Vuoden 2015 huumori-nobelit on taas jaettu tutkimuksille, jotka saavat "ensin nauramaan ja sitten miettimään".

Jos annat tutkimuksen nimissä mehiläisten pistää itseesi kymmeniä kertoja, voit saada huumori-nobelin. Palkinnot jaettiin jo 25. kerran Harvardin yliopistolla.

Hyönteistutkijat Justin Schmidt ja Michael Smith saivat fysiologian hupinobelin hyönteispistojen tutkimisesta. Kohteena olivat he itse. He halusivat tietää, kuinka tuskallista on saada paljon mehiläisen pistoja.

Smith sai kokeissa viisi pistosta päivässä 25 eri paikkaan 38 päivän ajan. Hän arvioi kipujaan asteikolla 1–10. Tuskallisimpia olivat Smithin mukaan pistot sieraimeen, ylähuuleen ja siittimeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Matematiikan hupinobelin saajat tutkivat miehen siittämiskykyä. Marokossa eli 1600-luvulla keisari Moulay Ismail, joka oli syntynyt vuonna 1672 ja kuoli 55-vuotiaana. Hänen väitettiin siittäneen 600 lasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Moulayn oli pakko harrastaa seksiä kerran tai kahdesti päivässä. Joku saattaa pitää määrää pienenä, mutta laskujemme mukaan hänen piti harrastaa seksiä joka ikinen päivä koko elämänsä ajan", pohti palkinnon saanut Elisabeth Oberzucher hedelmöitymisen todennäköisyyksiä.

Lääketieteen palkinnon saivat tutkijat, jotka selvittivät miten "intensiivinen suutelu ja muut intiimit teot" tarjoavat yksilölle hyötyä, esimerkiksi vastuskykyä eri allergisia reaktioita vastaa.

Palkinnon saivat myös tutkijat, jotka selvittivät sellaista umpilisäkkeessä tuntuvaa kipua. joka syntyy, kun autolla ajaa yli töyssyhidasteen.

Biologian palkinto meni tutkijoille, jotka laittoivat tikkuja kananpoikien pyrstöihin. Sitten he selvittivät, kävelivätkö kanat samaan tapaan kuin dinosaurusten uskotaan kävelleen.

Joukko fyysikkoja Yhdysvalloista ja Taiwanista löysi puolestaan virtsaamisen lain. Kaikki nisäkkäät tyhjentävät täyden rakkonsa noin 21 sekunnissa. Tämä pätee eläimen koosta riippumatta, virtsasipa sitten norsu tai päästäinen. Tutkija David Hu selittää, että tulos johtuu painovoimasta.

Kirjallisuuden Ig nobel myönnettiin kolmelle tutkijalle, jotka havaitsivat, että sana "häh" tai sen vastine näyttää esiintyvän kaikissa kielissä.

Kemian Ig nobelin saivat tutkijat, jotka onnistuivat keittämään munan vain osittain. Se tehtiin laitteella, joka muuntaa laskostumattomia proteiineja laskostuneiksi. Menetelmällä voi ehkä kehittää juuston teollista tuotantoa.

Huumorinobelien idea on, että outo tutkimus "saa ensin nauramaan, sitten miettimään", kertoo pilalehti Annals of Improbable, joka jakaa palkinnot vuosittain.

 

Kysely

Mikä oli tarpeellisin hupinobeltutkimus?

Munan osakeittäminen.
Munan osakeittäminen.
24.3%
Häh-sanan yleismaailmallisuus.
Häh-sanan yleismaailmallisuus.
24.3%
Virtsaamisen 21 sekuntia.
Virtsaamisen 21 sekuntia.
18.6%
Suutelun allergiasuoja.
Suutelun allergiasuoja.
15.0%
Mehiläisen pistot.
Mehiläisen pistot.
7.2%
Tikut, kanat ja dinot.
Tikut, kanat ja dinot.
5.6%
Siittämissuoritus.
Siittämissuoritus.
5.1%
Ääniä yhteensä: 193
Kasvisruoka2
Seuraa 
Viestejä4436

Bangkokin poliisille meni kyllä paras Ig-nobel tänä vuonna...

"ECONOMICS PRIZE — The Bangkok Metropolitan Police [THAILAND], for offering to pay policemen extra cash if the policemen refuse to take bribes."

Ja tietenkin kaikkien aikojen paras ig-nobel on dunning-kruger...

Ruhollah.

Sisältö jatkuu mainoksen alla