Tykki tuli meille ruotsista. Kuva: Getty Images
Tykki tuli meille ruotsista. Kuva: Getty Images

Sotasanaston lainavoittoisuus todistaa tekniikan kehitystä.

Mitä yhteistä on sanoilla olla, ja, se, ei? Vastaus kuuluu, että ne ovat aina neljän yleisimmän sanan joukossa riippumatta siitä, lasketaanko yleisyyttä kirjakielestä vai sosiaalisesta mediasta. Jos lasketaan sananmuotoja, ehdoton ykkönen on ja, sillä se esiintyy aina samanlaisena. Muut kolme ovat taipuvia sanoja, joita käytetään monessa eri muodossa.

Vaikka yleisimpien sanojen terävin kärki pysyy samana, sen takana tapahtuu koko ajan muutoksia sen mukaan, mitä aineistoa tutkitaan ja mikä milloinkin on ajankohtaista. Suosikkisanojen listalle voi ainakin tilapäisesti nousta aivan uusiakin sanoja, joko omista aineksista muodostettuja, kuten aluevaalit tai monitoimihävittäjä, tai sitten englannista lainattuja, kuten brexit tai boomeri.

Myös ikivanhan sanan käyttötiheys voi vaihdella kielenulkoisten syiden vuoksi. Tästä valitettava esimerkki on sota. Sille on osoitettu sukukielisiä vastineita samojedikieliä myöten, joten se näyttää jo tuhansien vuosien ajan kuuluneen uralilaisen kielikunnan perussanastoon.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sota ei koskaan ole ollut harvinainen sana, mutta viime aikoina sodasta on ollut tarve puhua ja kirjoittaa tavallistakin enemmän. Sota-sanasta on jo vanhastaan muodostettu monia johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä esimerkiksi sotia, sota-ase, sotajoukko, sotamies ja sotaväki ovat esiintyneet suomen kirjakielessä Agricolasta alkaen. Ase on johdos samasta vartalosta kuin verbi asettaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Entisajan sota-aseisiin viittaavat keihäs ja miekka ovat kantasuomalaisena aikana saatuja germaanisia lainoja. Monet sotilasarvojen nimitykset, kuten kenraali, eversti, kapteeni ja luutnantti, on lainattu suurvalta-aikana ruotsista. Myös tykki, pommi, pistooli, kranaatti ja kivääri ovat ruotsalaisia lainoja.

Sotasanaston lainavoittoisuudesta on joskus päätelty, että kielelliset esi-isämme olivat rauhallista väkeä, joka ei tiennyt mitään aseista ja taisteluista. Tosiasiassa lainat todistavat vain tekniikan kehityksestä ja yhteiskunnan järjestäytymisestä. Suomalais-ugrilaisten ikivanhoja aseita olivat jouset ja nuolet, joita saattoi käyttää sekä metsästys- että taisteluvälineinä.

Ikivanha, mutta nyt jo outo sana on ota. Se tarkoittaa keihästä, seivästä, piikkiä tai muuta teräasetta. Sukukielissä sen vastineet voivat tarkoittaa myös pystyyn lyödyistä seipäistä rakennettua estettä tai joen poikki pisteltyä kalapatoa. Pato verkkoineen muodosti kuvion, jonka tapainen nähtiin myös öisellä tähtitaivaalla. Kuvio sai nimekseen Otava, ja näin kevyesti piilotettuna ota säilyi myös jälkipolville.

Kaisa Häkkinen

on akateemikko ja suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.
Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2022.

Sisältö jatkuu mainoksen alla