Ison karhun muoto muistutti patoverkkoa, otavaa. Kuva: Getty Images
Ison karhun muoto muistutti patoverkkoa, otavaa. Kuva: Getty Images

Taivaalla on nähty sekä arkisia asioita että mytologisia hahmoja.

Selkeinä syysiltoina voi tähyillä taivaan huikeaa tähtiholvia ja kuvitella, kuinka jo muinaissuomalaiset esi-isämme tutkailivat noita samoja taivaan merkkejä.

Tähtien avulla määriteltiin suuntia, mitattiin aikaa sekä ennustettiin säitä ja tulevia tapahtumia.

Tähtien nimet ovat yleensä vakiintuneet kansainvälisen tähtitieteen piirissä, mutta monille tärkeille kohteille on annettu myös omaperäisiä nimiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aamulla ja illalla erityisen kirkkaasti loistanutta Venusta on nimitetty aamutähdeksi, kointähdeksi, ehtootähdeksi tai iltatähdeksi. Ikivanha perintösana koi viittaa tässä aamun koihin eli koittoon. Välttämättä ei ole ymmärretty, että kysymyksessä oli koko ajan sama planeetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuun lähellä havaittua kirkasta tähteä, joka käytännössä useimmiten lienee ollut Jupiter, on nimitetty kuunajajaksi, kuunkaksoseksi tai kuunrengiksi.

Pohjantähti, taivaannapa, napatähti, naulatähti eli pohjannaula oli sananmukaisesti pohjoisen tähtitaivaan kiintopiste. Se pysyi paikallaan, ja sen ympäri koko tähtitaivas näytti pyörivän hitaasti yön mittaan.

Taivasta kuviteltiin valtaisaksi kuvuksi, taivaankanneksi, ja pohjannaula näytti selvästikin olevan kiinni taivaan pohjassa.

Taivaan näennäistä liikettä verrattiin myös pyörään, ja silloin pohjantähti oli ikään kuin akselin tappi. Niinpä sitä on nimitetty myös taivaantapiksi tai maailmantapiksi.

Ison karhun tähtikuviota ovat kantasuomalaiset nimittäneet seitsentähtiseksi tai otavaksi. Sen muoto muistutti yleisesti tunnettua kalastusvälinettä, otavaksi kutsuttua patoverkkoa.

Otavan asennosta on seurattu ajan kulumista. Kalevalassa kehotetaan nuorta vaimoa käymään pihalla ”otavaista oppimassa”, jotta hän osaisi tehdä työt ajallaan.

Otavaan voi viitata myös ilmaus toivon tähdet. Niiden välitse Lemminkäisen äiti lähetti mehiläisen hakemaan parantavaa voidetta.

Taivaalla on nähty sekä arkisia kohteita että mytologian hahmoja. Seulasiksi on nimitetty Plejadien tähtijoukkoa, joka toi mieleen seulan pohjassa olevat reiät.

Orionin vyö on hahmotettu Kalevan miekaksi tai osaksi Väinämöisen viikatetta. Agricolan mukaan Orionin tähdistöä on kutsuttu myös idäntähdeksi.

Loppusyksystä taivaalle on ilmestynyt hiidenhirvi eli jalopeura, joka kansainvälisten oppineiden opastuksella on myöhemmin tulkittu leijonaksi. Kantasuomalaiset itse eivät voineet nähdä taivaalla leijonaa, kun ei niitä ollut Suomen luonnossakaan.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2019.

Sisältö jatkuu mainoksen alla