Kasvipohjaiselle keinolihalle olisi suuri kysyntä, mutta lihan rakenteen matkiminen on vaikeaa.

Vuoteen 2040 mennessä enää 40 prosenttia syödystä lihasta tulee tapetuista eläimistä, konsulttiyhtiö AT Kearney ennustaa. Teuraseläinten lihalle tarvitaan siis vaihetoehtoja, ja niitä on näköpiirissä kaksi, kertoo Helsingin Sanomien juttu.

Lihaa voidaan yrittää kasvattaa laboratoriossa tai jäljitellä kasvipohjaisilla proteiinituotteilla.

Jäljittelyyn tähtää ryhmineen kertoo Helsingin yliopiston elintarvike- ja ravitsemustieteiden apulaisprofessori Per Ertbjerg.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Lihan proteiinirakenne on hyvin monimutkainen, ja sitä on vaikea matkia”, Ertbjerg sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kasviproteiineja on syöty jopa tuhansia vuosia. Nyt perinteisten tofun, seitanin ja tempehin rinnalle on tullut uusia tuotteita, kuten kotimaiset nyhtökaura ja härkis.

Ruoanlaitossa niitä käytetään lihan korvikkeena, vaikka ne eivät välttämättä muistuta mitenkään erehdyttävästi lihaa.

Elintarviketiede on tuonut markkinoille yhä aidomman oloisia kasvipohjaisia lihavalmisteita. Suomessa on ihmetelty esimerkiksi Kaliforniassa kehitettyä vegaanista Beyond Burgeria, joka lupaa naudanlihan kaltaisen makuelämyksen.

Ertbjerg ja tutkijatohtori Luigi Pomponio ovat viimeinen vuoden ajan tutkineet mahdollisuuksia muodostaa suomalaisista kasviproteiineista tuotetta, jonka tekstuuri ja kyky sitoa vettä olisivat mahdollisimman lähellä lihaa.

Parhaiten lihan kaltaisen rakenteen näyttäisivät tarjoavan soija- ja herneproteiinit, mutta mukana on aina myös muita raaka-aineita.

”Tulokset ovat lupaavia, mutta eivät vielä lähelläkään oikeaa lihaa”, Pomponio sanoo.

Lihassäikeiden proteiinien lisäksi oman haasteensa tarjoavat muut lihan ainesosat. Lihassa rasva antaa mehevyyttä ja makua, mutta sitä on vaikea ujuttaa teksturoituun kasviproteiiniin.

Kysely

Kaipaatko parempia lihan korvikkeita?

Dragofix
Seuraa 
Viestejä101

Ei liha ole elintärkeä joten se ei tarvitse korvikkeita. Korvike -sanan käyttöä pitäisi välttää. Vaihtoetojen monipuolisuutta toki kannattaa laajentaa ja kehittää uusia tuotteita. Kotimaisia raaka-aineita on aika paljon artikkelissa mainittujen lisäksi, mm tattari, makealupiini, kvinoa, hernekasvit, siemenet, jne. Metsätkin täynnä sieniä. Toisaalta kannattaa myös miettiä onko järkevää tehdä liian hyvältä maistuvia tuotteita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla