Miltä aikamme avaruusponnistelut näyttävät, kun niihin ottaa etäisyyttä? Tämän tekee avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja, joka luo katsauksen avaruuslentojen ensimmäiseen vuosituhanteen 1957-2957.
Tähtimatkaan tarvittiin rahaa ja tekniikkaa, vahvaa tahtoa - ja pitkää ikää. Siksi unelma toteutui vasta elokuussa 2771.


Tämän tekee avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja, joka luo katsauksen
avaruuslentojen ensimmäiseen vuosituhanteen 1957-2957.
Tähtimatkaan tarvittiin rahaa ja tekniikkaa, vahvaa tahtoa - ja pitkää ikää.
Siksi unelma toteutui vasta elokuussa 2771.




Tasan tuhat vuotta sitten Neuvostoliitto, tuolloin yksi maailman mahtavimmista valtioista, laukaisi ensimmäisen satelliitin Maata kiertävälle radalle. Tuo tuskin jalkapallon kokoinen metallinkappale, jolle annettiin nimeksi Sputnik venäjän kielen matkatoveria tarkoittavan sanan mukaan, aloitti avaruuslentojen aikakauden.

Neljä vuotta myöhemmin ensimmäinen ihminen saavutti kiertoradan, ja vajaa vuosikymmen myöhemmin, 1969, Kuun. Ihmiset alkoivat puhua omasta aikakaudestaan avaruusaikana.

Usko tieteen kaikkivoipuuteen ja toive paremmasta ja vapaammasta huomispäivästä saivat ihmiset ajattelemaan, että "avaruuden valloittaminen" - kuten tuolloin mahtipontisesti sanottiin - jatkuisi yhtä huimaa vauhtia kuin oli alkanut.

Asiantuntijat arvelivat, että Kuussa ja Marsissa olisi pysyvästi asutettuja siirtokuntia vuosituhannen vaihteeseen mennessä ja että tähdetkin saavutettaisiin kenties jo ennen vuotta 2100.


Lähdettiin liian varhain

Nykyperspektiivistä meidän on vaikea ymmärtää tuon ajan optimismia. Näemme, kuinka mahdottomia tulevaisuudenhaaveet olivat suhteutettuina oman aikansa talouteen ja teknologiaan. Avaruusaika alkoi vuosisadan liian aikaisin.

Ensimmäisten avaruuslentojen kalleutta oli tapana kuvata sanomalla, että jos halusi lähettää kilon hyötykuorman avaruuteen, täytyi kuljetusmaksuksi antaa kilo kultaa. (Kulta oli aikakauden tärkeimpiä varallisuuden symboleja.

Useimpien ihmisten vuosiansiot jäivät paljon alle kultakilon.) Tekniikka oli kallista ja puutteeellista, eikä maailmassa yksinkertaisesti ollut vielä tarpeeksi vaurautta avaruuden suurimittaiseen hyödyntämiseen silloisin keinoin.

Tilanne muistutti aikaa ennen purje- ja moottorilaivojen kautta. Vain hyvin harvat hyödykkeet olivat niin arvokkaita, että niitä kannatti siirrellä hidasta ja vaivalloista maareittiä pitkin. Karavaanit kuljettivat Silkkitiellä mausteita, silkkiä ja jalokiviä, mutta eivät rautamalmia tai maastamuuttajia.

Avaruuslentojen ensimmäisellä vuosisadalla ainoa keino irrottautua Maan vetovoimasta oli kemiallinen raketti, josta sen sisässä palavan polttoaineen pakokaasut ryöppysivät vain muutaman kilometrin sekuntinopeudella. Tämä tarkoitti sitä, että jo kiertoradalle pääseminen oli mahdotonta ilman monivaiheista rakettia. Myös hyötykuorman suhde koko raketin painoon jäi surkean pieneksi: tarvittiin lähtöpainoltaan kolmen miljoonan kilon painoinen raketti kuljettamaan kolmesataa kiloa astronautteja Kuuhun ja takaisin.


Politiikkaa seurasi bisnes

Ensimmäisiin kuulentoihin kului melkein prosentti Yhdysvaltojen kansantuotteesta. Moiset kustannukset paljastavat, että  miehitettyjen lentojen päämäärät olivat lähes poikkeuksetta poliittisia. Tien pää saavutettiin 2028, kun Kiina lähetti ensimmäiset ihmiset Marsiin.

Punaisen planeetan jälkeen ei enää ollut uutta määränpäätä, jonka saavuttamalla kansakunnat olisivat voineet osoittaa mahtiansa. Toisaalta myös maailmantilanteen muuttuminen vei pohjan entisen kaltaisilta propagandalennoilta.

Avaruus oli toki hyvää bisnestä moninaisille Maata kiertävien satelliittien hyödyntäjille, tietoliikenteestä kaukokartoitukseen, mutta mikään kaupallinen sovellus ei vaatinut ihmisen läsnäoloa siellä. Tilanne alkoi muuttua vasta 2000-luvun loppupuoliskolla. Tähän vaikutti kolme eri tekijää.



Ensinnäkin nanoteknologia kehittyi huimasti. Timanttikuitujen ja muiden ultramateriaalien ansiosta avaruusaluksia ei enää tarvinnut tehdä kertakäyttöisiksi, mikä jo yksinään pudotti kustannukset kymmenesosaan aikaisemmasta.

Myös rakettitekniikassa tapahtui kvanttihyppäys. Ydinkäyttöisiä raketteja oli suunniteltu jo ennen Sputnikin ensi lentoa, mutta vasta fuusioenergian maailmanlaajuinen käyttöönotto 2080-luvulta alkaen teki ne niin poliittisesti, kaupallisesti kuin teknologisestikin mahdollisiksi.

Pakokaasut saavuttivat fuusiorakettien varhaisissakin versioissa kymmenkertaisen ja lopulta yli satakertaisen nopeuden kemiallisiin raketteihin verrattuna. Suurin osa avaruusaluksen painosta oli nyt pelkkää hyötykuormaa. Usein oli halvempaa lähettää kilo tavaraa Maata kiertävälle radalle kuin maapallon toiselle puolelle.




Yhtenäisteoria vei oikotiet


Douglas Oyangin matemaattinen läpimurto 2200-luvun alussa oli ratkaiseva avaruuslentojen tulevaisuudelle, vaikkakin päinvastoin kuin moni toivoi.

Alun perin säieteoriana tunnettu matemaattinen  rakennelma oli osoittautunut vaikeammaksi kuin kukaan kuvittelikaan. Useimmat tutkijat olivat jo unohtaneet sen yhtenä tieteen hedelmättömistä umpikujista, kun Oyang julkisti yhtälönsä. Kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria oli nyt yhdistetty, ja uusi yhtenäisteoria selitti elegantisti kaiken, mitä ihminen oli fysikaalisesta todellisuudesta pystynyt mittaamaan tai päättelemään.

Valitettavasti todellisuus ei ollut suopea avaruuden valloittamiselle. Tieteiskirjailijoiden ja fyysikkojen rakastamia madonreikiä ja avaruuden poimuja ei ollut olemassa: suhteellisuusteorian sallimat matemaattiset idealisaatiot hajosivat Planckin kvanttivaahdon todellisuuteen. Turhaksi osoittautui myös toive uusista ulottuvuuksista ja niiden tarjoamista oikoteistä.

Aika-avaruus oli yksinkertainen monisto, jossa matkantekoon oli käytettävissä vain neljä jo Einsteinin ajoista tunnettua makroskooppista ulottuvuutta. Lyhin tie Maasta tähtiin oli jokaisen nähtävissä: pitkä, suora viiva avaruuden halki. Tähtiin ei ollut oikotietä.





2300 hallittiin koko aurinkokunta

Asteroidien teollista hyödyntämistä vauhditti se, että suuri osa tarvittavasta teknologiasta oli jo valmiina.

Ihmiskunta oli pitkään kehitellyt keinoja suojautua Maata uhkaavilta asteroideilta. Kun näitä tekniikkoja hieman muokattiin, ne soveltuivat raaka-aineiden rahtaamiseen pois asteroideilta. Avaruudessa asumiseen tarvittavat keinot taas oli testattu Kuussa ja Marsissa.

Vuoteen 2300 mennessä aurinkokunnan jokainen kolkka oli ihmisen ulottuvissa. Samoin kuin maapallolla oli aikanaan tilanteen mukaan liikuttu purjelaivoilla tai suihkukoneilla, avaruudessakin käytettiin lähes kaikkia niitä tapoja, joita ensimmäisiä tekokuita ihastelleet ihmiset olivat kaavailleet: fuusioraketteja, ionimoottoreita, avaruuspurjeita, massalinkoja ja asteroidivyöhykkeellä jopa vanhoja kemiallisia raketteja. Pulssifuusio syrjäytti lopullisesti muut keinot vasta vuosituhannen toisella puoliskolla.

Jatkuvatoimiset reaktorit olivat järeitä koneita, mutta pulssifuusio toimi yhtä hyvin kaikissa mitoissa. Planeettainväliselle yhden hengen kevytalukselle antoivat vauhtia "mikropommit", laserin sytyttämät pikkuruiset fuusiopelletit. Miljoonien tonnien avaruusproomuja taas kiidättivät paineaallot, joita synnyttivät voimaltaan ensimmäisiin atomipommeihin verrattavat räjähdykset.

Vain avaruushissi, yksi tulevaisuuskuvitelmien vakiokulisseista, jäi rakentamatta - sitä ei yksinkertaisesti tarvittu. Suhteellisen vähän tavaraa kulki enää Maasta ylös avaruuteen; paljon enemmän raaka-aineita ja jalosteita tuotiin maapallolle, tiputettiin alas.

Ihmiskunta oli nyt valmis kohottamaan katseensa planeetoista tähtiin.


Tipuset löysivät elämän

Ensimmäiset tähtiluotaimet oli itse asiassa lähetetty matkaan jo 1900-luvulla. Ulkoplaneettoja kuvattuaan ne jatkoivat matkaansa tähtiä kohti kymmenestuhannesosalla valon nopeudesta. Mutta 40 000 vuotta oli kovin pitkä aika odottaa viestiä Alfa Kentaurilta.

Ajatus nanoteknologian ja laserkiihdytyksen yhdistämisestä oli sekin peräisin avaruusajan alkuvuosilta. Idean isä oli fyysikko-matemaatikko Freeman Dyson, jolla oli roppakaupoin futuristisia päähänpistoja. Hänen kunniakseen tuskin kananmunan kokoisia nanoluotaimia alettiin kutsua Dysonin tipusiksi.

Avaruudessa kiitävää munaa ympäröi siitä kuoriutunut lähes neliökilometrin kokoinen ultraohut avaruuspurje. Sadan metrin läpimittainen gammalaser pommitti purjetta kuukausia kiihdyttäen tipusen kilon painoisen hyötykuorman yli kymmenesosaan valon nopeudesta. Tarvittava energia oli vaatimaton: muutama fuusiovoimala riitti ruokkimaan Pluton etelänavalle rakennettua parinkymmenen gigawatin laseria.




Äly yhä hakusessa


Elämän etsiminen kosmoksesta muuttui tieteiskuvitelmista tieteeksi viime vuosituhannen lopulta. Ensimmäiset astrobiologit väittelivät siitä, kuinka yleistä elämä yleensä ja älyllinen elämä erityisesti oli kosmoksessa. Koska tuolloin ei vielä tiedetty oikeastaan mitään elämän alkusynnystä maapallolla, arvailuilla ei juurikaan ollut tieteellisiä perusteita. Yhden tutkijan mielestä Maa oli Linnunradan ainoa asuttu planeetta, toinen puhui sadastatuhannesta vieraasta sivilisaatiosta.

Yhä suuremmat radioantennistot kuuntelivat avaruutta, mutta turhaan. Vuoteen 2050 mennessä tuli selväksi, että ainakaan tuhannen valovuoden säteellä ei ollut toisia sähkömagneettista säteilyä käyttäviä olentoja.

