Luonnontieteellisissa museoissa hallitsevat koiraat ja näyttävimmät otukset.

Luonnontieteelliset museot eivät näytä luontoa sellaisena kuin se oikeasti on. Suuria eläimiä on esillä suhteettoman paljon ja koiraita enemmän kuin naaraita, kertoo Helsingin Sanomien juttu.

Museoiden vinoumia on tutkittu, ja erityisesti kiinnostusta on herättänyt sukupuoli.

Lontoon luonnontieteellisen museon tutkija Natalie Cooper kollegoineen julkaisi syyskuussa 2019 tutkimuksen, jossa laskettiin nisäkkäiden ja lintujen sukupuolijakaumat viiden suuren museon kokoelmissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Museokokoelmien eläimistä pieni enemmistö oli koiraita: nisäkkäistä 52 ja linnuista 60 prosenttia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lajeissa, joiden koiraat ovat koristeellisia, ne olivat kuitenkin voimakkaasti yliedustettuina, vaikka luonnossa lajien yksilöistä noin puolet on naaraita. Koristeelliset eläimet eivät ole tieteellisesti arvokkaampia kuin vaatimattoman näköiset. Kyse on inhimillisistä mieltymyksistä.

Yleisölle suunnatuissa näyttelyissä vinoumat voivat olla paljon suurempia.

Kuraattori Rebecca Machin raportoi Museum and Society -julkaisussa vuonna 2008, että Manchesterin luonnontieteellisen museon esillä olevista nisäkkäistä ja linnuista alle kolmasosa oli naaraita.

Machin huomasi, että jopa museossa työskentelevien oli vaikea uskoa epäsuhdan suuruutta. Hän osoitti vinouman peittämällä nisäkässalin urokset lakanoilla. Näyttelystä ei jäänyt paljonkaan katsottavaa.

Taustalla voi olla myös seksistisiä asenteita. Aikoinaan oli tyypillistä pitää koiraita – ja miehiä – lajinsa malliedustajina ja naaraita vähäarvoisempina versioina, Machin kirjoittaa.

Piilevä asenne tulee näkyväksi vanhoissa täytetyissä näytteissä. Koiraat on usein täytetty pää ylpeästi pystyssä ja naaraat niiden alapuolelle, makuulle tai jopa kumartamaan koiraalle. Asento ei välttämättä liity mitenkään luonnolliseen käyttäytymiseen.

Arvostus näkyy myös siinä, mitä sukupuolta ovat eri lajien tyyppiyksilöt. Ne ovat näytteitä, joiden perusteella tutkijat ovat kuvanneet ja nimenneet tieteelle uuden lajin.

Tyyppiyksilöt jäävät museoihin lajinsa malleina, joihin kaikkia tulevia löytöjä voidaan verrata. Cooperin tutkimuksessa niistä liki kolme neljäsosaa osoittautui koiraiksi.

Biologian pohjana oleva lajitieto siis perustuu suhteettoman paljon yhteen sukupuoleen.

Kysely

Pitäisikö eläimistä esitellä tasapuolisemmin naaraita ja koiraita?

Ei ole tarvetta.
Ei ole tarvetta.
56.3%
Pitäisi.
Pitäisi.
43.6%
Ääniä yhteensä: 305
ID10T
Seuraa 
Viestejä7735

Poliittisen korrektiuden multihuipentuma :)

Onko eläimiltä kysytty mielipidettä ja onko meillä velvollisuus pahoittaa mielemme niiden puolesta?

Kukahan tuonkin tutkimuksen on rahoittanut?

syytinki
Seuraa 
Viestejä9829

Kyllä tuossa moitteessa on jotain järkeäkin, jos unohtaa ikuisen sukupuoliroolitaistelun.

Monen eläimen eri sukupuolet ovat joskus aika eri näköisiä. Ellei tietäisi, luulisi eri lajiksi eli saapi enemmän esittää naaraita.

Hyvä esimerkki on esim. metso. Metsotyttelillä on jopa oma nimi ja melkoisen eri näköinen. Hyvin voisi pitää eri lajina.

Nisäkkäilläkin löytyy eroja. Joku vierailija Siriuksesta voisi erehtyä pitämään miestä ja naista eri lajeina. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla