Suomi sai oman markan 1860. Kuva: Sanoma arkisto ja Wikimedia Commons
Suomi sai oman markan 1860. Kuva: Sanoma arkisto ja Wikimedia Commons

Rahalla maksettiin jo ennen kolikoita ja seteleitä.

Rennoissa lomatunnelmissa tarkka taloudenpito pyrkii unohtumaan, ja lomien jälkeen saattaa olla matti kukkarossa. Tällä matilla ei ole mitään tekemistä Matti-nimisten henkilöiden kanssa, vaan se on vanha laina, joka on arabian kautta levinnyt Euroopan kieliin persiasta, ilmeisesti šakkipelin yhteydessä. Se merkitsee sananmukaisesti kuollutta.

Raha on vanha germaaninen laina, joka on aiemmin tarkoittanut kirjoitusalustana käytettyä, nahasta valmistettua pergamenttia. Aivan aluksi se lienee viitannut nahkoihin tai turkiksiin, jollaisia on käytetty maksuvälineinä ennen metalli- ja setelirahojen yleistymistä.

Kauppa on aina ollut kansainvälistä, ja monet rahayksiköiden nimet ovat lainautuneet kielestä toiseen. Germaanisperäinen markka on alkuaan ollut painomitta, ja itse sana on tarkoittanut merkkiä. Merkkiviivoja on piirretty metallin punnituksessa käytettyihin vaakoihin, ja arvoa osoittavia merkkejä on lyöty maksuvälineinä käytettyihin, tietyn painoisiin metallikappaleisiin.

Rahoissa suosittuja vakausmerkkejä ovat olleet hallitsijan tai häntä symboloivan kruunun kuvat. Tanskassa kruunusta on tullut virallisen rahayksikön nimitys jo 1600-luvulla, mutta Ruotsi vaihtoi riikintaalerit kruunuihin vasta vuonna 1873.

Suomessa kruunut eivät tulleet missään vaiheessa käyttöön, mutta lantinheitossa kruuna tarkoittaa edelleen kolikon kuvapuolta. Numeropuoleen viittaava klaava tulee myös ruotsista. Se viittaa alkuaan kotieläinten kahleeseen, jollaista vanhoihin rahoihin painettu, puolipyöreä ja vahvasti tyylitelty kilven kuva muistutti.

Taalari on lainaa varhaisruotsin sanasta daler tai dalar. Se puolestaan tulee saksasta, jossa Taler tai Thaler edustaa loppuosaa rahayksikön alkuperäisestä nimestä Joachimsthaler ’joakiminlaaksolainen’. Joachimstalissa oli hopeakaivos, jonka metallista lyötiin ensimmäiset taalerit 1500-luvun alussa. Samaa juurta on dollari, joka amerikansuomalaisten kielessä on vääntynyt taalaksi.

Monien rahayksiköiden nimiin liittyy vahvoja mielleyhtymiä. Niinpä olikin vaikea keksiä kaikille kelpaavaa nimeä sille yhteiselle eurooppalaiselle valuutalle, joka otettiin käyttöön vuonna 1999.

Ehdotuksista markka oli liian saksalainen, ecu liian ranskalainen, kruunu liian monarkistinen, latinasta juontuvat dukaatti ja floriini liian antiikkisia. Hyvä kompromissi oli euro, joka saatiin lohkaisemalla alkuosa Euroopan nimestä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2018