Maailmankaikkeus kuitenkin pursui elämää. Jo ensimmäinen avaruusinterferometri, Darwin, löysi 2020-luvulla useita eksoplaneettoja, joiden ilmakehän  koostumus viittasi elämän olemassaoloon. Runsaat viisisataa vuotta myöhemmin Dysonin tipuset, parvittain matkaan lähetetyt nanoluotaimet, paljastivat elämän hyvin alkeelliseksi.

Edes Maata paljon vanhemmilta planeetoilta ei ole löytynyt älykkäitä olentoja, ei edes omien nisäkkäittemme veroisia hengen jättiläisiä. Miksi? Emme tiedä.

Kenties laivojemme täytyy matkata antimaterian voimin Linnunradan ääriin ennen kuin lopulta saamme selville kuinka harvinaista - tai peräti ainutlaatuista - älyllinen elämä on.




Pitkästä iästä varaa lohkaista

Aurinkokunnan valloitus oli ollut kiinni rahasta - tähtiin pääsyä rajoitti myös aika.

Yksi tähtimatkojen perusedellytys, jonka historioitsijat usein unohtavat, oli eliniän tasainen piteneminen. Avaruusajan alun ihmiset elivät jo lähes kaksi kertaa pitempään kuin heidän esivanhempansa teollistumisen aikakaudella. Noin 2500 ohitettiin kahdensadan vuoden merkkipaalu, ja moni saattoi odottaa elävänsä paljon vanhemmaksikin.

Löytöretkien aikakaudella, siis muinaisella 1500-luvulla, oli ihmisiä, jotka olivat valmiit käyttämään lyhyestä elämästään vuosikymmenen matkatakseen maapallon ääriin. Tuhat vuotta myöhemmin sadan vuoden avaruusmatka ei enää tuntunut psykologisesti mahdottomalta, varsinkaan kun suurimman osan siitä saattoi viettää syvässä unessa.

Ajatus talvihorroksessa tai jopa pakastettuna tähtiin matkaamisesta oli yhtä vanha kuin ajatus avaruuslennoistakin, mutta sen toteuttaminen kesti vuosisatoja. Ensimmäisten kymmenvuotiseen talviuneen vaivutettujen vapaaehtoisten tragedia miltei lopetti koko horrostutkimuksen. Ajan mittaan opittiin kuitenkin ruokkimaan aivoja sopivilla ärsykkeillä, niin ettei rappeutuminen enää ollut ongelma.

Toinen välttämätön edistysaskel oli geenitekniikan kyky korjata kosmisen säteilyn aiheuttamat vauriot. Tähän pystyviä bakteereja tunnettiin jo niinkin varhain kuin 1900-luvun lopussa, mutta kesti pitkään, ennen kuin sama korjausmekanismi saatiin toimimaan luotettavasti myös ihmisessä.


Rakennettiin tähtialus Daidalos

Vuosituhantemme viimeisen neljänneksen alkaessa kaikki tähtilentoihin tarvittavat osaset olivat lopulta valmiina: psykologiset, biologiset, tekniset ja taloudelliset. Lähitähtiä kiersi planeettoja, jotka olivat elämälle paljon suotuisampia kuin jo asutetut Kuu tai Mars. Oli aika ryhtyä vakavissaan suunnittelemaan ensimmäistä miehitettyä lentoa tähtiin.

Ensimmäiset tähtimatkansa ihminen teki vanhan ja turvallisen pulssifuusion avulla. Laserkiihdytys ja valopurjeet eivät olleetkaan teknisesti ja taloudellisesti kannattavia, kun kuorma mitattiin tonneissa eikä grammoissa.

Kaasuplaneettojen helium-3:een perustuva fuusioenergia sen sijaan oli käytännöllisesti katsoen ilmaista - ainakin verrattuna viidensadan vuoden takaisiin aikoihin - ja koeraketit onnistuivat kiihdyttämään pieniä hyötykuormia lähes kolmasosaan valon nopeudesta.

