Aivot laskelmoivat jatkuvasti kehon resursseja, ja siksi myös totutusta poikkeaminen kuormittaa.

Miksi haluamme mukautua ympäröivän yhteisön sääntöihin? Se säästää meitä eräänlaiselta fysiologiselta kuormitukselta, ilmenee Helsingin Sanomien jutusta, joka osin käsittelee uutta teoriaa siitä, miten sosiaalinen paine syntyy.

Kun ihminen on alttiina uusille ihmisille tai vaikeille tilanteille, hänen aivonsa joutuvat työskentelemään tavallista kovemmin, kertoo Physics of Life Reviews -lehdessä julkaistu tuore tutkimus.

Tutkijat kehittivät niin sanotun ”sosiaalisen paineen mallin”. Sen mukaan totutusta poikkeavat sosiaaliset tilanteet ja ihmiset aiheuttavat ihmisessä aineenvaihdunnan velkaa. Aivot virittyvät oppimisen kaltaiseen tilaan, jossa aivojen hermosolut vaativat normaalia enemmän voimavaroja, kuten vettä, suolaa ja sokeria.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ylimääräinen aineenvaihdunnan aktiivisuus voi aiheuttaa ihmisessä levottoman ja epämiellyttävän olon. Ihminen hillitsee tuoreen näitä kehon hälytyksiä sopeutumalla sosiaalisiin odotuksiin ja täyttämällä muiden odotuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämä on myös keskeinen kaava sellaisten yhteisöjen synnylle, joissa on ennakoitavat säännöt. Sosiaalinen paine on yksi vahvimmista keinoista saada ihmiset tottelemaan niin hyvässä kuin pahassa.

Kysely

Mukaudutko helposti sosiaaliseen paineeseen?

Käyttäjä5334
Seuraa 
Viestejä4

Sosiaalinen paine kumpuaa tai on sama asia kuin laumaantuminen tai joukkohysteria. Tämän saamme havaita mm. koronaa käsittelevästä uutisoinnista ja ihmisten käyttäytymisestä. Hallintoeliittikin laumaantuu. Sen voi todeta globaalin hallintoeliitin mahdottomuudesta muodostaa omaa, muista poikkevaa toimintamallia.

Ruotsalaiset yrittivät muista poikkeavaa toimintamallia kriisin alkuaikoina, mutta paine kasvoi niin suureksi, että he joutuivat perääntymään ja toimimaan muiden mallin mukaan. Valitettavasti. Valitettavasti siksi, että siitä olisi saatu vertailukohde vallitsevaan joukkolaumaantumiseen. Olisi ollut tieteellisesti mielenkiintoista.

Reifengas
Seuraa 
Viestejä4752

Tietenkin mukaudun, se on helppoa.

Vaikeaa on tietää, mikä tai mitä se sosiaalinen paine on,

tai mistä se tulee.

Tai pitäisikö siihen tosiaan reagoida.

Joten ei kannata,

häviäjää veikkaat.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla