Emme tiedä vielä, miksi ja millä perusteella unohdamme jotkin muistot.

Meidän täytyy unohtaa, jotta aivomme toimivat tehokkaasti, muistuttaa Helsigin Sanomat jutussaan.

Jos muistaisimme aivan kaikki aivojemme päivittäin rekisteröimät tiedonmurut – kuten sen, mitä 12. maaliskuuta kassajonossa edellä seisseellä ihmisellä oli päällään – emme pystyisi erottamaan tärkeitä asioita mitättömistä.

”Unohtaminen on lahja, koska se suo meille mahdollisuuden olla parempia, fiksumpia, onnellisempia ihmisiä”, sanoo unohtamisesta hiljattain kirjan julkaissut Columbian yliopiston neurologian ja psykiatrian professori Scott Small Harvardin yliopiston Science Book Talk -tallenteessa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Unohtamista ajatellaan silti usein epäonnistumisena, muistin vajaatoimintana. Moni valittelee unohtelevansa asioita arjessaan ja pelkää ainakin puolitosissaan dementoitumista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vielä 10–15 vuotta sitten valtaosa tutkijoistakin piti unohtamista passiivisena prosessina, jossa muistot haalistuvat ajan kuluessa. Kasvava tutkimusnäyttö viittaa kuitenkin siihen, että unohtaminen on aktiivinen mekanismi.

Unohtaminen on aivojemme muovautuvuuden eli plastisuuden välttämätön muoto, joka lisää muistin hyötyjä, kirjoittavat Toronton yliopiston neurotieteilijät Tomás Ryan ja Paul Frankland tänä vuonna julkaistussa artikkelissaan Nature Reviews Neuroscience -tiedelehdessä.

”Tietämyksemme luonnollisen unohtamisen mekanismeista on lapsenkengissään”, he kuitenkin toteavat.

Unohtamisesta ei ole yhtä yhdistävää käsitystä, vaan teorioita on monia.

”Onko kyse siitä, että muistikuvat haalistuvat niin paljon, että niihin ei enää päästä käsiksi? Vai onko se esimerkiksi sitä, että kun koko ajan tulee kaikkea muuta häiritsevää päälle, niin vanhoihin muistikuviin ei päästä enää käsiksi? Ja ovatko muistikuvat oikeasti kadonneet vai onko kysymys siitä, ettei niihin päästä käsiksi?” Helsingin yliopiston kliinisen neuropsykologian professori Laura Hokkanen pohtii.

”Ehkä kaikkea tätä tapahtuu.”

Tavanomaiseen unohtamiseen kuuluu muistijälkien haalistumista ja ikääntymisen aiheuttamaa muistin hidastumista. Muistin nopeutta vaativien tehtävien teko voi alkaa Hokkasen mukaan heikentyä vähitellen jo kolmekymppisenä, kun taas semanttinen muisti eli faktojen, käsitteiden ja maailman järjestyksen hallinta heikkenee vasta noin 70–80 vuoden kieppeillä.

”Irrallisen materiaalin mieleen painaminen heikkenee ehkä viisissä–kuusissakymmenissä”, Hokkanen sanoo.

Milloin unohtelusta pitäisi huolestua? Hokkanen kehottaa miettimään ensin, voiko unohtelun syy löytyä arjen liiasta stressistä, kiireestä ja informaatiovyörystä tai siitä, että uni on puutteellista ja syöminen epäterveellistä.

Vertailukohdaksi ei kannata ottaa sitä, miten itse on muistanut nuorempana asiat vaan pohtia, miten muut samanikäiset ja samaa koulutustasoa olevat nykyisin pärjäävät.

Jos unohtelu häiritsee jo selkeästi arkea eivätkä edellä mainitut asiat selitä asiaa, voi olla syytä hakeutua tutkimuksiin.

Kysely

Huolestuttaako oma unohtelu?

Sisältö jatkuu mainoksen alla