Alfa Kentauriin matkanneen aluksen nimeksi annettiin Daidalos. Tämä oli kunnianosoitus esihistorian ensimmäiselle myyttiselle keksijälle ja myös viime vuosituhannen lopussa tehdylle ensimmäiselle suunnitelmalle lähettää pulssifuusiolla kulkeva alus tähtiin. Tuon ajan insinöörit olisivat epäilemättä olleet paitsi hämmästyneitä myös ikionnellisia nähdessään, kuinka lähelle todellisuutta heidän silloin toivottoman utopistinen suunnitelmansa lopulta osui.


7.8.2771: suuri askel ihmiskunnalle

Kymmenentuhannen tonnin avaruusaluksen kiihdyttäminen kymmenesosaan valon nopeudesta vaati energian, joka 2000-luvun alussa olisi vastannut koko maapallon energiantuotantoa vuosikymmenen ajalta. Tähtilento olisi myös syönyt maailman bruttokansantuotteen paljon pitemmältä jaksolta - sikäli kuin yritys olisi silloin ollut teknologisesti mahdollinen.

Seitsemänsataa vuotta vaurauden kasvua johti siihen, että Daidaloksen kustannukset olivat suhteellisesti samaa luokkaa kuin liikuttavien Apollo-kuurakettien: alle prosentti ihmiskunnan bruttokansantuotteesta.

Elokuun kahdeksantena päivänä vuonna 2771 kuusi ihmistä seisoi ensimmäisen kerran toista tähteä kiertävän planeetan pinnalla, yli viisikymmentä vuotta kestäneen ja enimmäkseen horteessa vietetyn matkan jälkeen. Kun hämärä laskeutui, tähtilentäjät kohottivat katseensa taivaalle ja katselivat siellä kirkkaana loistavaa iltatähteä. He tiesivät sen nimen: Aurinko.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin kaksi tähtilaivaa ohitti toisensa vain muutaman sadan miljoonan kilometrin etäisyydeltä, puolentoista valovuoden päässä Auringosta. Maapallolle palaava Daidalos kohtasi ensimmäisen Alfa Kentauriin matkaavan siirtokunnan ja sen neljäsataa uinuvaa siirtolaista. Avaruuden todellinen valloitus oli lopulta alkanut.


Kenelle kuuluu Linnunrata?

Vuoden 3000 koittaessa ihmiskunta on nyt levittäytynyt viiden tähden ympärille. Homo sapiensin tulevaisuus galaktisena sivilisaationa näyttää turvatulta.

Mitä tuleva millennium tuo tullessaan?

Antimateriaan tai mikrokokoisiin mustiin aukkoihin perustuvat tekniikat todennäköisesti korvaavat meitä yli kahdeksansataa vuotta palvelleen pulssifuusion. Ainakin periaatteessa kumpikin menetelmä voi kiihdyttää tähtilaivat niin lähelle valon nopeutta, että matkustajia ei enää tarvitse vaivuttaa horrokseen lyhyillä matkoilla. Jopa nykyinenkin biotekniikka mahdollistaa matkat tuhansien valovuosien päähän.

Kuka matkaa kaukaisiin tähtiin? Kansoittaako Linnunradan ihminen - kuten traditionalistit hartaasti toivovat - vaiko hänen avaruuden oloihin sopeutetut muuntogeeniset jälkeläisensä? Vai kuuluvatko tulevaisuus ja kosmos sittenkin toisille jälkeläisillemme eli syntymäänsä yhä odottaville tekoälyisille koneille?
Vuonna 4000 tiedämme.



Esko Valtaoja on Turun yliopiston avaruustähtitieteen professori. Hän on myös kirjoittanut tietokirjoja, kuten Tieto-Finlandialla 2002 palkitun Kotona maailmankaikkeudessa (kustantaja Ursa).
Tieteen päivien seminaariin Fysikaalisen maailman rajoilla 14.1. sisältyy Esko Valtaojan esitelmä Kuinka pitkälle ihminen voi levittäytyä avaruuteen.
Artikkelistaan Valtaoja sanoo, että "tämä on paras veikkaukseni siitä, mitä todella voisi tapahtua tulevaisuudessa".
Oikaisut Tiede-lehteen syyskuuhun 2771 mennessä.

