Juuri nyt trendikästä on vege. Kuva: Shutterstock
Juuri nyt trendikästä on vege. Kuva: Shutterstock

Siitä todistavat some, sote ja kyky.

Kiireisessä nykymaailmassa nopeus on valttia. Kieli vastaa haasteeseen monin tavoin: sanoista karsitaan osia, jotka eivät ole ymmärtämisen kannalta välttämättömiä. Pitkiä ilmauksia korvataan lyhenteillä varsinkin silloin, kun ne toistuvat tiheästi. Lyhentäminen kukoistaa esimerkiksi suurten organisaatioiden suunnittelukielessä.

Monet nimet ovat alkuaan lyhennesanoja, kuten Gestapo, Nato tai Unesco. Lyhenne voi säilyä, vaikka nimi muuttuisi. Esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskus muuttui jokin aika sitten Kotimaisten kielten keskukseksi, mutta lyhennenimi on sama Kotus kuin ennenkin. Unicef on alkukirjainlyhenne sanoista United Nations International Children's Emergency Fund. Nykyisestä nimestä United Nations Children's Fund sitä ei voisi enää muodostaa samalla tavalla.

Tuttuja lyhenteitä voi käyttää, vaikka ei olisi aavistustakaan siitä, miten ne on alun perin muodostettu. Koululaisten oppimista mittaavan kansainvälisen Pisa-tutkimuksen nimi on alkukirjainlyhenne sanoista Programme for International Student Assessment. Teoston ainekset on poimittu Säveltäjäin tekijänoikeustoimistosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun lyhenteen muodostaa valikoimalla äänteitä sopivasti, syntyy uusi, taivutuskelpoinen sana. Lyhentämisestä onkin tullut normaali sananmuodostuskeino perinteisen johtamisen ja yhdistämisen rinnalle. Esimerkiksi opinto-ohjaajasta on tullut opo, ruotsinsuomalaisesta ruosu, sosiaali- ja terveystoimesta sote, sosiaalisesta mediasta some ja työkyvyn ylläpidosta tyky.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sananosistakin voi kasvattaa uusia sanoja. Englannin entistä merkitsevästä etuliitteestä ex- muodostettu eksä on käypä nimitys entiselle puolisolle tai seurustelukumppanille. Sen vastakohta nyksä on saatu vaihtamalla alkuosaksi nykyinen-sanan alkuäänteet. Näppärää!

Juuri nyt on kasvisruoka sanaston innovaatiokeskus, ja sen myötä kasvissyöjään viittaavan vegetaristi-sanan alkuosa vege on muuttunut trendikkääksi etuliitteeksi: vegebuumi, vegehylly, vegekauppa, vegelaatikko, vegemessut, vegepizza, vegeruoka, vegetarjonta, vegetukku. Tällaisia yhdyssanoja ei vielä löydy Kielitoimiston sanakirjasta, mutta ei tarvitse olla kummoinenkaan guru ennustaakseen, että myös sanakirjan vegeosasto rikastuu lähiaikoina huomattavasti.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2017

Excalibur
Seuraa 
Viestejä3482

Nobelaner kirjoitti:
Käyttäjä3876 kirjoitti:
Amanda88 kirjoitti:
Kuka haluaa olla nyksä, kun se on lupaus että olet  kohta eksä.

Pessimisti ei pety.

Tuo on kyllä selkeästi toiseksi tyhmin hokema ikinä. Siis että pessimisti ei pety.

Ensimmäiseksi tyhmin on tietenkin se että "kypärä/turvavyö/mikälie on halpa henkivakuutus."

Vanhemmat kovat jätkät höhötteli aikoinaan kun laitoin turvavyön kiinni. Sanoin niille että se on kovin jätkä joka säilyy hengissä.

Opeta lapsi ampumaan ja lapsi saa kokeista kiitettäviä
https://www.facebook.com/Channel4News/videos/10154717292226939/

Sisältö jatkuu mainoksen alla