Kun meren pinta nousee, ihmiskunnan pitää harkita kelluvia rakennuksia. Helsinkiinkin tulee kelluva asuinkortteli.

Meren pinnan nousu ja tulvien yleistyminen lisää kiinnostusta kelluviin rakennuksiin ja veden päällä asumiseen. Aasiassa on tehty hurjimmat suunnitelmat veden päälle muuttamisesta, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Japanilainen rakennusyritys Shimizu on esitellyt kelluvia kaupunkeja, joiden muotoja ovat innoittaneet kelluvalehtiset vesikasvit. Kelluvat saaret ovat jättimäisiä lumpeita, joiden halkaisija voi olla kilometri.

Saarista tehdään 100000 asukkaan kokonaisuuksia ja niistä edelleen miljoonan asukkaan kaupunkeja.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kelluva kaupunki sijoitetaan visiossa valtamerelle riittävän kauas rannasta. Tsunamikaan ei pysty tuhoamaan sitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomessakin suunnitellaan kelluvaa tulevaisuutta. Vedenpäälliseen rakentamiseen keskittynyt Bluet-yhtiö on suunnitellut Helsingin Verkkosaareen ja Turun Lauttarantaan kelluvia asunto­alueita. Helsingin alue on toteutumassa, vaikka hitaasti.

”Aikataulu on riippunut muun aluerakentamisen aikataulusta ja toteutuksen etenemisestä kaupungin päässä. Nyt näyttää siltä, että vuonna 2022 päästään aloittamaan”, kertoo Bluetin toimitusjohtaja ja perustajaosakas Tytti Sirola.

Kelluvat betoniperustukset eli ponttonit ovat uppoamattomia. Uppoamattomuuden saa aikaan täyteaine paisutettu polystyreeni, arkikielellä styroksi. Teräsosat ovat joko haponkestäviä tai kuumasinkittyjä, mikä estää ruostumisen.

Tarkat materiaali- ja rakenneratkaisut vaihtelevat paikallisten olojen mukaan.

”Kun suunnittelimme Islantiin kelluvan kylpylän, vastaan tulivat muun muassa vaikeat kuljetus- ja jääolot. Osittain siksi materiaaliksi valittiin teräs lasikuidun sijasta”, Sirola sanoo.

Kelluva rakentaminen säästää ympäristöä, koska tarve myllertää maata vähenee.

Sirola sanoo, että yhtiö yhdistää tietoa satama- ja laivan­rakennuksesta sekä rakennus- ja betoniteollisuudesta. Kaikkea ei tarvitse keksiä alusta pitäen uudelleen.

Aivan joka rantaan tai vesistöön kelluvia asuntoja ei rakenneta. Paikat, joissa on liikkuvia jäämassoja, eivät kelpaa. Myös liian kova tuuli on este. Yhtiö ei suunnittele toistaiseksi rakennuksia hurrikaanialueelle.

Hollantilaiset ovat olleet kauan sinut veden kanssa. He ovat edelläkävijöitä kelluvien rakennusten suunnittelussa.

Amsterdamissa on rakennettu kymmenen viime vuoden aikana 120 vedenpäällistä taloa Ijburgin kaupunginosaan.

Toiseen paikkaan, Maasbommeliin Maas-joen varralle on rakennettu vuodesta 2005 lähtien hybridi- eli amfibiotaloja. Ne seisovat tavallisesti maaperustuksella, mutta nousevat tarvittaessa veden mukana. Ensimmäisen kerran talot kelluivat vuonna 2011 Maasin tulviessa.

Kysely

Haluaisitko asua kelluvassa talossa?

Näinon0070
Seuraa 
Viestejä1371

Tuotekehittely paikka 👍
Kelluvuudella voi myös varmistaa siirrettävyyden, jolloin muuttotappiokunnasta voi siirtyä pois ilman asunnon arvon alennusta.
Suomi on vesistöjen maa, joten asuinpoukamia pitäisi kyllä riittää kaikille halukkaille.
Lisäksi torpan alla olisi valmis lämmitysjärjestelmän sijoituspaikka 👍

Sisältö jatkuu mainoksen alla