Moni pitää somea äitiysneuvolana vaikkei kannattaisi. Kuva: Getty Images
Moni pitää somea äitiysneuvolana vaikkei kannattaisi. Kuva: Getty Images

Tiedettä epäillään, mutta tuloksia kaivataan.

Tiedettä väheksytään ja vääristellään, epäillään ja arvostellaan. Se herättää ristiriitoja, ja siitä kiistellään. Varsinkin somessa.

Voisi luulla, että tiede on kerrassaan arveluttavaa, mutta somekommentit ovat vain osatotuus. Viime syksynä ilmestynyt Tiedebarometri kertoo, että tieteeseen luotetaan ja sen tekijöitä arvostetaan.

Viheliäs tiede on kokoomakirja, jonka takana ovat Suomen tiedetoimittajat. Se on kiinnostava katsaus tieteen ja tiedeviestinnän särmäkohtiin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kirjassa on parikymmentä lukua, jotka yleensä ovat lyhyitä ja näpäköitä. Toimittajat Mari Heikkilä ja Tuukka Tammi ovat tehneet työnsä hyvin. Monien kirjoittajien ote on ilahduttavan omakohtainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tiedeviestintä ei enää suuntaudu oppineilta kansalle, vaan tavoitteena on vuoropuhelu. Kirjoittajat kyselevät, miksi tämä ei onnistu. Miksi keskustelu menee ohipuhunnaksi? Missä ovat ristiriitojen siemenet?

Mutta voi olla niinkin, että ristiriita ei ole mikään viestintähäiriö, vaan kyse on erilaisista intresseistä.

Tiedettä idealisoidaan; tähän syyllistyvät tiedetoimittajatkin. Koska tiede on itseään korjaava prosessi, sen ajatellaan ennen pitkää päätyvän oikeisiin vastauksiin. Tuo ennen pitkää vaan on joskus kovin kaukana.

Törmäys puuhun

Mielestäni kirjan kiinnostavin luku on tiedetoimittaja Mikko Pelttarin Umpikuja metsätiellä, joka valottaa viime vuosien metsäkeskustelua. Tänä vuonna keskustelu on ymmärrettävästi ollut vaimeaa, mutta roihahtaa varmasti, kun koronalaskun maksu koittaa.

Metsä on – maaperän ohella – toistaiseksi ainoa toimiva tapa poistaa hiilidioksidia ilmakehästä; tekniset ratkaisut ovat kehitysvaiheessa.

Vielä muutama vuosi sitten ajateltiin, että metsistämme riittäisi niin hiilinieluiksi kuin bioteollisuuden raaka-aineeksi, siis selluksi ja fossiilisten polttoaineiden korvikkeiksi.

Sitten paljastui, että ilmastotoimilla on kiireempi kuin luultiin. Hiilen pitäisi olla poissa ilmakehästä lähivuosina, eivätkä uudet metsät kasva näin nopeasti. Onko aikataulu liian tiukka hakkuiden lisäämiseen? Minkä verran ylipäätään voidaan hakata, että hiiltä sitoutuu istutettavaan uudismetsään tarpeeksi?

Tässä törmäävät metsä- ja muiden tieteilijöiden erilaiset tulokset, ilmasto- ja ympäristötavoitteet sekä teollisuuden tarpeet ja työllisyysnäkökohdat, joita koronavuosi ei ainakaan kevennä.

Metsien ja ilmaston kytkennät ovat mutkikkaat, ja tutkimusongelmia piisaa: Kuinka paljon ilmaston lämpeneminen kiihdyttää puuston kasvua? Miten arvioida maaperän hiilivarastot, metaani- ja ilokaasupäästöt, heijastavuus, puiden erittämät viilentävät aerosolit, metsätuhot ja kasvitaudit?

Imetä, älä rokota

Some on huono äitiysneuvola, otsikoi puheenvuoronsa Raili Leino, tiedetoimittajakonkari. Hän kertoo 50-luvun karjalaisemännästä, joka hoiti äiditöntä pojanpoikaansa ja teki vauvalle ruokaa neuvolan ohjeilla: ”Muute mie tein niinku käskettii, mut voit´ panin omast´päästäin”. Tuota ei nykyäiti uskaltaisi, niin kovat ovat paineet.

Erityisen herkkä aihe hormonien riepottamalle äidille on imetys. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositus – täysimetystä 4–6 kuukautta ja sitten osaimetystä vuoden ikäiseksi – kalpenee somen sankariäideille, jotka vauvan lisäksi saattavat imettää kahta vanhempaa sisarusta. Ruokamuoditkin näkyvät verkossa: eräs äiti ihmettelee, voiko vegaani imettää lastaan, kun äidinmaito on eläinperäinen tuote.

Verkkokeskustelut hämmentävät, koska niissä usein kauhistellaan ”vääriä” ratkaisuja ja korostetaan omaa malliäitiyttä. Rokotekriittisyys on kuitenkin vakavampi tapaus, sillä viestejä syytävät myös ammattilaiset.

Pari vuotta sitten yhdysvaltalainen tiedelehti uutisoi, että venäläiset trollitehtaat olivat jo pitkään tuottaneet pelotteluviestejä rokotteiden aiheuttamista haitoista. Hallituksella on salainen tietokanta, joka käsittelee rokotteiden vaurioittamia lapsia, twiitit väittivät.

