Latinan carsinoma ei kelvannut suomen suosijoille. Kuva: Getty Images
Latinan carsinoma ei kelvannut suomen suosijoille. Kuva: Getty Images

Kansankielestä lainattu olio söi ihmistä sisältä päin.

Nykyaikainen lääketiede alkoi vakiintua Suomessa 1800-luvun puolimaissa. Alan ensimmäisen suomenkielisen artikkelin kirjoitti pohjalainen Erik Alexander Ingman vuonna 1849.

Hän käsitteli kysymystä, ovatko taudit itsenäisiä, eläväisiä olentoja. Vanhan kansan uskomusten mukaan tauteja aiheuttivat erilaiset ihmiseen tarttuvat tai tunkeutuvat oliot, ja tämä heijastui myös tautien nimissä.

Ingman antoi tästä esimerkkejä: Annikan sormea tulehduttaa vieras tahi koi (panaritium), ja Liisalla on juoksiainen (rheumatismus). Riisi (rhachitis) syöpi Ollisen lasta, ja Heikkiä ajaapi painajainen (incubus). Ingman painotti, että todellisia syitä oli etsittävä ruumiin viallisista tiloista, esimerkiksi sydämen ja verenkierron häiriöistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yleisnimitys tauti on jo esihistoriallisella ajalla saatu germaaninen laina. Kansankielessä sitä saatettiin täsmentää sairauden näkyvien merkkien perusteella: kaatumatauti, keltatauti, punatauti, sikotauti. Toinen vaihtoehto oli kertoa, missä kohtaa vaiva tuntui: keuhkotauti, korvatauti, rintatauti, silmätauti. Yskä on lyhentymä yhdyssanasta yskätauti, jossa yskä on alkuaan tarkoittanut syliä tai rintaa. Rutto on alkuosa ruttotaudista, jossa rutto merkitsee nopeasti etenevää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Käsitysten muuttuessa useimmat kansanomaiset tautien nimet ovat jääneet pois käytöstä, mutta joitakin on vielä jäljellä. Keskeisin on syöpä.

Syöpä on syödä-verbin ikivanha taivutusmuoto, joka vakiintui taudin nimeksi 1800-luvulla. Lääkärin uralle aikova J.F. Ticklén kokosi vuonna 1832 lääketieteellisen sanaston, jossa latinankielisen carcinoma-sanan suomalaiseksi vastineeksi oli ilmoitettu elävä, ruumiin mato tai syöpä. Ne viittasivat olioon, joka söi ihmistä sisältä päin. Ingmanin ja Ticklénin ystävä Elias Lönnrot oli varsinaiselta ammatiltaan lääkäri, mutta samalla myös kansanperinteen tuntija. Hän käytti syöpä-sanaa omissa lääketieteellisissä kirjoituksissaan.

Lönnrot ja hänen hengenheimolaisensa suosivat aitoja suomalaisia sanoja, mutta armon saivat myös kieleen täydellisesti sopeutuneet lainat, kuten ruotsalaisperäiset kapi, keripukki ja kihti.

1800-luvun loppupuolelta lähtien alettiin yleiskieleen hyväksyä myös latinaan ja kreikkaan perustuvia kansainvälisiä nimityksiä, esimerkiksi allergia, angiina, astma, epilepsia, flunssa, kolera, polio ja reuma, jotka aiemmin olivat kuuluneet vain lääkärien ammattikieleen.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2019.

Sisältö jatkuu mainoksen alla