Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan mitä pimeämpää ja kylmempää, sitä enemmän alkoholi maistuu.

Alkoholin kulutus on yhteydessä ilmastoon ja maantieteeseen, osoittaa Pittsburghin yliopiston johtama monikansallinen tutkimus.

Mitä pimeämpää ja kylmempää, sitä enemmän ihmiset ryyppäävät ja kuolevat maksakirroosiin, todistelee ryhmä Hepatology-lehdessä.

”Tätä moni on uumoillut vuosikymmeniä, mutta sitä ei ole aiemmin tieteellisesti osoitettu. Miksi Venäjällä ryypätään niin paljon? Tai Wisconsinissa? On ajateltu, että se johtuu kylmyydestä, mutta emme löytäneet yhtään aiempaa tutkimusta, jossa tätä olisi selvitetty”, kertoo professori, hepatologi Ramon Bataller Pittsburghin yliopiston tiedotteessa.

Tutkijat kokosivat maailman terveysjärjestön WHO:n tilastoja ja ilmastodataa 193 maailman valtiosta ja erityisesti jokaisesta Yhdysvaltain osavaltiosta aina piirikuntia myöten.

He löysivät korrelaation lämpötilan, auringonvalon määrän ja juomistottumusten sekä alkoholista aiheutuvien maksakirroositapausten välillä. Kylmissä ja pimeissä maissa juodaan enemmän kuin muualla ja kärsitään alkoholin aiheuttamista maksasairauksista.

Ylin kartta kuvaa alkoholin kulutusta asukasta kohti, vasen vuoden keskilämpötilaa ja oikea auringonvalon määrää. Kuva: Ventura-Cots et al. / Hepatology.

 


Ylin kartta kuvaa alkoholin kulutusta asukasta kohti, vasen vuoden keskilämpötilaa ja oikea auringonvalon määrää. Kuva: Ventura-Cots et al. / Hepatology

 

Tutkijat hakevat selitystä muun muassa alkoholin lämmittävästä vaikutuksesta ja pimeyden aiheuttamasta masennuksesta.

Suomi on tutkijoiden datassa noin Keski-Euroopan rinnalla alkoholinkäytössä. Täällä ryypätään kuitenkin enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Itä-Eurooppa ja Venäjä loimottavat tutkijoiden kartassa helakanpunaisena. Siellä käyttö on raskainta.

On tietenkin selvää, että pimeys ja kylmyys eivät yksin selitä alkoholinkäyttöä. Tällaisessa tutkimuksessa on paljon sekoittavia tekijöitä, joita on vaikea kaikkia huomioida, kuten vaikkapa yhteiskuntarakenne, syrjäytyminen ja kulttuurinen suhtautuminen alkoholinkäyttöön.

Jälkimmäisen tutkijat pyrkivät ottamaan huomioon siinä määrin, että esimerkiksi arabimaissa ei uskonnollisista syistä käytetä juurikaan alkoholia. Samoin Yhdysvalloissa joissain uskonnollisemmissa osavaltiossa kuten Utahissa on rajoituksia alkoholin saatavuudelle.

Korrelaatio piti, kun mahdollisimman paljon asiaan vaikuttavia tekijöitä otettiin huomioon. Tutkijat kirjoittavat päätelmissään, että kylmä ilmasto voi ennustaa alkoholista aiheutuvan maksakirroosin syntyä.

Kysely

Etsitkö kaamoksessa ja kylmyydessä piristystä juomalla?