Valo saatiin ennen kirjakieltä. Kuva: uiStock
Valo saatiin ennen kirjakieltä. Kuva: uiStock

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

Helmikuun alussa huomaa jo selvästi, miten valoisa aika pitenee päivä päivältä lupaillen uutta kevättä ja kesää.

Suomen valo-sana ei sellaisenaan kuulu ikivanhaan perintösanastoon, mutta se on omalta pohjalta syntynyt johdos, joka on muodostettu itämerensuomen läntisissä murteissa jo ennen Agricolan aikaa.

Sen perustana on ilmeisesti sama vartalo kuin sanoissa valkoinen ja valkea. Toisen selityksen mukaan se kuuluisi samaan yhteyteen kuin adjektiivi vaalea, jolla on murteissa myös valeva-tyyppisiä variantteja. Sekä valkea- että valeva-sanalla on vastineita sukukielissä, ja on luultavaa, että ne kuuluvat myös keskenään yhteen, vaikka niiden muoto-opillinen suhde onkin jäänyt hämäräksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomen murteissa valkea tarkoittaa valkoisen lisäksi kirkasta tai valoisaa. Etenkin länsimurteissa sitä on käytetty myös substantiivina tulen merkityksessä. Yleiskielessä valkea esiintyy tulen merkityksessä eräissä yhdyssanoissa, kuten kulovalkea, rakovalkea tai takkavalkea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Entisajan suomalaisille elävä tuli oli tärkeä valon ja lämmön lähde, mutta sitä on myös pelätty sen tuhoavan voiman takia. Kansanuskomuksissa tuli on ymmärretty eläväksi olennoksi, joka saattaa suuttua ja riistäytyä valloilleen, jos sitä mainitsee sen oikealla nimellä. Turvallisuussyistä on käytetty kiertoilmauksia, kuten eläväinen tai punainen kukko. Myös kirkasta ja valoisaa tarkoittava valkea on muuttunut tulen nimitykseksi tällaisen kiertoilmauksen kautta.

Arkaistisessa kielessä myös valkeus voi tarkoittaa valoa, esimerkiksi vanhojen raamatunsuomennosten luomiskertomuksissa, joissa Jumala sanoo: Tulkoon valkeus! Nykyisessä käännöksessä kohta on muutettu helpommin avautuvaan muotoon: Tulkoon valo!

Vanhassa kirjakielessä valkea-sanueeseen kuuluva valistus on esiintynyt valon merkityksessä 1800-luvulle asti. Sen kantana oleva verbi valistaa on alkuaan tarkoittanut konkreettista valaisemista, mutta nykyään se merkitsee vertauskuvallisesti asioiden valaisemista, opettamista ja neuvomista.

Aivan eri alkuperää on se valo, joka esiintyy kihtiä tai reumaattisia kipuja tarkoittavassa yhdyssanassa luuvalo. Se on vanha germaaninen laina, jota nykyruotsissa vastaa tuskaa ja kärsimystä merkitsevä kval. Lainan vanhuudesta todistaa saman sanan esiintyminen lähisukukielissä. Esimerkiksi virossa valu on yleinen kivun, säryn ja tuskan nimitys, ja peavalu tarkoittaa päänsärkyä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018

Sisältö jatkuu mainoksen alla