Ne 1 000 vuotta


1957 Sputnik aloittaa "avaruusajan".
1961 Juri Gagarin on ensimmäinen ihminen avaruudessa.
1969 lennetään ensimmäistä kertaa Kuuhun.
2026 perustetaan ensimmäinen pysyvästi miehitetty kuuasema.
2028 Kiinan taikonautit saavuttavat Marsin.
2080-luvulla toimivat ensimmäiset fuusioraketit.
2103 avataan ensimmäinen asteroidilouhos.
2150 Mars-siirtokunta on täysin omavarainen. Väestö kasvaa nopeasti Marsissa ja asteroideilla.
n. 2200 ylittyy miljoonan avaruudessa asuvan raja.
2270-luvulla alkaa mittava helim 3:n keruu lähinnä Saturnuksesta. Se mullistaa aurinkokunnan energiatalouden.
2314 saadaan miehitetty tutkimusasema Plutoon. Kaikki kiviplaneetat ja sadat asteroidit ovat nyt pysyvästi asutettuja.
2388 aloitetaan Marsin maankaltaistaminen. Kiihkeimmät vastustajat sabotoivat hanketta vuosikymmenet.
2450 D-He3-pulssifuusio alkaa yleistyä planeettojenvälisessä liikenteessä.
2487 Reynard, suurin rakennettu pulssifuusioalus, räjähtää telakoituessaan Cerekseen. Yli satatuhatta ihmistä kuolee. Seuraa ensimmäinen planetaarinen lamakausi.
n. 2500 otetaan käyttöön entistä kehittyneempi, turvallisempi pulssifuusiotekniikka. Planeettojen välinen liikenne elpyy nopeasti.
2559 ensimmäiset nanoluotaimet saapuvat Alfa Kentaurin planeetoille.
n. 2600 pulssifuusioon perustuvat koeraketit saavuttavat kolmasosan valon nopeudesta.
2670 aloitetaan Daidalos-projekti tavoitteena miehitetyt lennot vieraisiin planeettakuntiin.
2718 ensimmäinen miehitetty tähtilaiva lähtee kohti Alfa Kentauria.
2771 ihminen astuu ensimmäisen eksoplaneetan pinnalle.
2790 ensimmäinen siirtokunta-alus aloittaa matkansa Alfa Kentauriin.
2820 uudet tähtilaivat lähtevät kohti Tau Cetiä, Epsilon Eridania ja Lalande 21185:ttä mukanaan yli neljätuhatta siirtolaista.
2895 seitsemän Dysonin tipun armada saavuttaa Vegan (25 valovuoden etäisyydellä, toistaiseksi kaukaisin tähti, jonne nanoluotaimet ovat yltäneet). Vain yksi luotaimista tuhoutuu monisatavuotisen matkan aikana.
2926 valmistuu Goddard, ensimmäinen antimateriaa polttoaineena käyttävä koeraketti.
2950 mennessä neljälle eksoplaneetalle on perustetttu omavaraiset siirtokunnat.

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

Talven jäljiltä väritön maisema herää eloon, kun iloista vihreää pilkistelee esiin joka puolelta.

Tätä kasvun ihmettä on aina odotettu hartaasti, ja monille ensimmäisille kevään merkeille on annettu oma erityinen nimityksensä, joka ei viittaa mihinkään tiettyyn kasvilajiin vaan nimenomaan siihen, että kysymys on uuden kasvun alusta.

Kasvin, lehden tai kukan aihetta merkitsevä silmu on johdos ikivanhaan perintösanastoon kuuluvasta silmä-sanasta. Myös kantasanaa silmä tai tämän johdosta silmikko on aiemmin käytetty silmun merkityksessä.

Norkko on ilmeisesti samaa juurta kuin karjalan vuotamista tai tippumista merkitsevä verbi ńorkkuo. Myös suomen valumista tarkoittava norua kuulunee samaan yhteyteen. Rennosti roikkuvat norkot näyttävät valuvan oksilta alas.

