Hepreaa soviteltiin aikoinaan jopa suomen sukukieleksi. Kuva: Shutterstock
Hepreaa soviteltiin aikoinaan jopa suomen sukukieleksi. Kuva: Shutterstock

Mammona tuli suoraan, kaveri kiertoteitä.

Suomen kieli on aikojen kuluessa ollut kosketuksissa moniin kieliin joko suoraan tai välillisesti. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluu heprea, jolla on erikoinen historia.

Muinaishepreaa lakattiin puhumasta jo parituhatta vuotta sitten, mutta se säilyi kirjallisuuden kielenä, ja sen pohjalta kehitettiin 1900-luvulla myös elävä puhekieli, nykyheprea. Aikoinaan uskottiin, että heprea oli koko maailman yhteinen alkukieli, ja suomeakin yritettiin todistaa sen lähisukulaiseksi.

Heprea on vaikuttanut suomeen etenkin uskonnollisen kirjallisuuden kautta, sillä Vanhana testamenttina tunnettu kirjakokoelma on pääosin kirjoitettu tällä kielellä.

Tosin keskiajalla, jolloin kristinusko vakiintui Suomeen, sitä luettiin latinankielisenä käännöksenä, mutta siinäkin oli heprealaisia lainoja. Ei ole yllätys, että osa uskonnollisen kielen sanastoa on selvää hepreaa, kuten aamen, halleluja, hoosianna, kerubi, mammona, messias, rabbi, saatana ja sapatti.

Hepreasta on saatu myös tavallisen elämän sanastoa.

Taivaalta satanut salaperäinen manna on meillä muuttunut vehnäsuurimoiksi. Makoisaa rahkaherkkua merkitsevä pasha perustuu heprean pääsiäistä merkitsevään sanaan.

Mahdollisesti hepreasta tulevat myös aaloe, iisoppi, kameli ja palsami, mutta tämäntapaisten laajalti tunnettujen sanojen kulkureitit ovat niin mutkikkaita, että perimmäistä lähtökohtaa on mahdotonta tietää varmasti.

Satunnaisesti heprean sanoja on tullut muitakin teitä. Esimerkiksi sortovuosien salaisesta vastarintajärjestöstä käytettiin nimitystä kagaali, joka juontuu venäjän välityksellä heprean seurakuntaa merkitsevästä sanasta. Kaverin takana piileskelee ilmeisesti heprean ystävää tarkoittava sana, joka on saatu jiddišin kautta.

Merkittävä lainojen joukko ovat raamatulliset henkilönnimet, sellaiset kuin Abraham, Eeva, Elisabet, Johannes, Matias, Mikael, Maria ja Mirjam. Niistä ja niiden suomalaisista muunnoksista on tullut nimipäiväkalenterimme perusaineistoa.

Muutamia erisnimiä käytetään myös yleisniminä. Goljatista on saatu isoa miestä merkitsevä koljatti. Vanhasta aatamista puhutaan, kun tarkoitetaan ihmisen pahaa sisua, aataminaikainen on ikivanha tai vanhanaikainen, Aatamin asussa ollaan alasti kuin paratiisissa ikään.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emerita professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2017

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012