Kantelettakin on kutsuttu joskus peliksi. Kuva: Getty Images
Kantelettakin on kutsuttu joskus peliksi. Kuva: Getty Images

Pelaaminen tarkoitti aiemmin jonkin instrumentin soittamista.

Pelit ovat nykyään sekä lasten että aikuisten arkipäivää. Useimmat joko pelaavat itse tai ainakin seuraavat toisten peliä, esimerkiksi jalkapalloa. Ihmisen ja pelaamisen suhde vaihtelee äärimmäisyydestä toiseen. Peli voi olla mukavaa viihdettä tai hyödyllinen harrastus, mutta siitä voi tulla myös terveyshaitta tai tuhoisa pakkomielle.

Peli-sana on ilmestynyt suomen kieleen 1600-luvun puolimaissa. Se on lainaa ruotsin sanasta spel, ja aluksi sitä onkin käytetty ruotsin mukaisessa asussa speli. Kirjakielessä nykymuotoinen peli on alkanut yleistyä 1700-luvulla, mutta etenkin eteläpohjalaisissa murteissa speleistä puhutaan edelleen.

Verbi pelata on lainattu ruotsista erikseen. Jo peli- ja pelata-sanojen vanhimmista esiintymistä näkyy, että eri peleihin on suhtauduttu eri tavoin. Lauta- ja pallopelit on yleensä katsottu lapsille ja nuorille sopivaksi viihdykkeeksi, joskin ajan tuhlaamista hyödyttömään leikkimiseen on paheksuttu. Kortti- ja noppapelit on liitetty juopotteluun ja huonoon elämään, ja niistä on tuomittu ankarasti.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kielteinen sävy on tarttunut pelata-verbin johdokseen peluri, joka on tullut kansankielestä kirjakieleen 1870-luvulla. Sitä ennen on samassa merkityksessä esiintynyt spelari tai pelari, joka on lainaa ruotsin sanasta spelare. Pelata-verbistä johdettu pelaaja on nykyään neutraali yleisnimitys, mutta 1800-luvulla sitä on käytetty esimerkiksi uhkapelien pelaajan, soittajan tai näyttelijän merkityksessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pelata-verbi on alusta alkaen ollut monimerkityksinen. Usein sillä on tarkoitettu jonkin instrumentin soittamista. Esimerkiksi ensimmäisessä suomenkielisessä kirkkolaissa vuonna 1688 kiellettiin spelaamasta kuparitrumpuja ja tromeetteja eli vaskirumpuja ja torvia kirkonmenojen aikana.

Soittamisen merkityksessä pelaamista ei enää juurikaan käytetä yleiskielessä, mutta vanha merkitys näkyy yhdyssanassa soittopeli. Kansanmusiikin soittajaa merkitsevä pelimanni on lainaa ruotsin sanasta spelman ja tarkoittaa sananmukaisesti soittomiestä.

Peli-sanaa on käytetty myös laitteen tai soittimen yleisnimityksenä, usein etenkin viulun ja myöhempinä aikoina harmonikan merkityksessä.

Myös kanteletta on nimitetty peliksi, vaikka kantele-sanakin on ollut käytössä jo esihistoriallisella ajalla. Raamatun teksteissä kantele on ollut tavallinen alusta alkaen, sillä Agricola vaihtoi käännöstyössä vastaan tulleet harput ja lyyrat suomalaisille tutumpaan kanteleeseen.

Nykyisessä raamatunsuomennoksessa kantele on korvattu muilla soittimilla, mutta virsiteksteissä se helisee edelleen.

 

Kaisa Häkkinen on akateemikko ja suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2022.

Sisältö jatkuu mainoksen alla