansa on alkanut päästä pehmeän ja valkoisen leivän makuun, vanhanaikaisen kyrsän nimitys on saanut halventavan sävyn. Tämä heijastuu kyrsä-sanan puhekielisessä johdoksessa kyrsiä, joka tarkoittaa harmittamista. Kolarin murteessa kyrsiminen tarkoittaa kuitenkin onnistumista ja kyrsi hyvää saalista.

Aivan muuta taas kertoo August Ahlqvistin Ilomantsista muistiin merkitsemä kansanruno, jossa kyrsi merkitsee samaa kuin kyrpä eli penis. Ota näistä sitten selvää! Joka tapauksessa sekä kyrpä että kyrsä ovat perintöä esihistoriallisilta ajoilta ja alkuaan selvästi eri sanat.

Tosielämässä sanat sekaantuvat ja merkitykset muuttuvat, koska niitä joutuu itse kukin päättelemään käyttöyhteyksien perusteella. Joskus ne voivat olla harhaanjohtavia.

Esimerkiksi runoihin poimitaan sanoja sen mukaan, miten ne sointuvat yhteen, eikä aina pidetä kiinni sanojen perusmerkityksistä. Leipäkyrsästä saa makkaran, jos alkusointu sitä vaatii. Nykyään voi alkuperäisiä merkityksiä hakea sanakirjoista, jos tahtoo, mutta ennen se ei ollut mahdollista.

Entä sitten se perso? Se on johdos sanasta perse, joka puolestaan perustuu ikivanhaan perä-sanaan. Ahnetta ihmistä on vanha kansa nimittänyt makiaperseeksi. Lisäksi on käytetty nimityksiä makiapuo, puokko tai puotto, joissa on hyödynnetty toista vanhaa takapuolen nimitystä. Nimitykset kertovat suorin sanoin, minne ahmitut herkut joutuvat.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2020

Sisältö jatkuu mainoksen alla