Rokotukset ovat kiitollinen aihe yhteiskunnallisen pelon lietsontaan, kirjoittaa Ulla Järvi, tiedetoimittaja ja terveysviestinnän tutkija. Rokotuksiin kehottavat viranomaiset, rokotteita annetaan terveille ihmisille ja laumasuojan takia niiden ottaminen on liki kansalaisvelvollisuus. Rokotteita valmistavat lääketehtaat, joihin kohdistuu muutenkin epäilyjä. Kriittisiä tekstejä ja linkkejä kopioidaan suoraan ulkomaisilta valeuutissivustoilta niitä kummemmin kommentoimatta.

Murentajaa ryöpytetään

Dosentti Mikko Salasuolla, joka toimii vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusseurassa, on hoksnokkaa kuohuttaville tutkimusaiheille. Tässä tiiviisti joitakin Salasuon tuloksia:

– Toisin kuin yleensä ajatellaan, suurelle osalle huumeiden käyttäjistä ja kokeilijoista ei aiheudu sosiaalisia tai terveydellisiä ongelmia.

–  Suomalaisten varusmiesten palvelumotivaatio on hyvä. He haluavat ensisijaisesti puolustaa hyvinvointivaltiota ja suomalaista elämänmuotoa. Puolustustahto ei enää kumpua sotien suuresta kertomuksesta.

–  Tutkimustulokset eivät tue paljon toisteltua väitettä, jonka mukaan huippu-urheilijoiden esikuva edistäisi lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta.

Myyttien murentaja saa osakseen ryöpytystä. Huumeiden viihdekäytöstä puhuminen leimattiin huumemyönteisyydeksi, kevytmieliseksi ja vaaralliseksi. Tutkijalle tuli uhkaavia puheluita; vihapuhetta sanottaisiin nyt.

Puolustusvoimista Salasuo sai selvityspyynnön, jossa häntä pyydettiin korjaamaan väitteensä, että sotahistorian merkitys on nuorille vähäisempi kuin aiemmille polville. Jo pelkästään se, että talvisodan muiston todettiin haaltunen koettiin pyhäinhävästyksenä. Ja urheilun merkitykseen puuttuminen – no, arvaat varmaan.

Viha ei lopu vaieten

”Vihapuhe on toiston taidetta”, kirjoittaa apulaisprofessori Minna Ruckenstein. Vihapuhe monine variaatioineen rikkoo yleistä oikeustajua.

”Yhteiskuntarauhan ylläpitämisen takia sitä on vastustettava. Silti ajattelen, ettei siihen pitäisi jäädä kiinni.”

Jos raportoi vihapuheesta, voi Ruckensteinin mukaan tahtomattaan päätyä pönkittämään sitä. Mutta kuinka sitten vastustaa vihapuhetta, sen Ruckenstein jättää auki.

Seppo Ronkainen ajattelee, että vihapuhe ei poistu sillä, että sen kohde jättäytyy pois julkisuudesta. Hän on Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari, joka on pannoittanut satoja susia, puhunut niiden puolesta ja tottunut vihapuheeseen.

Ronkainen osallistui vaimonsa Katjan kanssa television Korpien kutsu -ohjelmaan, joka käsitteli perheen suhdetta luontoon. Katja Ronkainen on luontokuvaaja ja luontoalan yrittäjä. Marjatta Sihvonen haastatteli häntä kirjaan.

”Emme osanneet varautua siihen, että lapset vedetään mukaan”, sanoo Katja Ronkainen ohjelman herättämästä nettiraivosta. Se tuntui erityisen pahalta poliisin hitaan reagoinnin lisäksi.

Seppo Ronkainen tuntee velvollisuutenaan puhua sudesta vastakin.

Tuula Koukku

on eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2020

Viheliäs tiede. Toim. Mari Heikkilä ja Tuukka Tammi. Vastapaino 2020. 234 s., 29 €.

Homer_Backland
Seuraa 
Viestejä9425

CptSpiff kirjoitti:
Eiköhän ristiriita ole yksi tieteen peruslähtökohdista. Tietämys kasvaa ja väistämättä haastaa perinteiset ajatusmallit. Jos uusi malli on toistettavissa ja hyväksyttävissä se korvaa vanhan jolloin ristiriita on valmis! Tätä nimitetään oppimisprosessiksi.

Niin ja esimerkiksi suhteellisuusteoria ei ole vielä saavuttanut Arthur Schopenhauerin ns. kolmatta tasoa.

1 x VAWT = 9 x HAWT

“Before you diagnose yourself with depression or low self-esteem, first make sure that you are not, in fact, just surrounded by assholes.”
— William Gibson

CptSpiff
Seuraa 
Viestejä2

Eiköhän ristiriita ole yksi tieteen peruslähtökohdista. Tietämys kasvaa ja väistämättä haastaa perinteiset ajatusmallit. Jos uusi malli on toistettavissa ja hyväksyttävissä se korvaa vanhan jolloin ristiriita on valmis! Tätä nimitetään oppimisprosessiksi.

Markku Koljonen

Sisältö jatkuu mainoksen alla