Lehtipuun norkkoa tai silmua merkitsevällä urpa-sanalla on laajalti vastineita itämerensuomalaisissa sukukielissä, eikä sille tunneta mitään uskottavaa lainaselitystä. Näin ollen sen täytyy katsoa kuuluvan vanhaan perintösanastoon.

Nykysuomalaisille tutumpi urpu on urpa-sanan johdos, ja samaa juurta on myös urpuja syövän linnun nimitys urpiainen.

Urpa-sanan tapaan myös vesa on kantasuomalaista perua, koskapa sana tunnetaan kaikissa lähisukukielissä.

Taimi-sanaa on joskus arveltu balttilaiseksi lainaksi, mutta todennäköisempää on, että se on kielen omista aineksista muodostettu johdos. Samaa juurta ovat myös taipua- ja taittaa-verbit.

Itu on johdos itää-verbistä, joka on ikivanha indoeurooppalainen laina. Oras puolestaan on johdos piikkiä tai piikkimäistä työkalua merkitsevästä indoiranilaisesta lainasanasta ora. Verso on myös selitetty hyvin vanhaksi indoiranilaiseksi lainaksi.

On mahdollista, että maanviljelytaitojen oppiminen indoeurooppalaisilta naapureilta on innoittanut lainaamaan myös viljakasvien alkuihin viittaavia sanoja.

Kevään kukkiva airut on leskenlehti. Vertauskuvallinen nimi johtuu siitä, että kasvi kukkii suojattomana ilman lehdistöä, joka nousee esiin vasta kukkimisen jälkeen. Vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta leskenlehden ilmestyminen on pantu visusti merkille, ja sille on kansankielessä kymmeniä eri nimityksiä. Yksi tunnetuimmista on yskäruoho, joka kertoo, että vanha kansa on valmistanut kasvista rohtoja etenkin hengitysteiden tauteihin.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

Tieteessä 5/2018

 

PÄÄKIRJOITUS

Päätön paremmuus järjestys 

Suosituissa lukiovertailuissa ei ole kovin paljon järkeä.

 

PÄÄUUTISET

Etevä laskee sormin

Menetelmä toimii paremmin kuin päässälasku.

Kuitu vaalii verensokeria

Runsaskuituinen dieetti korjasi diabeetikoiden glukoosiarvot.

Vapaus vie vakiouralle

Tasa-arvon maissa tytöt karttavat teknisiä ja tieteellisiä aloja.

Ihminen pihistelee unta

Muut kädelliset vetävät sikeitä jopa 15 tuntia vuorokaudessa.

 

ARTIKKELIT

Liiku viisaasti

Monen into lopahtaa vaativiin harjoitusohjelmiin.
Treeni maistuu, kun tuntee muutaman faktan.

Koira syntyi pohjoisessa

Ihminen ja susi tutustuivat jääkauden haaskalla.
Vanhin näyttö elämäntoveruudesta tulee Belgiasta.

Taivaallamme kulkevat sään jättiläiset

Keskileveyksien matalat ovat ilmojen titaaneja.
Ne selittävät, miksi Suomessa on niin epävakaista.

Aivot näkevät harhoja

Kalliotaiteen oudot kuvajaiset tuotti muuntunut
tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Metso kukkoilee koko kevään

Tiluksilla rehvastelu alkaa jo helmikuussa.
Sodaksi taistelu naaraista yltyy vapun tienoilla.

Rooma kaatui rahapulaan

Supervallan tuhoon on tarjottu satoja syitä.
Tapahtumat etenivät luultua raadollisemmin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ensimmäinen lettu epäonnistuu?

Miten gorilla saa lihakset kasvisruoalla?

Miksi pikaliima ei tartu tuubinsa sisäseiniin?

Kuinka kaukana on etäisin galaksi?

Onko hyönteisillä reviirejä?

Mistä juontuvat sanat minä ja itse?

 

KIRJAT

Rikos ei houkuta niin kuin ennen

Länsimaat löysivät uudelleen itsehillinnän.

 

KUVA-ARVOITUS

Siinähän on ihan selvästi...

Klassikkopalsta kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia
lehden Facebook-sivustolle.

 

OMAT SANAT

Tässä on itua

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.